Kyselin alkukesästä vinkkejä virolaiseen kirjallisuuteen ja sainkin niitä aika mukavasti. Yksi suositeltu kirjailija oli Andrus Kivirähk, jonka kirjoja löytyi ihan lähikirjastostanikin. Riihiukko lähti siis mukaan kirjastosta sen enempää miettimättä, enkä tainnut edes takakantta lukea. Ja voi, miten hauskaksi kirja paljastui! Muutamia kertoja jopa vähän hörähtelin, ja se on sentään aika harvinaista. On mahtavaa, kun välillä löytää tällaisia täysosumia ihan suunnittelematta.
Riihiukko kertoo virolaisesta kylästä, jonka asukkaat elävät varastellen toisiltaan sekä ruokaa että tavaroita. Varastelussa ihmisiä auttavat yliluonnolliset olennot ja monenlaiset taiat. Lähitienoot ovat täynnä myyttisiä olentoja ja tauteja, jotka yrittävät päästä ihmisiin käsiksi. Onneksi kyläläiset ovat todella ovelia ja huijaavat toistensa lisäksi kaikkea, mikä liikkuu. Suurimpien huijausten ja varastelun kohteeksi joutuu rikas kartanonväki – ja tietysti tyhmä paholainen. Niin, vertauskuvia ei tarvitse kovin kaukaa hakea.
Kirja käyttää myyttien lisäksi hyödykseen Suomessakin tuttuja satuja, joissa ihmiset huijaavat tyhmää paholaista. Jouduin aluksi googlettamaan, mitä ihmeitä ovat kratti ja para, kun niistä niin paljon kirjassa puhuttiin. Tosin olisihan se selvinnyt kirjastakin, jos olisi vaan malttanut odottaa. Kirja onnistuu tasapainoilemaan satujen ja vertauskuvien välillä hyvin konstailemattomasti. Lisäksi kirja on oivasti kirjoitettu. Suosittelen!
Lukunäyte sivulta 11–12:
Lyhyt valoisa päivä olikin jo päätöksessään. Hämärä keikkui joka puolella ja kumarteli koppavana kuin sulhanen häissään. Ainuttakaan tähteä ei ollut näkyvissä, eikä edes kuuta näkynyt, vain muutamat tulihäntäiset parat elikkä piritykset riensivät yli taivaankannen hampaissaan pussillinen varastettua tavaraa. Väliin joku kiljahti ja sammui – se tarkoitti sitä, että isäntä oli saanut varkaan kiinni itse teossa ja iskenyt kolme kertaa vasemman jalan kantapäällä maata vasten, jolloin para putosi kolisten taivaalta alas.
Kivirähk, Andrus: Riihiukko (Rehepap, 2000). Suomentanut Kaisu Lahikainen. Otava, 2002.
Kuulostaa tosi hauskalta, minäkin lukisin tuon mielelläni! Ja tosiaan mahtavaa yllättyä noin positiivisesti, valita vahingossa oiva opus kirjastosta.
VastaaPoistaOlen itse lueskellut juuri Veikko Huovisen elämäkertaa ja ajatellut hänen kirjojaan. Kuvittelisin, että tuossa Kivirähkin kirjassa voisi olla samanlaista veijarimaisuutta kuin Huovisen teoksissa, joiden lukemisesta nautin.
Ja joka tapauksessa, virolaista kirjallisuutta pitäisi lukea jo ihan yleissivistyksen vuoksikin!
Todella mielenkiintoisen oloinen kirja!
VastaaPoistaKiitos vinkistä, tämä kirjoittaja vaikuttaa juuri sopivalta Maailmanvalloitusprojektini Viro-kirjaksi!
VastaaPoistaTosiaan Veikko Huovisen kirjat voisivat olla tyylillisesti hyvin lähellä. En ole aikoihin lukenut Huoviselta mitään, mutta näin muistelisin. :)
VastaaPoistaKirja sopii hyvin yleissivistykseen ja maailmanvalloitukseen. :D
Mä yritin samalta kirjailijalta yhtä toista kirjaa, jonka nimeä en enää muista. Se vaikutti sen verran oudolta, joten jätin kesken. Tätä voisin kuitenkin ehkä kokeilla.
VastaaPoistaKivirähkiltä on ainakin suomennettu Romeo ja Julia. Se on kai tosi kummallinen. :D
VastaaPoista