Siirry pääsisältöön

Kirjabloggarit palkitsivat Katja Ketun

Eilen olikin varsin hauska ilta, sillä kiireisen työpäivän jälkeen odotti kaksi kirjallista tapahtumaa. Ensin pääsin kukittamaan Katja Ketun, kun luovutimme Sallan kanssa hänelle Blogistanian Finlandia -kunniakirjan Kätilöstä.

Sen jälkeen Salla haastatteli kirjailijaa Helsingin Akateemisen kirjakaupan Kohtauspaikassa. Paikalle olikin saapunut paljon kuulijoita, joiden ikäjakauma taisi olla ihan laidasta laitaan. Keskustelua oli ilo seurata, sillä haastattelija oli paneutunut aiheeseensa huolella. Sanoinkin tilaisuuden jälkeen Sallalle, että hänen pitäisi tehdä tästä ammatti itselleen, koska oli hiin hyvä!

Katja Kettu oli todella sympaattinen ja mukava. Ajattelin ennakolta, että hän olisi jotenkin räyhäkkäämpi, mutta se olikin väärä luulo. Kuulin myös haastattelun jälkeen jonkun toisenkin kuuntelijan toteavan, että olipas herttainen kirjailija. Olen ehdottomasti samaa mieltä siitä.

Haastattelussa Kettu kertoi muun muassa esikuvistaan, ja mainitsi sellaisiksi Timo K. Mukan ja Rosa Liksomin. Hän otti esille myös monet tietokirjailijat, jotka ovat tutkineet sota-aikaa, vankileirejä sekä naisten ja lasten kokemia asioita sodan aikana. Kätilön lopussa onkin listattu tällaisia kirjoja.

Yksi ainakin kirjabloggareita ihastuttanut ja vihastuttanut asia Kätilössä on kieli. Kettu kertoi lukeneensa ja laulaneensa tekstiä ääneen, jotta on löytänyt siihen haluamaansa rytmiä. Sanat hän kertoo poimivansa sieltä täältä, muun muassa sienikirjoista. Tässä on paikalta kuvaamani videonpätkä juuri tästä aiheesta. Taustakohinaa on paljon, mutta toivottavasti saatte silti selvää puheesta ja video toimii. Mukana minulla oli vain vaatimaton pokkari.


Paikalle oli kertynyt myös muutamia bloggareita, joista osa oli jopa sellaisia, joita en ollut aikaisemmin tavannut. Valitettavasti en ehtinyt jäämään juttelemaan enää tilaisuuden jälkeen, sillä oli riennettävä lukupiirin tapaamiseen. Siellä aiheena ja kirjana oli – yllätys, yllätys – Katja Ketun Kätilö! Oli siis hyvin jäämerellinen ja mahtava ilta.

Kiitos kaikille, jotka osallistuivat Blogistanian Finlandia -äänestykseen ja palkintojenjakoon. Erityiskiitos tietysti Katja Ketulle, että tuli paikalle, ja Akateemiselle, että järjesti tapaamisen meidän puolestamme ja tarjosi tilan käyttöömme. Ja kiitos tietysti kaikille, jotka tulivat paikalle tai lukivat haastattelusta nyt täältä. Oli ilo olla mukana toteuttamassa tapahtumaa.

Kommentit

  1. Kiitos teille toteuttajille ja onnea Ketulle vielä kerran! Lukemani perusteella häntä voisi tosiaan luulla varsin räyhäkkääksi, mutta niinpä sitä helposti menee luulemaan muulloinkin, että kirjailija jotenkin "on" kuin kirjansa.

    Minulla ei ole koneessa ääntä, mutta Salla nyökyttelee ihanasti. :) Varmaan siis Kettu puhuu asiaa.

    VastaaPoista
  2. Hienoja kuvia! On ihanaa, että saan sinun blogikirjoituksesi kautta olla mukana eilisestä. Olin kovasti tulossa, mutta sitten tuli pientä epäonnea (ei onneksi mitään vakavaa) matkaan enkä päässyt keskustaan.

    Onnea vielä kerran Katja Ketulle!

    Ja arvaa vaan, mitä kirjaa aloittelin vihdoin ja viimein eilen illalla? ;)

    VastaaPoista
  3. Kiitos teille, jotka olette paljon asian eteen vaivaa nähneet. Olisi ollut tosi mukavaa, jos olisi saanut olla paikan päällä, mutta onneksi näiden sinun kuviesi ja videosi kautta saa ainakin pienen aavistuksen tapahtumasta.

    Katja Kettu vaikuttaa tosiaan herttaiselta, ainakin niissä muutamissa haastatteluissa, joita olen itse aiemmin nähnyt.

    VastaaPoista
  4. Minäkin kiitän vielä kerran käytännöntoimijoita (onko se edes oikea sana? Tuskin). Kiitos myös postauksesta, jonka ansiosta saa hiukan nauttia tilaisuudesta :)

    VastaaPoista
  5. Minäkin kiitän teitä suuresta vaivannäöstä ja hienosta toteutuksesta! Oi, jospa oisin saanut olla mukanaa...

