Siirry pääsisältöön

Rachel Vincent: Syytetty – Kissojen kesken 3

Rachel Vincentin Syytetty on Kissojen kesken -sarjan kolmas osa. Ahnehdin sen luettavakseni, vaikka minulla on vielä viime kuukauden toinen Nocturne-kirjakin lukematta. Tämä sarja on minusta niin hyvä, ettei sen lukemista vaan voi siirtää.

Syytetty alkaa aika ankeissa tunnelmissa. Faythe on reviirineuvostossa syytettynä rikoksesta, jonka hän on tehnyt. Vaikka kaiken takana on vahinko ja itsepuolustus, näyttää naisen asema todella heikolta. Kesken neuvoston kokoontumista alkaa kuitenkin tapahtua outoja asioita, jotka pitää ratkaista ennen kuin Faythe saa lopullisen tuomionsa.

Kirja lisää taas hiukan lukijan tietoa ihmiskissoista ja niiden reviireistä, ja päästäänpä Syytetyssä tapaamaan myös yksi ihmiskarhukin. Kirja jää kohtaan, joka saa taas odottamaan seuraavaa osaa. Faythe on minusta mielenkiintoinen ja rempseä päähenkilö, joka joutuu ikäviin tilanteisiin ajattelemattomuutensa takia. Ehkä seuraavassa kirjassa naisen onni kääntyy – tai ainakin toivon niin.

Tarina on täynnä aikaisemmista kirjoista tuttua vauhtia, mutta vähemmän muhinointia kuin keskiverroissa Nocturne-kirjoissa. Minusta tämä sarja on todella hauskaa luettavaa, vaikka voisihan Syytetystä poimia muutamia aika tärkeitä teemojakin. Vai mitä sanotte tuosta lukunäytteestä?

Lue myös arvioni sarjan aiemmista osista, Kissatyttö ja Saalistaja.

Lukunäyte sivulta 25–26:
Michael nyökkäsi. – Heille sinä olet arvokas vain suvunjatkajana. Jos et halukas jatkamaan sukua, sinulla ei ole sen enempää arvoa kuin kenelläkään tavallisella henkivartijalla.
Vatsaani alkoi kouristella. Voin niin huonosti, että vaivuin lattialle istumaan. En pystynyt hengittämään kunnolla.
– Faythe? Micheal polvistui viereeni.
Kova puulattia tuntui kylmältä allani. Aloin vapista hervottomasti. Minä kuolisin. Kuolisin sen takia, mitä olin tehnyt Andrew'lle. Ja kaikkein kamalinta oli se, että minä todennäköisesti ansaitsin sen.

Syytetty Harlequinin sivuilla.

Vincent, Rachel: Syytetty – Kissojen kesken 3 (Pride – Shifters 3, 2009). Suomentanut Eeva Koskimies. Harlequin, 2011.

Kommentit

  1. Joko tästä on tullut kolms osa, kakkos osa odottelee viellä tuolla luettavien pinossa.
    Pitääpä käydä hakemassa tämäkin hyllyyn, näitä kun on aika vaikea metsästää jälkikäteen. (huuto.net ei ole minun hermoilleni sopiva paikka, "kaikki-heti-nyt-mielummin jo eilen"-asenne kun ei auta..)

    Kiitos muistutuksesta :)

    VastaaPoista
  2. Katinka, nämä voi onneksi lukea yhteen putkeen, kun ne ovat niin nopealukuisia. Oletko muuten kokeillut koskaan ostaa tuolta Harlequinin nettisivuilta mitään? Mitenköhän (ja miten nopeasti) se mahtaa toimia?

    VastaaPoista
  3. Minä olen tilannut pari kertaa kirjoja hqn:n sivuilta. Muuten toimii hyvin mutta se nopeus on kyllä hieman ongelmallinen.
    Riippuu ihan tilausajankohdasta, että kuinka kauan paketilla kestää, taitavat nimittäin lähetellä niitä vain kerran kuukaudessa (silloin kun normaalitkin kk-lähetykset tilaajille). Mailiin tulee vahvistus sitten kun on vihdoin paketti matkalla.

    t. Kata

    VastaaPoista
  4. Kata, kiitos tiedosta! :) Se ei taida sitten sopia kaikkein hätäisimmille lukijoille :D

    VastaaPoista
  5. Espoon kaupunginkirjasto on hankkinut Nocturne-sarjan kirjat kokoelmiinsa, joten jos haluaa kokeilla niin HelMetistä löytyy!

