Sergei Lukjanenko: Yöpartio

Kirjamielen seikkailut hyvien kirjojen parissa jatkuvat. Ihan näin mutu-tuntumalla arvioiden vaikuttaisi siltä, että tähän alkuvuoteen olisi osunut harvinaisen paljon loistavia tarinoita. Sellaiseksi paljastui myös tämä Sergei Lukjanenkon Yöpartio, jonka sain perjantaina ja luin saman tien. Hei, eihän voi jättää odottamaan kirjaa, jonka kannessa lukee, että siinä "Tähtien sota kohtaa Moskovan vampyyrit". En ole itse asiassa samaa mieltä tuon väitteen kanssa, mutta kirja oli silti erinomainen.

Yöpartio kertoo moskovalaisesta Antonista, velhosta, joka työskentelee Valon puolella Yöpartiossa. Hän on yksi Muita, ei enää ihminen vaan mysteereihin ja salaisuuksiin koulutettu soturi, joka ylläpitää tasapainoa Pimeyttä vastaan. Joka puolella ihmisten ympärillä liikkuu velhoja, vampyyreita ja muuta väkeä, josta ihmiset eivät ole tietoisia. Nämä pystyvät liikkumaan hämärässä, ihmisten todellisuuden ulkopuolella, jossa on omat sääntönsä.

Säännöt ja tasapaino sekä niiden avulla keinottelu kuluvat Valon ja Pimeyden kanssakäymiseen. Kaikki punnitaan, eikä hyvää voi tehdä ilman syytä, sillä silloin saa Pimeys vuorostaan tehdä vastaavan määrän pahaa. Ajatus ei ole mitenkään omaperäinen, mutta sen toteutus Yöpartiossa on huikeaa. Kirja on älykäs, yllättävä ja vie lukijaa kuin litran mittaa. En todellakaan osannut yhtään ennakoida tai arvailla, mitä tulee tapahtumaan.

Rakenteeltaan Yöpartio jakaantuu kolmeen erilliseen tarinaan. Ne ovat kuitenkin tiukasti riippuvaisia toisistaan ja tapahtuvat kronologisessa järjestyksessä. Vaihe vaiheelta lukija joutuu yhä syvemmälle Muiden maailmaan, oppii tuntemaan Antonin työtovereita ja ennen kaikkea tutustuu Antonin, yksinäisen sankarin, tempoiluun moraalin, rakkauden, kohtalon ja velvollisuuksien välissä.

Yöpartio toi eniten mieleeni Andrzej Sapkowskin Noituri-sarjan, mutta ilman sitä synkkää huumoria. Yhtäläisyyttä luovat rakenteen lisäksi moraaliset pohdinnat hyvän ja pahan eroista. Tässä kirjassa maailmankuva on vain vielä synkempi. Jatkuva Valon ja Pimeyden tasapainottelu aiheuttaa sen, että tekoja joudutaan koko ajan arvottamaan. Valo myös tuhriutuu kirjan kuluessa yhä mustemmaksi, kun lukijalle paljastuu, mitä hyvien puoli on uhrannut "suuremman hyvän" eteen.

Kirja on yksinkertaisesti niin mahtava, että ihmettelen suuresti, jos tämä ei ole vuoden Tähtifantasia-ehdokkaiden joukossa. Ja vaikka vuosi on vielä alkupuolella, niin uskon, että tämä on mukana ihan kärkikahinoissa. Odotan suurella halulla sarjan seuraavia osia. Yöpartio on aivan ehdotonta luettavaa kaikille älykkäästä aikuisten fantasiasta pitäville!

 Lukunäyte sivulta 22:
Juoksin ohi kirkkaina loistavien näyteikkunoiden, jotka olivat täynnä väärennettyä "vanhaa venäläistä keramiikkaa" sekä muovisia hedelmiä ja leipiä. Autot kiisivät ohitseni leveällä kadulla, ja jalkakäytävällä käveli muutama ihminen. Sekin oli vain väärennöstä, illuusiota; se oli ainut todellisuuden taso, jolla ihmiset pystyvät elämään. Onneksi en ole ihminen.
   Jatkoin juoksuani ja kutsuin hämärää.
   Maailma huokaisi ja väistyi tieltä. Oli kuin selkäni takan olisi kytketty päälle lentokentän valonheitin, joka viskasi eteeni pitkän, ohuen varjon. Varjo muuttui pilveksi ja otti muodon; se veti minua itseensä, tilaan jossa ei ole lainkaan varjoja. Se työntyi esiin likaisesta asfaltista, nousi pystyyn ja jännittyi kuin sankka savupatsas. Varjo juoksi edelläni..

Yöpartio Into-kustannuksen sivuilla ja Adlibriksessä.

Lukjanenko, Sergei: Yöpartio (Notšnoi Dozo, 1998). 414 sivua. Suomennos: Arto Konttinen, kansi: Tex Hänninen. Into, 2012. ISBN: 9789522640666