Siirry pääsisältöön

P.C. Cast: Jumalattaren valittu

P.C. Castin Jumalattaren valittu aloittaa Partholon-sarjan, jonka toinen osa julkaistaan joulukuussa. P.C. Cast saattaa olla suomalaisille tuttu myös nuorille suunnatusta Yön talo -sarjasta, jonka hän on kirjoittanut tyttärensä kanssa.

Jumalattaren valittu -kirjan päähenkilö, Shannon Parker, on tavallinen nainen, joka yllättäen siirtyy toiseen maailmaan ja vaihtaa paikkaa hevosjumalattaren ylipapittaren kanssa. Kaiken lisäksi hänen pitää lähes saman tien mennä naimisiin – eikä ihan tavallisen miehen kanssa. Ja pian paljastuu, että valtakuntaa uhkaa lähes ylivoimainen vihollinen.

Kirja herätti minussa ennakkoon vähän epäilyksiä, sillä sen juoni kuulosti niin päättömältä. Sitähän se toki onkin, mutta kirja on kirjoitettu hauskasti pilke silmäkulmassa. Shannon on itsevarma, aikuinen ja suorasanainen nainen, joka osaa myös nauttia elämästään. Hän ei pelästy vähästä, vaikka joutuu esiintymään kansalle ilman paitaa ja aviomies kulkee yleensä neljällä jalalla. Myös päähenkilön kommentit hymyilyttivät minua vähän väliä.

Kirja oli aidosti viihdyttävä, ja se oli juuri sopivan kevyttä luettavaa pikkujoulujen jälkeisenä päivänä.  Jos totta puhutaan, niin päähenkilö siirtyy melko kevyesti opettajasta palvotuksi jumalattaren ilmenemismuodoksi, mutta juonen totuudenmukaisuus ei tällaisissa tarinoissa ole kuitenkaan niin tärkeää. Tärkeintä on, että lukija viihtyy ja jää odottamaan tarinalle jatkoa. Onneksi sitä ei pitkään tarvitse odotella.

Lukunäyte sivulta 62:
Kavioiden kopse voimistui. Ratsastajia täytyi olla useita. Mokomat moukat! Ei mitään käsitystä käytöstavoista!
Lihaksikkaat ovivartijat ottivat taas asennon, kun hevoset tulivat ovelle...
Hengitykseni salpaantui, ja olin tukehtua.
Hevoset ratsastivat huoneeseen kaksi rinnakkain. Niitä oli yhteensä kymmenen.
– Kentaureja, kähisin hiljaa. Leukani retkotti yhä auki.

Cast, P.C.: Jumalattaren valittu (Divine by Mistake, 2006). Suomentanut Eeva Koskimies. Harlequin, 2010.

Kommentit

  1. Aivan mahtavaa että bloggaat näistä! Tääkin kuulostaa oikein viihdyttävältä pläjäykseltä... Edellisen Harlequin-kirjan , josta kirjoitit, bongasin Alepan kassajonossa. Tuli ihan hyvä mieli, että tässähän on blogeista tuttu kirja. :)

    VastaaPoista
  2. Kiitos osallistumisesta arvontaan! :)

    VastaaPoista
  3. Salla, kiitos! :) Olen miettinyt että jatkanko näistä kirjoittamista, nyt kun niitä tulee aika paljon. Mut kai mä jatkan, koska tykkään lukea näitä joka tapauksessa. :D

    Piisku, oli pakko osallistua, kun se koru on niin nätti. :)

    VastaaPoista
  4. Osaatko kertoa mistä tämän kirjan voi ostaa?

    VastaaPoista
  5. Kirjaa oli myynnissä ihan ruokakaupoissa ja kioskeissa, mutta en ole nähnyt sitä lähikaupassani enää vähään aikaan. Tähän mennessä ilmestyneitä Nocturne-sarjan kirjoja myydään kuitenkin edelleen Harlequinin nettisivuilla: http://www.harlequin.se/fi/thriller-1/paranormal-romance.html :)

    VastaaPoista
  6. itse olen lukenut tämän ja sen joulukuussa tulleen kirjan, nyt odotan sitä kolmatta mikä pitäs tässä tammikuussa tulla. Aloitin uudelleen tämän kirjan lukemisen. Siihen jää jotenkin koukkuun :)

    VastaaPoista
  7. Ensi viikollahan sen jo pitäisi ilmestyä, eli ei enää kauaa tarvi odotella! :D

    VastaaPoista
  8. Onko tuo jokin ei-kovin suosittu kirjasarja, kun ei löydy kirjastoista ja tuo linkkikään ei enää toimi? :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heippa, anonyymi! :) Linkki ei tosiaan näytä toimivan, mutta kirjat kuitenkin löytyvät vielä sivuilta. Ovat menneet vaihtamaan osoitetta: http://www.eharlequin.fi/valikoima/paranormal-romance.html?limit=all

      Kirjastoihin ei kuulemma ole näitä Harlequinin kirjoja otettu Espoota lukuun ottamatta. Ovat ilmeisesti kovin ennakkoluuloisia näiden suhteen. Mutta suosiosta en osaa oikein sanoa mitään, paiti että ihan ilokseni näitä olen lukenut. Kannattaa katsella kirppiksiltä ja Huuto.netistä. :D

      Poista

Lähetä kommentti