    Tänään luetteloin viimeiset. Kiitos arvosteluista, auttoivat asiasanoituksessa :)

    VastaaPoista
  6. Sini, kiitos vinkistä! :) Mahtavaa, että näitä saa nyt kirjastostakin, eli kaikki vain lainaamaan.

    Ja kirjastoa on aina ilo auttaa. :)

    VastaaPoista
  7. Itse tilasin tuon neljännen pokkarin malttamattomana Harlequinin sivuilta, ja nyt odotan malttamattomana että mihinhän aikaan kuukaudesta kirja mahtaisi tulla.. Mihin aikaan kuukaudesta kirjat yleensä lähetetään?

    VastaaPoista
  8. Anonyymi, en osaa sanoa ollenkaan, kun en ole näitä netistä tilannut. Osaisikohan Kata vastata? Toivottavasti hän eksyisi tänne keskusteluun vielä katsomaan. :D

    VastaaPoista
  9. Nimi näkyi sopivasti sivupalkissa viimeisimpien kommenttien keskellä :)

    Vilkaisin mailista parin tilauksen päivämäärät ja näin menivät:
    - tilaus 20.2, toimitusvahvistus 10.3
    - tilaus 22.6, toimitusvahvistus 6.7
    Ja tuosta vahvistuksesta on mennyt muistaakseni hieman yli viikko, max kaksi.

    Ja nyt odottelen kärsimättömänä tilauksia Suomalaisesta ja Adlibriksestä... Tuntuu, että kestää kyllä kaikilla näillä kun on hyviä kirjoja matkalla :)

    t. Kata

    VastaaPoista
  10. Haa, hyvä että osuit paikalle, Kata! Tilasitko siis tuolloin juuri ilmestyneitä, vasta tulossa olevia vai jo vanhempia kirjoja? Muistatko vielä? :D

    VastaaPoista
  11. Vanhempia olivat, eivät niitä juuri ilmestyineitä jotka ovat kauppoihinkin vasta tulossa.

    t. Kata

    VastaaPoista
  12. Ei meistä tainnut sitten kovin paljon apua olla anonyymi-kysyjälle. :D Mutta toivottavasti kysyjä palaa kertomaan tänne, miten kauan tilauksessa lopulta meni. :)

    VastaaPoista
  13. Liekö tarkoitat minua :D ..Tilauksen tein 6.8 ja tilausvahvistus tuli 10.8.. itse kirja oli kolahtanut luukusta 16.8-22.8, sillä aikaa ko itse olin reissussa. Mutta ahh sitä riemua kun huomasin kirjan tulleen.. heti kimppuun!! :D

    VastaaPoista
  14. ..jatkoa tuohon mun edelliseen! Prkl! Toi nelos kirja on joku maanantai painos, sivuja puuttuu monta kymmentä!!! sivun 224:n jälkeen tulee 257!!!!

    VastaaPoista
  15. Kirja tuli sinulle siis aivan mahtavan nopeasti! Mutta kauheaa tuo sivujen puuttuminen! Siinä menee kyllä hermot, kun tarina katkeaa kesken jännityksen. Höh! Toivotavasti saat ehjän kirjan mahdolisimman pian.

    VastaaPoista
  16. Juu kyllä siinä itsekin olin aluksi että hetkinen, kunnes tajusin katsoa sivu numeroita. No ei siinä mitään jatkoin siitä, mutta päästyäni kymmenisen kunta sivua eteenpäin tuli taas mutka matkaan; samaiset kappaleet mitä olin juuri lukenut, alkoivat alusta taas! Kyllä se kieltämättä pilasi lukuelämystä, mutta luin silti kirjan loppuun ko mieli ei antanut periksi.. :D Pistin Harlequinille asiakaspalveluun postia, ja lupasivat toimittaa mulle uuden kirjan, ja saan maksutta pistää tuon viallisen takaisin heille. =)

    VastaaPoista
  17. Sun pitää sitten lukea ne puuttuvat sivut siitä korvaavasta kirjasta, ettet vaan menettänyt mitään olennaista. :D

    VastaaPoista

Lähetä kommentti