maanantai 16. toukokuuta 2011

Clive Barkerin Abarat jatkuu

Vajaa kymmenisen vuotta sitten minulla oli kausi, jolloin en lukenut kovinkaan ahkerasti. Suoritin viimeisiä opintoja silloiseen tutkintooni, ja muutenkin lukeminen jäi jostain syystä vähemmälle. Siltä ajalta minulla on jäänyt lukematta siis monia klassikoita ja kirjoja, jotka olen jälkikäteen halunnut lukea.

Clive Barkerin Abarat on minulle yksi näistä lukematta jääneistä kirjoista. Tai kyseessähän on siis sarja, joka jämähti kahteen osaan. Se on myös yksi syy siihen, että kirja on jäänyt lukematta. Kesken jäänyt sarja ei varsinaisesti houkuttele tarttumaan tarinaan.

Barker on kuitenkin seitsemän vuoden tauon jälkeen kirjoittanut tarinaan jatkoa, ja ensi lokakuussa WSOY julkaisee kirjan suomennoksen, Kaikennielevä keskiyö -kirjan. Se julkaistaan samaan aikaan alkukielisen teoksen kanssa. Barker lupailee myös, että sarja jatkuu viisiosaiseksi.

Siitä innostuneena päätin nyt vihdoin lukea sarjan kaksi ensimmäistä osaa, Abaratin ja Lumon päivät, sodan yöt. Ne ilmestyvät syksyllä pokkareina, mutta koska näissä kirjoissa on todella upea kirjailijan itsensä tekemä kuvitus, päätin hankkia ne käytettyinä ja kovakantisina. Otan siis nyt myös pienen riskin, koska oletan pitäväni sarjasta. Risingshadow-sivuilla oleva sarjan esittely on kyllä niin vakuuttava, että on vaikea kuvitella, etten pitäisi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...