sunnuntai 8. heinäkuuta 2012

James Joyce: Ulysses, 1. viikko ja luvut 1–8


Ensimmäinen viikko James Joycen Ulysseksen kanssa on nyt kulunut. Olo on kimppaluvun suhteen vähän yksinäinen, sillä kovin monia osallistujia ei taida olla mukana. Toivottavasti vielä kuitenkin saataisi muukaan lisää osallistujia, sillä tämä ei ole ollenkaan mahdotonta!

Ulysseksen ensimmäiset kolme lukua olivat minulle vaikeita. Ne eivät ole kovinkaan vetävää tekstiä ja lisäksi luku-urakan pituus vähän kauhistutti. Myös alaviitteiden määrä ahdisti, enkä oikein teinnyt pitäisikö niitä lukea vai ei. Ne avaavat tarinaa mutta samalla myös katkovat kerrontaa. Luinkin niitä alussa vähän satunnaisesti.

Neljännessä luvussa lukeminen helpottui. Osasyynä siihen oli se, että ymmärsin ottaa sekä alaviitteet että lopun taulukot mukaan tekstin tulkitsemiseen ihan aktiivisesti. Jokaisen luvun alussa katson taulukoista lukujen merkityksen, symbolit ja muut. Lisäksi luen alaviitteet, sillä niiden avulla kirja aukeaa ihan eri tavalla. No, ihan kaikkia ihmisiin liittyviä selityksiä en ole lukenut.

Tässä vaiheessa Ulyssesta tuntuu, että olen päässyt mukaan tekstin rytmiin. Parhaimmillaan lauseet saavat hymähtelemään tyytyväisyydestä. Teksti on ovelaa ja varsinkin sisäisten monologien tunnelmat välittyvät mahtavasti. Nautin erityisesti Haades-luvusta, joka synnyttää makaaberia huumoria hautajaisten merkeissä.

Olen yllättynyt, etten ole saanut näppylöitä hen-pronominista. Se ei ole niin korostava kuin ajattelin, ja ymmärrän erottelun tärkeyden. Ajatusten virrassa muut keinot eivät ehkä olisi niin toimivia. Vierastan edelleen silti sanan kirjoitusasua. Olisiko naisellisen pronominin voinut muodostaa vaikka suomen feminiinisen -tar/tär-päätteen avulla? Hen kuulostaa niin vieraalta.

Ulysseksen lukeminen ei tunnu enää mahdottomalta, ja kannustan tarttumaan tähän kirjaan. Toki se on iso, outo ja hämmentävä, mutta mitä siitä. Välillä olen iloisesti eksyksissä. Olen nyt juuri saanut kiinni siitä mustasukkaisuudesta, joka velloo Bloomin päässä. Vaikuttaa siltä, että kiinnostavia lukuja ja tekniikoita on tulossa!

Lukunäyte sivulta 198 (luku 8, Lestrygonit):
Sydän kareilla hän työnsi Burtonin ravintolan oven sisään. Löyhkä tarttui hänen vapisevaan hengitykseensä: pistävä lihanmehu, vihannesten lotina. Katso elukoita ruokitaan.
   Miehiä, miehiä, miehiä.
   Korkeilla baarituoleilla jököttivät, hatut taakse työnnettyinä, pöydissä huutaen lisää leipää ei veloitusta, hörpäten, hotkien kidantäysiä vetistä apettaan, silmät pullistuen, pyyhkien kostuneita viiksiä. 

Seuraava osio:
1. viikko: luvut 1–8 (uuden painoksen sivut 15–213)
2. viikko: luvut 9–13 (uuden painoksen sivut 214–428)
3. viikko: luvut 14–15 (uuden painoksen sivut 429–644)
4. viikko: luvut 16–18 (uuden painoksen sivut 647–832)

Ulysses Gaudeamuksen sivuilla  ja Adlibriksessä.

Joyce, James: Ulysses (Ulysses, 1922). 857 sivua. Suomennos: Leevi Lehto, kansi: Jukka Aalto. Gaudeamus, 2012. ISBN: 9789524952262.

