lauantai 2. heinäkuuta 2011

Suzanne Collins: Nälkäpeli – Matkijanärhi

Sain eilen luettua Nälkäpelin viimeisen osan, Matkijanärhen. Se oli minusta yhtä vaikuttava kuin sarjan kaksi aiempaa osaa. Suzanne Collins on onnistunut kirjoittamaan ehjän kolmen kirjan kokonaisuuden, joka toimii näin yhteen putkeen luettuna saumattomasti. Nälkäpelin ytimessä on tarina nuoren tytön kasvamisesta aikuiseksi epäoikeudenmukaisessa maailmassa.

En tiedä, onko kirjailijan tarkoitus ollut juuri tämä, eli siirtyä lapsuudesta aikuisuuteen vertauskuvallisesti pelin avulla, mutta siltä se ainakin vaikuttaa. Ensimmäisessä kirjassa Nälkäpeli oli suurin uhka, kun taas Vihan liekeissä painopiste siirtyi kohti politiikkaa. Tässä Matkijanärhessä pääosassa on politiikka, mutta kuten jo aikaisemmin kirjoitin, myös se on peliä. Ja peliareenalle päästään tässäkin kirjassa, vaikka kaikki tapahtuukin todellisuudessa. Myös sota on osa samaa peliä.

Collins onnistui pitämään tarinan hallinnassaan loppuun asti. Olin hiukan huolissani siitä, tuleeko Katnissista Matkijanärhessä sankari, mutta hänestä ei onneksi tullut sodan ratkaisijaa, vaikka olikin sen keulakuva. Katniss säilyi samaistuttavana ja sympaattisena hahmona koko ajan, vaikka lopulta onkin täysin hajalla. Tytön vapaudenkaipuu on voimakasta, mutta Katniss huomaa koko ajan joutuneensa vankilasta toiseen ja erilaisten pakkojen ja vastuiden sitomaksi. Se on kirjoitettu hyvin koskettavasti.

On ollut todella kiinnostavaa seurata Katnissin kehitystä läpi näiden kolmen kirjan. Hän on joutunut kasvamaan aikuiseksi rankimman kautta. Tässä viimeisessä kirjassa Katniss lopulta näkee vihdoin selvästi sen, miten vähän kaikki muuttuu, vaikka yksi hallinto vaihtuu toiseen. Sota ei tuota muuta kuin rikkinäisiä ihmisiä, ja rikkinäiset ihmiset tekevät huonoja päätöksiä.

Vaikka synkkä tunnelma seuraa tätäkin kirjaa, on Matkijanärhen lopussa onneakin. Koteja korjataan ja maata jälleenrakennetaan. Jotenkin tuntuu silti, ettei kaikkea saisi koskaan korjata. Kun kaikki on taas ehjää, ei kukaan enää muista millaista oli silloin ennen – ja kaikki voi alkaa taas uudestaan. Huoh. Kirja sai minut miettimään synkeitä asioita ja tuli jopa uniinikin. Se tapahtuu vain todella vaikuttavien kirjojen kohdalla.

Lue myös arvioni sarjan aikaisemmista kirjoista, Nälkäpeli ja Vihan liekit.  

Lukunäyte sivulta 11:
Pysyttelen vanhasta tottumuksesta tiellä, mutta se on väärä valinta, sillä tie on täynnä pakoon yrittäneiden ihmisten jäännöksiä. Jotkut ovat palaneet poroksi. Toiset ovat tukehtuneet savuun vaikka pääsivät liekkejä pakoon, ja he lojuvat nyt eriasteisessa mätänemistilassa haaskalintujen syötävänä, kärpästen peitossa. Minä tapoin sinut, ajattelen kävellessäni ruumisröykkiön ohi. Ja sinut. Ja sinut.
Sillä niin minä tein. Minä tähtäsin nuoleni areenaa ympäröivän voimakentän säröön, ja tämä tulimyrsky oli kosto siitä. Se syöksi koko Panemin maan kaaokseen.

Matkijanärhi WSOY:n sivuilla ja Adlibriksessä.

Collins, Suzanne: Nälkäpeli – Matkijanärhi (Mockingjay, 2010). Suomentanut Helene Bützow. WSOY, 2010. 

5 kommenttia:

  1. Nälkäpelisarja oli ehdottomasti viime vuoden paras lukukokemukseni, kiva kun olet suositellut sitä eteenpäin.

    VastaaPoista
  2. Taika, Näkäpeli oli upea lukukokemus! Nyt vain leffaa odotellaan innolla ja kauhulla. :D

    VastaaPoista
  3. Tulen peesaamaan - hyvä sarja, sai ihan arvoisensa päätöksen :-)

    VastaaPoista
  4. Booksy, ei jäänyt mitään valittamista. :)

    VastaaPoista
  5. AAARGH!!!
    Kaks ekaa luettu, Matkijanärhi loppu koko Suomen Akateemisista! Sanoivat, että uusi painos tulee parin viikon sisään. MITEN MÄ KESTÄN???

    VastaaPoista

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...