Enrique Moriel: Ajattoman kaupungin varjot

Bazar tuntuu julkaisevan jatkuvasti mielenkiintoisia espanjalaisia kirjoja. Yksi tällainen on viime keväänä julkaistu Enrique Morielin Ajattoman kaupungin varjot. Kirja on mystinen ja kiehtova tarina hyvän ja pahan jatkuvasta kamppailusta maailmassa.

Ajattoman kaupungin varjot on ennen kaikkea kertomus Barcelonasta. Kirja ei pelkästään sijoitu Barcelonaan, vaan kaupunki on tärkeä osa tarinaa. Tarina purkautuu samalla kun Barcelona kasvaa ja uusia taloja ja katuja rakennetaan vanhojen päälle. Aika on läsnä kaikkialla – se onkin kuin yksi kirjan henkilöistä. Barcelonassa liikkuu myös ainakin kaksi iätöntä ihmistä, jotka elävät vuosisadasta toiseen. Kirjan päähenkilö on juuri tällainen ihminen. Hänellä on lapsenakin aikuisen miehen kasvot ja vaikka hän kasvaa aikuiseksi, ei hän vanhene ollenkaan. Miestä vaivaa myös verenhimo, joka johtaa hänet vaikeuksiin.

Päähenkilön tarina alkaa orjanaisten bordellista ja jatkuu kaupungin syrjäkujien kautta kirkkoihin, lehtien toimituksiin ja moniin erilaisiin ammatteihin. Miestä seuraa mystinen Toinen, joka haluaa tuhota päähenkilön, koska tämä on paha. Toinen onkin monta kertaa saamassa päähenkilön kiinni, mutta tämä onnistuu pakenemaan jopa inkvisition kidutuslaitteesta. Kirjan toinen aikataso puolestaan kertoo nykymaailmasta, jossa asianajaja apulaisineen joutuu selvittelemään outoa kuolemaa. Nykyajan tapahtumat kiertyvät historiaan, jolloin muodostuu kiinnostava kaksitasoinen kuva tapahtumista.

Ajattoman kaupungin varjojen lajia on hankala määritellä. Se ei ole erityisen jännittävä tai kauhea, mutta historiallinen toki. Kirjassa on myös mielenkiintoista pohdintaa hyvän ja pahan olemuksesta ja läsnäolosta maailmassa. Tunnelmaltaan kirja muistuttaa ehkä Arturo Pérez-Reverten Yhdeksättä porttia. Kirja ei ole varsinaisesti myöskään vampyyritarina, vaan päähenkilön iättömyys on välttämätöntä kirjassa, jossa ajan vaikutukset kaupunkiin ja sen asukkaisiin nousevat keskiöön.

Lukunäyte sivulta 41:
Olin juuri täyttänyt seitsemän vuotta. En tiennyt ikääni, mutta äitini oli laskenut sen kuunkierroista tietämättä, että minä tunsin kuunkierrot häntä paremmin. Äitini ei myöskään tiennyt, että veri ja pimeys vetivät minua puoleensa: hänen seurassaan minä söin vain talon leipää ja kasviksia, mutta niistä minä en saanut voima enkä elämänhalua. Todellisen elämän minä löysin yöllä, teuraskarjasta tippuvan veren keskellä.

Moriel, Enrique: Ajattoman kaupungin varjot (La ciudad sin tiempo, 2007). Suomentanut Satu Ekman. Bazar, 2010.