Siirry pääsisältöön

Ajatuksia lukupiiristä


Meillä on lukupiiri. Siihen kuuluu neljä naista. Kokoonnumme noin kerran kuukaudessa vuorotellen jokaisen kotona. Lukupiirissä on aina tarjolla hyvää seuraa, hyvää ruokaa ja viiniä. Ne kaikki kuuluvat olennaisesti lukemiseen – ainakin minun mielestäni.

Lukupiiri kokoontui tällä viikolla minun luonani. Ruoaksi tein mango-avokado-grillikanasalaattia Kevyesti Gordon Ramsayn tapaan -kirjasta. Luettavana meillä oli Carol Shieldsin kirjoittama Jane Austenin elämäkerta sekä jokin vapaavalintainen Austenin kirja.

Lukupiiri on elämästä nauttimista. Lukeminen, kirjoista keskusteleminen, hyvä ruoka ja viini ovat nautintoja, jotka on hauska jakaa hyvien ystävien kanssa. Lukupiirimme on varsin vapaamielinen verrattuna muihin lukupiireihin, joista olen kuullut. Kuulemma joissakin lukupiireissä tehdään keskustelunalustuksia ja pidetään esitelmiä. Luulen, että tällaiseen meidän lukupiirimme on liian mukavuudenhaluinen. Myöskään keskustelumme ei rajoitu pelkkään kirjallisuuteen vaan samalla tulle puhuttua melkein mistä vaan.

Sen lisäksi että lukupiiri on aina niin virkistävä kokemus, on sillä muitakin hyviä puolia. Olen huomannut, että minun tulee luettua nykyään paljon monipuolisemmin kuin ennen. Lukupiirin takia on tullut luettua monia sellaisia kirjoja, joihin en muuten olisi tarttunut. Ensi kertaa varten luemme Günter Grassin Peltirummun uuden suomennoksen. En varmaan sitäkään lukisi ilman lukupiiriä. Lukupiiri on siis myös sivistävä! Mutta ennen kaikkea lukupiiri on varoventtiili arjen aherruksen keskellä.

Kommentit

  1. Lukupiiri olisikin ihana juttu! Ja juuri tuollainen kuvailemasi rento versio! Minä olen monesti meinannut ehdottaa paljon lukeville kavereille sellaista. Edes niin, että tavattaisiin vaikka joka toinen kuukausi, kun asutaan niin ympäri suomea. Tuntuu vaan, että ihmisillä on aina kauhea kiire ja tällaisestakin mukavasta asiasta tulisi enemmänkin velvollisuus. Ehkäpä kokeilen silti saisinko vihdoin porukkaa kasaan:) Eikai sitä tarvitse millään Sodalla ja rauhalla aloittaa :)

    VastaaPoista
  2. On aina mukavaa, kun lukupiiri on tulossa. Joskus joku ei ehkä ole ehtinyt lukea kirjaa kokonaan, mutta ei se haittaa silti. Velvollisuudeksi ei lukupiiri ole muodostunut, päin vastoin.

    Ja lukupiirissä on sekin hyvä puoli, että tulee sovittua seuraava tapaaminen aina valmiiksi, jolloin päivämäärät eivät veny ja siirry. :) Siitä vaan lukupiiriä kokoamaan!

    VastaaPoista
  3. Tuollainen lukupiiri kuulostaa kyllä juuri täydelliseltä! :) Omien kavereiden kanssa on sama juttu kuin Teresitalla, kaikki asuvat siellä sun täällä. Mielessä kutkuttelee ajatus että laittaisin ilmoituksen jonnekin löytääkseni samanhenkistä seuraa lähiseudulta... :)

    VastaaPoista
  4. Satu, knnattaa kysellä vaikka työkavereilta. :) Itseäni kauhistuttaisi ajatus ihan ventovieraiden kanssa kokoontumisesta. Mitä jos ei sopisikaan porukkaan? :O

    VastaaPoista
  5. Pieni riskinotto piristää! :D No joo, mutta oikeasti täytyy kyllä varmaan aikataulusyistä toistaiseksi haudata koko ajatus; työ haittaa tunnetusti harrastuksia ja vuorotyö varsinkin. Onneksi on sentään netti jossa voi kirjoista keskustella! :)

    VastaaPoista

Lähetä kommentti