Siirry pääsisältöön

Kat Falls: Veden alla

Kylläpä näitä hyviä nuortenkirjoja tuntuu nyt osuvan luettavakseni ihan solkenaan! Kat Fallsin Veden alla kuvaa valtamerten peittämää maailmaa, jossa pinnan alle muuttaneet uudisasukkaat yrittävät tulla toimeen lainsuojattomien, luonnonvoimien ja valtakoneiston armoilla.

Veden alla kertoo merenpinnan alla syntyneestä ja kasvaneesta 15-vuotiaasta Ty-pojasta, joka tutustuu pinnan yläpuolelta tulleeseen Gemmaan. Samaan aikaan merenalaista yhteiskuntaa vaivaavat lainsuojattomat alkavat häiriköidä entistä enemmän ja syyllistyvät jopa murhaan. Lisäksi Tyllä on kykyjä, joista hän ei ole kertonut edes vanhemmilleen.

En ehtinyt lukea kirjaa montaakaan sivua, kun olin jo täysin sen lumoissa. Veden alla etenee vauhdikkaasti ja esittelee jännittävän maailman. Vaikka kirja käyttää nuortenkirjoista tuttuja aiheita, se pääsee silti yllättämään paitsi raikkaudellaan, myös juonellaan. En lainkaan arvannut muutamia käänteitä etukäteen.

Veden alla muistuttaa minusta vähän vanhoja poikakirjoja, ja uskallankin suositella tätä sekä tytöille että pojille. Nokkela päähenkilö päättää ratkaista yhteisöä vaivaavan ongelman ja joutuu uskomattomiin seikkailuihin, mutta selviytyy niistä kaikista. Kirjassa on mukana myös vähän romantiikkaa, mutta ei kuitenkaan liikkaa. Sitä on suurin piirtein saman verran kuin loppupuolen Harry Pottereissa, eli ei varmaan häiritse poikia.

Pidin todella paljon kirjan vedenalaisesta maailmasta. Sitä on kuvattu kauniisti, vaikka vesi voi tietysti olla myös hyvin armotonta. Veden alla eläminen näkyy tekstissä syvemmälläkin tasolla, mikä on minusta aina osoitus kirjoittajan taidosta. Maailman hahmottaminen veden alla on erilaista kuin pinnan yläpuolella. Lisäksi vesi ja sen elämä ovat tulleet mukaan esimerkiksi kirjan henkilöiden sanontoihin.

Veden alla saa minulta todella vahvat suositukset. Kirjaan on myös tulossa jatko-osa. Vastavirta-nimisen kirjan pitäisi ilmestyä jo loppuvuodesta, eli hyvää luettavaa on tulossa lisää.

Lukunäyte sivulta 8:
Kampesin valopistoolin vyöltäni ja laukaisin keskelle sähköisen vihertävää kuhinaa. Kaksi sydämensykäystä ja kanjonin ylle roihahti valo, joka sai haiparven jähmettymään paikoilleen silmät ja hampaat kiiluen. Kahmaisin äkkiä rauskulautani ankkurin liejusta ja kiskoin itseni sen päälle. Makasin mahallani jalat roikkuen, väänsin kahvoista ja annoin mennä nostattaen kunnon perävanan. Elleivät keuhkoni olisi olleet täynnä Liquigenia, olisin hihkunut ääneen.

Veden alla Tammen sivuilla ja Adlibriksessä.

Falls, Kat: Veden alla (Dark life, 2010). 319 sivua. Suomentanut Arja Gothoni, kansi Terhi Haikonen. Tammi, 2011.

Kommentit

  1. Oi että! Luin itsekin tämän kirjan juurikään ja kokemus oli tosiaan mahtava. Todella ihanasti kirjoitettu, suosittelen kaikille myös! :)

    VastaaPoista
  2. Maikki, hauska kuulla, että joku muukin on lukenut kirjan, ja tietysti vielä pitänyt siitä! :)

    VastaaPoista
  3. oho, kylläpä kuulostaa kiinnostavalta! pitää tutustua, kiitos :)

    VastaaPoista
  4. Liina, mahtavaa! Sun lukunopeudella tämä on sulle vain pieni välipala! :D

    VastaaPoista

Lähetä kommentti