Siirry pääsisältöön

Maggie Shayne: Uusi elämä – Yön siivet 4

Maggie Shaynen Yön siivet -sarjan uusin osa on nimeltään Uusi elämä. Näistä Yön siivistä taitaa ilmestyä suomeksi valikoitu kokoelma, sillä nyt huomasin kirjan takakannessa merkinnän, että tämä on neljäs kirja yhdeksästä. Oikeasti sarjan osia on melkein tuplasti tuon verran. Mutta minua ei silti haittaa, vaikka niistä ihan jokaista ei käännettäisikään, koska sarja ei kuulu ykkössuosikkieni joukkoon.

Uusi elämä kertoo Jameson Bryantista, joka on jo aiemmista kirjoista tuttu, tosin tällä kertaa pojasta on kasvanut aikuinen mies. Jameson lähestyy kolmeakymmentä, eli vampyyriksi muuttaminen alkaa lähestyä. Mies on joutunut DPI:n, eli Paranormaalin tutkimuksen jaoston käsiin, minkä seurauksena Angelica, nuori vampyyrinainen, alkaa odottaa Jamesonin lasta. Lasta aiotaan käyttää tutkimuksiin, joiden avulla vampyyreistä yritetään päästä eroon. Tämä ei tietenkään sovi lapsen vanhemmille tai muille vampyyreille.

Kirjan kertojaääninä toimivat sekä Jameson että Angelica, vasta luotu vampyyrinainen. Nainen on täysin tietämätön vampyyreihin liittyvistä asioista, mikä tuo Uusi elämä -kirjaan vähän lisää jännitystä. Oli myös mielenkiintoista lukea DPI:n tutkimuksista ja epäinhimillisestä tavasta, jolla he kohtelevat eläiminä pitämiään vampyyreitä.

Tarinan peruskaava noudatti sarjan tuttua kaavaa empimisineen ja viha-rakkaussuhteineen, mutta siinä oli kuitenkin uutena ajatus vampyyrille syntyvästä lapsesta. Kirjassa oli turhan paljon juoksentelua kadonneen lapsen perässä paikasta toiseen, mutta toisaalta Uusi elämä oli myös mukavan vauhdikas kirja. Se oli itse asiassa aika viihdyttävä – ja jopa tämän Yön siivet -sarjan parhaasta päästä.

Lue myös arvioni sarjan aiemmista osista: Verilinja, Ikiyön tarinoita, Hämärän muistot ja Pimeyden taikuri.

Lukunäyte sivulta 32:
Hillary nielaisi sapen kurkustaan. Tämä oli painajaismaista. Odottiko tämä herttainen vanha nainen tosiaan tilaisuutta päästä leikkelemään lasta? Hillaryn hikiset kädet tärisivät ja häntä huimasi, kun epätodellinen tunne täytti hänet. Hänen polvensa olivat pettämäisillään. Hän tarttui pöytään, ettei olisi kaatunut.

Uusi elämä Harlequinin sivuilla.

Shayne, Maggie: Uusi elämä – Yön siivet 4 (Born in Twilight – Wings in the Night 5, 1997). 333 sivua. Suomentanut Hanna Arvonen. Harlequin, 2011.

Kommentit

  1. Oma veikkaukseni on, että julkaisevat nyt nuo 9 ensimmäistä kirjaa ja jatkavat ehkä tauon jälkeen sitten taas. Mutta ei haittaa kyllä minuakaan vaikka kesken jättäisivät kokonaan :) Tosin, olen kyllä oppinut nyt pitämään näistä enemmän jokaisen myötä. Toisaalta hieman kaipaisi jo juoneen enemmän vaihtelua.

    En taida itse Shaynen kirjoista kirjoittaa, joistain muista nocturneista ehkä kyllä :)

    VastaaPoista
  2. Kata, niin mäkin ajattelin, mutta sitten huomasin, että tämä kirja on alkukielellä järjestyksessä viides. :O Kirjassa myös vilahti pari sellaista henkilöä, jotka lienevät olleet edellisen kirjan pääpari. Mutta ei se kyllä tarinaa haitannut yhtään, että hypättiin yhden kirjan yli.

    Nämä Shaynen kirjat ovat Nocturnejen keskitasoa, eivätkä heilauta mun tunteitani mihinkään suuntaan. :D

    VastaaPoista
  3. ai vampyyrille syntyvä lapsi on uusi ajatus? lueppa uudestaan aamunkoi :)

    VastaaPoista
  4. Anonyymi, hyvä huomautus, hih! :) Tarkoitin siis, että tämä kirja noudattaa samaa kaavaa kuin tämän Yön siivet -sarjan aiemmat kirjatkin, mutta vampyyrivauva on sarjassa jotain uutta. :)

    VastaaPoista
  5. Kiva kun kirjoitat näistä arvosteluja. :) Itse ostin ekat Nocturnet kesälomalukemiseksi ja nyt onkin hieman kirimistä lukemisessa kun oon tilannut lähes kaikki tähän asti ilmestyneet. Maggie Shaynen kaikkia kirjoja en varmaan hanki, mut tää oli tosi mukaansa tempaiseva. :)

    VastaaPoista
  6. Heidi, kiitos! :) Aikamoinen luku-urakka sulla! Onneksi nämä ovat sen verran nopealukuisia, ettei yhden kirjan parissa kovin kauaa tarvitse tahia. Mä ajattelin lukea Shaynelta tämän sarjan, mutta sitten pitää miettiä jatkoa. Riippuu ehkä siitä, mitä muuta on tarjolla. :D

    VastaaPoista

Lähetä kommentti