Ursula K. Le Guin: Maailma, vihreä metsä

Ursula K. Le Guinin hainilaisen sarjan lukeminen on nyt ulottunut 80-luvulla suomennettuun Maailma, vihreä metsä -kirjaan. Olen muistaakseni yrittänyt lukea sitä jo aivan teininä Maameren velhon innoittamana. Silloin se kuitenkin jäi kesken. Sarjaan taitaa päästä sisään vasta edes vähän viisaampana.

Kirja kertoo vehreästä metsän peittämästä planeetasta, jolle terralainen siirtokunta on perustanut metsänhakkuutyömaan. Planeetalla asuu myös itseään ihmisiksi nimittävää kansaa, athshelaisia. Nämä pienet, karvaiset ja vihreät ihmiset eivät saa kuitenkaan kunnioitusta tunkeilijoilta. Maasta tulleet ovat orjuuttaneet kansan ja käyttävät törkeästi hyväkseen sekä näiden naisia että metsiä.

Maailma, vihreä metsä rakentuu kolmen kertojan varaan. Ensimmäinen, yksinkertaisin on kapteeni Davidsonin näkökulma. Mies on rasisti, sovinisti, tappaja ja varma siitä, että on oikeassa. Kun tällaiselle miehelle antaa valtaa, aseita ja muutaman helppouskoisen alaisen, on tiedossa ikävyyksiä. Toistensa peilikuviksi asettuvat kirjan kaksi muuta kertojaa, maasta tullut antropologi Lyubov ja athshelainen Selver.

Kirjan naiskuva on liioitellun vähäulotteinen. Terralaisten naiset ovat joko miesten morsiamia tai metsureiden ja sotilaiden käyttöön lähetettyjä ilotyttöjä. Heistä yksikään ei esiinny kirjassa muuten kuin miesten puheiden kautta. Paikalliset naiset sen sijaan ovat sukujen johtajia, jotka tekevät päätökset miehiltä saamiensa tietojen perusteella. He esiintyvät kirjassa miesten rinnalla samanarvoisina, ei korkeampina tai alempina.

Metsän kuvailu kirjassa on kiehtovan feminiinistä. Metsä hulmuaa, lehteilee, myötäilee ja on täynnä outoa uneliaisuutta. Metsän sanasto on rikasta, ja pidinkin niistä kohdista eniten. Kirjan siirtomaakritiikki on kuitenkin turhan alleviivattua minun makuuni. Totta kai se on juuri takapajuinen Maa, joka levittää ahneuttaan ympäri avaruutta.

Le Guin kertookin jälkikirjoituksessaan, että Maailma, vihreä metsä syntyi kritiikkinä Vietnamin sodalle. Hän myös tunnustaa tekstissään näkyvän moralisoinnin. Vaikka aikaa on kulunut, ei riistämisen politiikka ole loppunut, vaan se on muuttanut vain muotoaan. Moralisointia ja väärien tekojen tuomitsemista siis tarvitaan varmaan edelleen, vaikka minulta se veikin osan tästä kirjan nautinnosta.

Kirjan ajatus kirkastui lopussa, mutta Maailma, vihreä metsä ei silti noussut mielestäni samalle tasolla kuin sarjan toistaiseksi parhaana pitämäni Pimeyden vasen käsi tai edellisen lukemani Hain-tarinan, Harhakaupungin, loppu. Jotain pelottavaa atshshelaisten toteavassa filosofiassa on: Mitään maailmaan tuotua ei enää voi siitä poistaa. Sen kanssa on vain opittava elämään. Se pistää kyllä miettimään.

Lue myös arvioni sarjan aiemmista osista: Rocannonin maailma, Maanpakolaisten planeetta ja Harhakaupunki.

Maailma, vihreä metsä on arvioitu myös blogeissa Taikakirjaimet ja Booking it some more.

Lukunäyte sivulta 28:
Yksi hyvä seuraus tästä kaikesta olisi. Planeetta puhdistettaisiin nyt perusteellisesti kaikesta vieraasta aineksesta ja otettaisiin kokonaan ihmisten haltuun. Niin olisi pitänyt tehdä heti alkuun. Ei edes Lyubow pystyisi nyt estämään räksien hävittämistä, kunhan kaikki saisivat tietää että juuri hänen lemmikkiräksänsä oli johtanut verilöylyä. Nyt seuraisi perusteellinen rottasota, ja ehkäpä, toivotavasti, se pikku homma annettaisiin hänelle. Ajatus hymyilytti häntä. Mutta kasvot pysyivät ilmeettöminä.
    Merelle hänen alleen levisi harmaa hämärä, edessä kohosivat tummina saaren kukkulat, niiden syväpoimuiset, hulmahtelevat, lehtevät metsät.

Maailma, vihreä metsä  Kirjaseurannassa.

Le Guin, Ursula K.: Maailma, vihreä metsä (The Word for World Is Forest, 1972). 173 sivua. Suomennos: Pirkko Lokka, kansi: Heikki Kalliomaa. WSOY, 1984. ISBN: 9510120812.