Johanna Sinisalo: Möbiuksen maa

Minun tulee luettua aika vähän varsinaista lastenkirjallisuutta. Johanna Sinisalo on kuitenkin yksi suosikkikirjailijoistani, joten tartuin myös tähän hänen viime kesänä julkaistuun kirjaansa. Möbiuksen maa on lasten fantasiaseikkailu, jonka päähenkilö on kahdeksanvuotias Pii-niminen tyttö. Miisa Lopperin sympaattinen kuvitus tuo kirjan tapahtumat todella lähelle lukijaa.

Pii on aloittamassa yksinäistä kesälomaansa, kun hän yhtäkkiä tapaa oudon kissan ja joutuu hyvin kummalliseen maailmaan. Outo maa on täynnä mitä oudompia olioita ja kasveja. Pii joutuu ratkaisemaan myös hyvin suuria ongelmia, sillä kummallinen maa on lähellä tuhoa. Piin tehtäväksi tulee matkustaa maailman laidalle selvittämään maata uhkaavaa vaaraa. Apuna Piillä on onneksi paikallisia olentoja ja runsaasti tietoja siitä, miten vastaaviin tilanteisiin joutuneet lapset ovat kirjoissa toimineet. Samalla Pii oppii asioita myös omasta maailmastaan.

Kirjassa pohdiskellaan menettämistä, kasvamista ja erilaisuutta. Tärkein sanoma Möbiuksen maassa taitaa olla se, että asiat olisivat paljon paremmin, jos kaikki voisivat ymmärtää toisiaan. Myös yksinäisyyden aiheuttamia ongelmia mietitään – sekä sitä, miten tuntemattomat asiat voivat pelottaa, vaikka oikeasti kyse ei olisikaan mistään pelottavasta.

Möbiuksen maassa on sekä surullisia että hauskoja kohtia. Surullisuus on kuitenkin vain tilapäistä ja kirjasta jää oikein hyvä mieli. Hauskat kohdat taas ovat sellaisia, että ne varmasti naurattavat lapsiakin. Kirja sopii parhaiten niille lapsille, jotka eivät ole vielä kasvaneet rintaliivikerhoon, eli muuttuneet päähenkilön mielestä tyhmemmiksi. Se kohtalo nimittäin odottaa kaikkia aikuisiksi kasvavia ennen pitkää. Minusta tuntuu, että kirjan luettuani olen taas vähän vähemmän tyhmä, sillä se sai ajattelemaan joitain asioita taas lasten näkökulmasta.

Lukunäyte sivulta 45:
Harmaansininen möhkäle, jota Pii oli pitänyt yhtenä kivenä toisten joukossa ja jonka päällä Pii oli istunut, oli haljennut. Se oli ollutkin jonkinlainen muna, ja hän oli ilmeisesti hautonut sitä, sillä siitä oli kuoriutunut perin outo otus. Otus näytti lähinnä pieneltä hylkeeltä, mutta sillä oli evien sijasta pikkuiset näppärän näköiset tassut, ja pyrstön tilalla kaksi lyhyttä evämäistä takajalkaa. Otuksen turkki kiilsi kosteana ja se näytti vähän takkuiselta kuin vastakuoriutunut kananpoika. Se siristeli silmiään, mutta ei näyttänyt ollenkaan ällistyneen maailmaan tuloaan.

Sinisalo, Johanna: Möbiuksen maa. Kuvittanut Miisa Lopperi. Teos, 2010.