Kirsti Ellilä: Eksyneet näkevät unia

Tuskin olin ehtinyt kirjoittaa Kariston syksyn kirjojen esittelytilaisuudesta, kun postiluukusta kolahti yllätyspaketti. Joku hyvä kirjahaltijatar oli käynyt lukemassa blogia ja laittanut minulle luettavaksi sekä Kirsti Ellilän Eksyneet näkevät unia ja China Miévillen Toiset. Jälkimmäistä ehtikin kommenteissa minulle jo vahvasti suositella Sivukirjasto-blogin Liina. Ensimmäiseksi tartuin kuitenkin Ellilän kirjaan.

Eksyneet näkevät unia on lasten ja nuorten fantasiakirja, jossa on mukana juuri sopivasti satujen lumoa. Kirja kertoo Nimettömästä, eksyneestä lapsesta, joka yhdessä koiransa kanssa lähtee maahisten luota ihmisten maailmaan etsimään muistojaan ja itseään. Samalla tyttö haluaisi selvittää myös sen, miksi asiat ovat joka paikassa kääntyneet niin huonolle tolalle. Nimetön törmää matkallaan sekä pelottaviin että ystävällisiin olioihin ja ihmisiin. Vasta Orientian kaupungissa mysteerit alkavat selvitä.

Eksyneet näkevät unia -kirjan maailma on raikas ja kekseliäs, mutta siitä on kerrottu melko niukasti. Minusta kirjan kiinnostavuutta lisääkin se, että asioita ei ole selitetty puhki. Kummallisia otuksia saattaa putkahtaa esille ihan yhtäkkiä, vaikka toisaalla ollaan kovin tutun oloisessa maisemassa ja tuttujen puuhien ääressä. Pidin varsinkin kirjan otuksista ja työnsä ääressä ahertavista maahisista, joista osa on ihan liian keskittyneitä omaan tärkeyteensä. Kirjassa oli paljon sellaisia kohtia, joissa ainakin aikuislukija saattoi tunnistaa kaikuja tästä meidän omasta maailmastamme.

Kirsti Ellilä kertoi tuolla Kariston tilaisuudessa, että asuessaan Huittisissa hän törmäsi jatkuvasti maapulliaisiin, ja siinä hän on täysin oikeassa. Minun satakuntalaista sydäntäni niin lämmittivät maapulliaisten puheet ja toimet. Maapulliaiset ovat vaikeasti lämpeneviä ja vaatimattomia mutta kuitenkin vieraanvaraisia olioita. Rakastuikin maapulliaisiin – taidan itsekin olla sellainen. Maapulliaisten kautta kirjaan syntyi myös yhteys Astrid Lindgrenin Ronja ryövärintyttäreen, jonka kakkiaiset voisivat olla maapulliaisten serkkuja.

Minua vaivasi hiukan se, että Eksyneet näkevät unia -kirjassa oli Suojelus-niminen hirvi, joka ei ollut ihan tavallinen hirvi kuitenkaan. Sen nimestä syntyi nimittäin voimakkaat mielleyhtymät Harry Potter -kirjojen Suojelius-loitsuun, joka Harryn kohdalla toteutuu sarvipäisenä hirvenä. Vaikka hirvissä on muutakin samaa, ei se samuus ollut ongelmallista. Minua häiritsi vain se, että nimet olivat niin samanlaiset ja luin tämän kirjan Suojeluksen aina automaattisesti väärin.

Eksyneet näkevät unia on hyvällä tavalla turvallinen muttei kuitenkaan liian tuttu. Vaikka olen lukenut paljon lasten- ja nuortenfantasiaa, säilyi kirjassa koko ajan tietty tuoreus niiden turvallisten rajojen sisällä. Pidin varsinkin siitä, että kaikkia asioita ei paljastettu ihan kokonaan. Lukija kuljetettiin juuri siihen tapahtumien käänteeseen asti, jossa kaikki näyttää valoisalta ja onnelliselta, ja tulevaisuus voi tuoda ihan mitä tahansa. Kirjasta jäi minulle todella hyvä mieli.

Lukunäyte sivulta 70–71:
– Me tulemme Malatinin rannalta, ja sielläkin kalansaaliit ovat pienentyneet.
   Maapulliaiset nyökyttelivät. Tieto mitättömistä kalansaaliista ei tullut heille yllätyksenä.
   Syötyäni kiitin ateriasta.
– No se nyt oli vain tällaista vaatimatonta, Turva Tursiainen sanoi.
– Ei ollenkaan vaatimatonta, sanoin kohteliaasti.
– Varmaan olette omilla maillanne tottuneet ylellisempään. Me olemme täällä sellaisia vaatimattomia vaan, hiljaa elellään, ei häiritä ketään ja toivotaan, ettei kukaan häiritsisi meitä.

Eksyneet näkevät unia Kariston sivuilla ja Adlibriksessä.
Kirsti Ellilän blogi.

Ellilä, Kirsti: Eksyneet näkevät unia. 183 sivua. Kansi: Kirsi Haapamäki. Karisto, 2011.