19 kommenttia:

  1. Ulyssesta lukemaan ei minusta ole, mutta Dublinilaisia koitan nyt saada vihdoin kahlattua läpi. Siinäkin on minulle tarpeeksi tekemistä vaikka on vain vähän yli 200-sivuinen novellikokoelma :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kata, se kiinnostaisi minuakin, mutta saa nähdä tuleeko tästä jo tarpeeksi suuri yliannostus Joycea vähäksi aikaa. :D

      Poista
  2. No voi apua, multa meni tämä startti nyt ihan ohi! Ja ehdin mukaan varmaan vasta viikon päästä, pyh. No, aloitan sitten myöhässä mutta messissä ollaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Linnea, no ei hätää. Voi olla että munkin urakka vähän venyy... ;)

      Poista
  3. Mulla ei oo oikein mitään oikeaa sanottavaa, paitsi että mahtavaa ja että kyllä se kirja ihan oikeasti on lukemisen arvoinen ja ja ja! Huippua, kaikin puolin.

    VastaaPoista
  4. Tsemppiä urakkaan! Täällä seurataan keskustelua mielenkiinnolla, vaikken uskallakaan kirjaan tarttua. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Zephyr, kiitos tsemppauksesta! :D Tässä julkisessa lukemisessa on se hyvä puoli, että kirja on nyt PAKKO lukea tai saa kauheasti häpeää niskaan. ;)

      Poista
  5. Kiitos raportista. Seuraan urakkaasi mielenkiinnolla. En ehdi tähän kimppalukuun mukaan, sillä en saa uutta käännöstä käsiini ennen kuin matkustan sen hakemaan Suomesta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Helmi-Maaria, kiitos! On oikeasti tosi palkitsevaa lukea ja raportoida, kun tietää, että jotkut haluavat nähdä, miten mulle käy. :)

      Poista
  6. Mä sain luettua pelkästään ekan luvun. Alku ei ollut niin paha kuin mitä oletin, muttei kauhean inspiroivakaan. Mietin vielä, että yritänkö saada tahtia kiinni vai jätänkö tähän.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Velma, miten kävi? Jatkoitko? Toivon että jatkaisit! :D

      Poista
    2. Ei, en ainakaan vielä ole jatkanut. Tosin en ole myöskään palauttanut kirjaa vielä takaisin kirjastoonkaan. :P

      Poista
    3. Velma, tsemppiä! Älä luovuta, tää on välillä aika hauska! :D

      Poista
  7. Hain kirjan Hämeenlinnan kirjastosta kahden viikon lainaan. Pahus tätä rahapulaa, muuten olisin ostanut heti omaan kirjahyllyyn! Tämä on niin hieno, ja suomennos todellakin aivan mielettömän taitavaa! Puhumattakaan nyt siitä valtavasta työmäärästä, joka alaviitteiden kokoamisen eteen on nähty.

    Tässä vaiheessa vain maistelen sanoja, lauseita. Kovin pitkälle en lukemisessa ole ehtinyt, koska käytin aikaa Suomentajan sanojen tutkimiseen ja tosiaankin sain kirjan käsiini vasta perjantaina. Ehkä jopa teen niin hirmuisen tempun, että luen romaanin hypellen eli pomppaan suoraan lukuun 9. En tiedä. Kaipa se Haades kuitenkin olisi luettava, kun kerran Marjis siihen ihastui...

    "Vekara, terävä kuin väkärä." (tästä tuli heti lempilausahdukseni kuvaamaan muutamaa harvinaisen terävää ja ihanaa vekaraa)

    "Kaksi kovaa vihellystä vastasi tyvenen poikki." (tämä jäi jostain syystä soimaan päähäni, tyvenenhiljaa)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Seija, lue ihmeessä ainakin se Haades ja tuo Lestrogynit, josta on tuo lukunäyte. niistä olen tykännyt eniten. :)

      Poista
  8. Mä oon mukana, vaikka mun urakka varmaan kestää kuukautta tai kahta pidempään kuin sinun. Eka rapo: http://kirjakko.wordpress.com/2012/07/11/kesaodysseia-alku-aina-hankalaa/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirjakko, hitaus ei oo häpeys, vai miten se nyt meni. :D Mulle saattaa tulla myös pieni venyminen aikatauluun, mut kiire ei oo hyväks.

      Poista
  9. Minäkin olen mukana, mutta sain kirjan kirjastosta vasta pari päivää sitten. Olen lukenut nyt kappaleet 1-5 enkä taida ehtiä lukemaan teosta ihan tavoiteajassa ;) Mutta tässä joitain alkutunnelmia: http://www.lily.fi/juttu/james-joycen-odysseusulysses-2

    VastaaPoista

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...