    VastaaPoista
  6. Loistava juttu, asuisinpa vielä pk-seudulla :)

    VastaaPoista
  7. Oli kyllä mainiota eli kiitos vielä kerran Marjis ja Salla! :)

    VastaaPoista
  8. Kiitos kaikille järjestäjille! Mukavaa, kun raportoit tästä ja tuo video toimi hyvin!

    VastaaPoista
  9. Kiitos kun jaoit tunnelmia meille varmaan kaikille kirjabloggajaille tärkeästä hetkestä!

    VastaaPoista
  10. Mainio oli tapahtuma ja paljon väkeä paikalla (osan ehkä myös vetänyt paikalle puolta tuntia aiemmin Kohtaamispaikalla puhunut Merete Mazzarella, jonka puheista ehdin kuulla vähän loppupuolta).
    Kätilö on kyllä vielä lukematta eli osa Ketun jutuista meni minulta ohi mutta hyvin puhui...

    Ja oli mukava tavata, vaikka meillä taisi kaikilla olla jotain muuta menoa jonne piti rientää tilaisuuden jälkeen...

    VastaaPoista
  11. Kiva kun bloggasit tästä, Marjis, tämä oli ihan mahtavaa koko homma!

    VastaaPoista
  12. Kiitos kiitoksista! :D

    On itselläkin ollut tosi hyvä fiilis tästä. Kaikki sujui oikein mainiosti ja ensi vuonna sitten uudestaan!

    VastaaPoista
  13. Ihana oli päästä blogisi kautta mukaan tunnelmaan, itsehän kökötin jääkiekkopelissä.

    Ihan muuten vain: Paras asia jääkiekkopeleissä on se, ettei naisten vessaan tarvitse jonottaa. Huonointa on kyllä musiikki ja mainoskatkot kesken pelin. :O

    Ketusta: Herttaisen oloinen ja mukava, että ilahtui blogistien huomiosta.

    VastaaPoista
  14. Minulla on (vielä) Kätilö lukematta, mutta ehdottomasti luen sen tänä vuonna.

    Kiitos tästä maistiaisesta, harmi kun en asu etelässä päinkään kun nämä kaikki kivat tilaisuudet jäävät aina väliin!

    VastaaPoista
  15. Marjis, hienoa! Kiitos!

    ***

    Jostain syystä blogisi ei näy blogiluettelossani, mutta olen takuulla lukijasi. Aina jotain teknistä häiriötä. Tätä on ollut parilla muullakin...

    Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  16. Kiitos minunkin puolestani tästä postauksesta. Oli tosiaan kiva päästä lukemaan tunnelmista.

    VastaaPoista
  17. Kiitos Marjis, kun postasit niin pääsi hetkeksi kärpäseksi kattoon.

    VastaaPoista
  18. Hienosti sujui tilaisuus ja kiitokset niille, jotka tekivät työn =)

    Oli mukavaa olla paikalla kuuntelemassa ja kirjailija oli joo, herttainen. Vaikka aiempien haastattelujen perusteella (lehdestä) luulin, että hän on kiukkuinen nuori nainen.

    Hitsit, en uskalla kuunnella, kuinka paljon taustamelua aiheutan.

    VastaaPoista
  19. Kiitos tästä raportista. Minäkin olin paikalla, tosin hieman meni osa haastattelusta ohi, kun tuli keskusteltua paikalle sattuneen tutun henkilön kanssa.

    Pikaisesti tuli nähtyä pari uutta blogikasvoakin.

    Ja samaa mieltä Marjiksen kanssa siitä, että Salla veti haastattelun hyvin. Milloin Nadja N. jääkään eläkkeelle? ;)

    VastaaPoista
  20. Vielä yhdet kiitokset varmaan vielä mahtuu? Oli kiva päästä kurkistamaan tilaisuutta näin virtuaalisesti! :)

    VastaaPoista
  21. Kiitos tästä postauksesta! Olisi ollut mukava päästä osallistumaan itsekin, mutta tämän kautta pääsi hyvin hetkeksi tunnelmaan. :)

    VastaaPoista
  22. Voi, kunpa oisin saanut olla mukana! Odottelin eilisillalla näitä postauksia, joten oli todella hauskaa löytää tämä tänään! :-)

    VastaaPoista
  23. Kiitos raportista, kuvista, videosta ja ystävällisistä sanoista :)

    VastaaPoista
  24. Olipas tosi mukavaa lukea kirjoituksesi, ihan kuin olisi saanut olla itsekin mukana ihan pikkuisen. :)

    Kiitos kaikille järjestäjille ja vielä kerran isot onnittelut Ketulle! <3

    VastaaPoista
  25. Tämä on ollut hauska projekti ja on ollut kiva huomata, miten innoissaan kaikki osalliset ovat olleet. Ja tosiaan Katja Ketulle tietysti kiitokset kirjasta ja onnittelut palkinnosta! :)

    VastaaPoista
  26. Kiitos, tätä oli kiva lukea, kuunnella ja katsoa! Katja Ketulla on muuten kaunis äänikin :).

    VastaaPoista

Lähetä kommentti