Annika Luther: Kodittomien kaupunki

Ekokatastrofien jälkeisessä maailmassa selviytyminen on nyt todella suosittua niin aikuisten kuin nuortenkin kirjoissa. Aiheeseen on tarttunut myös Annika Luther, joka on minulle uusi kirjailija, vaikka on ollut aiemmin mm. Finlandia Junior -ehdokkaana. Kirjassaan Kodittomien kaupunki (De hemlösas stad) Luther kertoo veden alle jääneestä maailmasta, jossa Helsinki ja rannikkoseudut on hylätty ja uudeksi pääkaupungiksi on noussut Jyväskylä.

Kodittomien kaupungin päähenkilö on Lilja, joka on saanut pakkomielteen Helsinkiin jääneestä tädistään. Lopulta Lilja päättää karata ja etsiä sukulaisensa omin nokkinensa. Pako uudesta pääkaupungista valvovien silmien alta ei ole helppoa, mutta se on vain pieni osa niistä ongelmista, joita Lilja joutuu kohtaamaan myöhemmin. Mutta vaikeuksista huolimatta Liljaa odottaa uponneessa kaupungissa myös iloisia hetkiä, ystävyyttä ja tietysti kasvamista.

Luther on poiminut kirjaan mukaan monia yhteiskunnallisia teemoja, joista hän on saanut sekoitettua persoonallisen keitoksen. Esimerkiksi maahanmuutto ja sen aiheuttamat ongelmat on kirjassa käännetty täysin päälaelleen.  Lilja saa nimittäin jossain vaiheessa huomata olevansa ulkopuolinen tunkeutuja, jonka naurettavat tavat ja rumat vaatteet kauhistuttavat valtaväestöä. Myös ympäristöongelmat, ihmisen ja luonnon sopusointu sekä oman identiteetin etsintä ovat kirjassa esillä.

Vaikka Kodittomien kaupunki on nuortenkirja, se ei oikeastaan ole nuortenkirjamainen. Toki tarina kertoo kasvamisesta, mutta keskenkasvuisesta päähenkilöstään huolimatta kirjan kieli tuntuu aikuiselta. Se ei ole ahmittavan helppoa, vaan sitä oli jopa vähän hidasta lukea. Dialogit olivat minusta erittäin sujuvia ja varsinkin Liljan keskusteluja itsensä kanssa oli hauska lukea, ja ne muistuttivatkin eniten nuortenkirjojen kieltä.

Pidin erityisen paljon Kodittomien kaupungin asenteesta. Siitä, että maailma ei tule yhtäkkiä päätökseensä tai tarinat eivät noin vain lopu. Niihin molempiin osallistutaan vain rajatun hetken ajan, mutta sen jälkeen maailma ja tarinat jatkavat menoaan. Vaikka kirja päättyikin, minulle jäi sellainen tunne, että itse tarina ei loppunut. Kirja ei myöskään päättynyt ollenkaan kliseisesti, vaan se oli onnellisesta lopusta huolimatta erittäin uskottava.

Kodittomien kaupunki ei oikeastaan muistuta mitään aikaisemmin lukemaani kirjaa, ja voin suositella sitä ihan kaikenikäisille. Lisähupia lukija saa siitä, kun voi yrittää tunnistaa veden alle jääneitä rakennuksia ikkunakoristeiden avulla. Vaikka olen nyt Helsingissä asunutkin kuutisen vuotta, en silti oikein onnistunut tässä. Viimeksi ratikassa istuessani kenotin pää vinossa ja yritin pohtia, miltä mikäkin katu näyttäisi puoliksi uponneena.

Lukunäyte sivulta 79–80:
Aurinko oli jo painunut melko alas länteen ja illan valo värjäsi koko tuhruisen ja ränsistyneen kaupungin pehmeällä, kellanpunaisella kajolla. Äkkiä oli niin kaunista, että Lilja huokaisi. Kaupunki oli suurempi kuin hän oli koskaan voinut kuvitella, ja nyt he lipuivat jälleen aution ja tyystin ränsistyneen alueen halki. Mainingit kohoilivat laivan alla ja kun hän kumartui, hän näki miten isot tummanvihreät kalat uivat sisään ja ulos valtavan tiilirakennuksen pylväitten lomitse. Oliko se joskus ollut tehdas? Ikkunaton linna tai kukaties vankila?

Kodittomien kaupunki Teoksen sivuilla ja Adlibriksessä.

Luther, Annika: Kodittomien kaupunki (De hemlösas stad). Suomentanut Asko Sahlberg, ulkoasu Otto Donner. Teos & Söderströms, 2011.