Michelle Harrisonin 13 lahjaa -kirja on hyvä esimerkki erinomaisesta nuortenkirjasta, jossa on omaperäisyyttä mutta myös tuttua nuortenkirjaperinnettä. Kirja on kolmiosaisen fantasiasarjan lupaava aloitusosa. Luin kirjan jo jokin aika sitten, mutta arvostelu joutui vähän odottamaan, koska kirjoitin kirjasta myös toisaalle.
13 lahjaa kertoo Tanyasta, jolla on kyky nähdä keijuja. Keijut tuhoavat tytön tavaroita ja aiheuttavat monenlaista hämminkiä hänen ympärillään. Ongelmien takia Tanyan äiti vie tytön lomalle isoäidin luokse suureen sukutaloon. Siellä asuu myös Fabian, jonka kanssa Tanya alkaa tutkia vuosia sitten kadonneen tytön salaisuutta. Keijut eivät kuitenkaan jätä Tanyaa rauhaan, vaan hän joutuu yhä suurempiin ongelmiin, joita on vaikea piilotella muilta.
Kirjan asetelma on nuorten seikkailukirjoille aika tyypillinen: lapset luulevat, että vanhemmilla ei ole ympärillä tapahtuvista asioista mitään käsitystä, ja joutuvat lähes mahdottomaan pulaan. Perinteisestä asetelmasta huolimatta kirjan tarina on kuitenkin monitasoinen ja jännittävä. 13 lahjaa tutustuttaa lukijan esimerkiksi keijujen maailmaan ja sen lakeihin. Kirja onkin vauhdikas seikkailutarina, jonka monipolvinen juoni jättää lukijan odottamaan jatkoa.
Ehdottomasti mielenkiintoisinta kirjassa ovat mielestäni ilkeästi käyttäytyvät keijut, jotka saavat lukijan miettimään, miten kauan tyttö jaksaa niiden kepposia. Pidin myös kirjailijan todentuntuisesta tavasta kuvata kirjan nuoria ja heidän ajatuksiaan. Tanya esimerkiksi luulee, että on ainoa ihminen, joka kykenee näkemään keijuja. Pian hänelle kuitenkin selviää, että ei ole kykynsä kanssa yksin. Vielä tärkeämpi oppi on kuitenkin se, ettei hän karkota ihmisiä ympäriltään, vaikka nämä saisivatkin tietää omituisesta kyvystä.
13 lahjaa on kirjasarjan aloitus, joten moni asia jäi vielä vähän hämärään. Luultavasti sarjan seuraavissa osissa päästäänkin tutustumaan keijujen maailmaan vielä paremmin. Tammi ei ole vielä julkaissut tietoa sarjan jatkosta, mutta toivottavasti seuraava kirja tulee pian, sillä pidin 13 lahjasta hyvin paljon.
Lukunäyte sivulta 16:
Viime aikoina yhteenotot olivat muuttuneet entistä häijymmiksi. Ei siinä mitään, että joskus sai leikata tukasta takkuja jouduttuaan tekemisiin loihditun hiusharjan kanssa tai että kotitehtävät olivat yön aikana salaperäisesti tärveltyneet. Mutta tämä oli jo vakavaa. Jo kuukausia Tanyaa oli kalvanut huoli, että kohta tapahtuisi jotain pahaa, jotakin sellaista mihin hän ei kykenisi keksimään uskottavaa selitystä.
13 lahjaa Adlibriksessä ja Tammen sivuilla.
Harrison, Michelle: 13 lahjaa (The Thirteen Treasures, 2009). Suomentanut Kaisa Kattelus. Tammi, 2011.

Minkäikäisille lukijoille veikkaisit, että tämä kirja uppoaa? Nimim. etsii-aina-hyviä-kirjavinkkejä-sukulaistenavien-joululahjohin.
VastaaPoistaLuulisin, että paras kohderyhmä voisi olla 11-15-vuotias tyttö. Tietysti se riippuu paljon myös siitä, miten paljon on lukenut aikaisemmin. Yritän luetuttaa tämän 13-vuotiaalla bonustyttärelläni ja kysyn häneltä kommentteja. :D
VastaaPoistaTänäänkin tämä kirja kurkisteli houkuttelevasti kirjaston pöydältä, mutta taas jätin sen sinne. (tyttö joka näkee keijuja, ei houkutellut ilki ihanan jälkeen hirveästi)Luettuani arvostelun päätin, että taidankin korjata kirjan mukaan sitten ensi kerralla ;)
VastaaPoistaTämä kirja on ihan erilainen kuin Ilki ihana. :) Taisin pitää Ilki ihanasta enemmän, mutta tässä on hyvä juoni ja hauskoja keijuja.
VastaaPoista