Minun on jo pitkään pitänyt lukea Miina Supisen Liha tottelee kuria, koska Jenni kehui sitä niin paljon. Kirja aktivoitui jälleen ajatuksissa, kun Supisen uusi kirja, Apatosauruksen maa, julkaistiin. Lukupiirimme päätti ottaa tämän esikoisen luettavakseen. Vaikka kirjaa on kehuttu hauskaksi, olisin varmaan lukenut sen aikaisemmin, jos olisin oikeasti tajunnut, miten hauska se on. Liha tottelee kuria kertoo monella tavalla oireilevasta perheestä, jonka jokaisella jäsenellä, ehkä perheen nuorinta lasta lukuun ottamatta, on salaisuuksia ja ongelmahakuinen luonne. Supinen kertoo tarkkanäköisesti ja rehellisesti perheongelmista ja ongelmaperheistä, joilla ehkä kuitenkin on mahdollisuus vielä onneen. Kirjan juoni ei kuitenkaan ole se kirjan paras asia, vaan se on ehdottomasti tekstin tyyli.
Ensivaikutelmani kirjasta oli totaalinen hämmästys. Miten joku voi kirjoittaa näin villiä kieltä ja vielä näin päättömiä ja hauskoja juttuja? Uskomatonta! Mahtavaa! Oikeasti hihittelin kirjaa lukiessani, mutta kun yritin selittää juttuja avomiehelleni, ne kuulostivat niin kummallisilta, että hän oli lähinnä hämmästynyt. Niin, tämä kirja pitää lukea, jotta sen erinomaisuuden voi tajuta.
Kirjassa on pidäkkeetöntä kirjoittamisen riemua ja kielen ilottelua. Vaikka Liha tottelee kuria on paikoin aika rietas, sekin puoli peittyy sopivasti tekstin hauskuuteen. Silti toivoin työmatkabussissa, ettei kukaan vierustoveri lue sitä selkäni takaa. Vaikka saahan sitä ihminen lukea aamubussissa ihan mitä haluaa, vaikka sitä itseään.
Nyt lukupinossa odottaa Supisen Apatosauruksen maa, joka ainakin muiden blogien mukaan jatkaa rempseää tyyliä. Taidan sujauttaa senkin laukkuun ja lukea työmatkoilla, koska kyllähän päivä alkaa hyvän kirjan seurassa aina paremmin. Miina Supisella on muuten Sokeripala-niminen blogi, johon kannattaa tutustua, jos se ei vielä ole tuttu.
Lukunäyte sivulta 9:
Kaikilla hillonsyöjillä on paha olo, jatkuva väsymys, niin kova nälkä että sattuu, vaikka juuri on vetänyt hilloa, ja todennäköisesti vauvanrasvaa ja kakkostyypin diabetes.
Ei siinä mitään, että nimeää lapsensa Astraksi, Silmuksi ja Pelagiaksi, mutta se hillo, sen syöttämisestä pitäisi heittää vankilaan.
Pelagia oli niin pieni, ettei vielä voinut sanoa kuinka ikävästi hänelle kävisi. Silmu ei saanut seksiä ja vaikka Astralla oli sievä naama, hoikka varsi ja vilkas seksielämä, hän oli vihannut itseään läpi teini-ikänsä. Nyt hän oli 22-vuotias ja opiskeli biologiaa, ja hänellä oli rakastaja.
Supinen, Miina: Liha tottelee kuria. WSOY, 2007.
Hauskaa kuinka huomaan aina lukevani samoja kirjoja kuin sie ja teen sitten blogauksia niistä sinun jälkeesi. Olen varsinainen matkijamonni. :)
VastaaPoistaEhkä me eletään samanlaisessa symbioosissa kuin Ina ja Jenni. Nekin kirjoittavat aina samoista kirjoista tai ainakin lukevat samoja kirjoja. :D
VastaaPoistaEi vaan, usein huomaa, että lukutrendit kulkevat sellaisina könttinä. Olen esimerkiksi nyt tosi monessa paikassa törmännyt Cecilia Samartinin Señor Peregrino -kirjaan, kuten varmaan moni muukin. Eli ei pidä ihmetellä, jos siitä kohta kaikki kirjoittavat. :D
Tämä on herttainen ajatus, minusta on ihana olla syklissä jonkun kanssa. :D
VastaaPoistaJuuri tuon Señor Peregrino-kirjan uhkasin joululomalla lukea. ;)
Katsotaan, kumpi ehtii ensin! :P
VastaaPoistaPidin tästä kovasti. Luin kirjan joskus viime keväänä/alkukesällä (kirjoitin silloin blogiini) ja aika samanlaisia ajatuksia kirja herätti kuin sinussa. Hillitön, hervoton ja pinnan alla traaginen. Eikä minunkaan mieheni oikein tajunnut, kun Supisen kirjaa hänelle selitin.
VastaaPoistaMielenkiintoista oli mielestäni se, miten kirjan jokainen henkilö Petuniaa lukuunottamatta on tavalla tai toisella vastenmielinen, mutta silti heille toivoi pelkkää hyvää.
Lumiomena, pitääpä käydä lukemassa sun teksti. :) Ja hyvä huomio tuo, että ne hahmot olivat aika sympaatisia vaikka olivatkin niin kauheita. Ehkä se johtui siitä, että ne olivat muuten aika tavallisia ihmisiä, joilla vain sattui olemaan todella ylilyöty ja suurennettu ongelma jossain suhteessa. Ja tietysti se tekstin hillittömyys auttoi siinä myös. Joku totisempi kirjailija olisi saanut samasta aiheesta aikaan varmaan todella ahdistavan teoksen.
VastaaPoistaEhditkö kahville/teelle ensi viikolla tai siitä viikon päästä joku ilta? Voitais kysyä Jenniäkin mukaan, mikäli hän haluaa lähteä. Tällainen treffikutsu blogin kautta ;)
VastaaPoistaLiha tottelee kuria on just noin mahtava kuin kirjoititkin :)! Ja samaa mieltä, että se tyyli on jotain ihan mieletöntä. Muistan, kun olin lukenut ekat puolitoista sivua ja tekstasin kaverille suunniltani tohkeissani, ettei tällaista olekaan! Ja sama kokemus kuin sinulla - ei sitä voi selittää sitä kieltä ja tyyliä. Tosi avartava lukukokemus :).
VastaaPoistaTomomi, laitan sulle sähköpostia. :)
VastaaPoistaRooibos, hauskaa että muutkin ovat kokeneet kirjan niin voimakkaasti. Sitä on kyllä tosi vaikea selittää muille, mutta kaikkien pitäisi lukea tää kirja! :D