En ollut etukäteen mitenkään innostunut uusimmasta Finlandia-voittajasta, sillä Rosa Liksomin Hytti numero 6 ei suuremmin kuulostanut minun kirjaltani. Toki pidän hyvästä kirjallisuudesta, ei siinä mitään, mutta kirjan aihe ja kirjan kerrontatapa eivät erityisesti houkutelleet. Mutta koska lukupiirimme lukee joka vuonna Finlandia-voittajan, tuli tämäkin kirja luettavaksi.Hytti nro 6 ei ole juonivetoinen tarina. Lyhykäisyydessään kirja kertoo nimettömän tytön matkasta läpi Neuvostoliiton samassa hytissä vieraan venäläisen miehen kanssa. Pääosaan nousevat miehen tarinat, tytön muistot ja ikkunan takana vaihtuva maisema. Miehen mukana tyttö pääsee tutustumaan sellaiseen alueeseen venäläisyyttä, johon hänellä ei ehkä muuten olisi pääsyä.
Kirja on taidokas, hiottu ja viimeistelty – mutta minusta silti aika hengetön. Vaikka Hytti nro 6:n kieli on kaunista, en tavoittanut sen tunnelmaa, vaikka lauseet olivatkin kauniita. Epävarmat metsät ja violetit auringot työnsivät minua etäämmälle tarinasta, enkä löytänyt kirjasta tarttumapintaa. Tämä johtui varmasti osittain siitä, että venäläisyys on minulle niin vierasta.
Eniten minua kiinnostikin Hytti nro 6:ssa tuo venäläinen vieraus. On kiinnostavaa, miten yksi naapurimaa voikin olla niin outo, kun muut ovat niin tuttuja. Minulle oli kirjassa aina yllätys, mitä kaikkia ruokia mies esimerkiksi kaivoi laukustaan. Myös miehen arviot Neuvostoliiton eri kansoista olivat virkistäviä. Miehen hahmo oli muutenkin kiehtova, siinä Liksom on todellakin onnistunut.
Olisin toivonut Hytti nro 6:n antavan minulle vähän enemmän. Aluksi miehen ja tytön välinen jännite oli voimakas ja ahdistava. Tunnelataus kuitenkin laimeni ja kirjan loppu tuntui liian yllätyksettömältä. Olin kyllä ilahtunut joistakin lopun asioista, mutta käteen minulle jäi tunne, ettei mikään muuttunut. Tyttö oli lopuksi sama kuin alussa, samoin mies, ja vaikka maisema ikkunan takan oli eri, oli se kuitenkin sama.
Kuten arvelinkin, kirja ei ollut minun juttuni. Hytti nro 6:sta löytyy kuitenkin kehuvia arvioita ympäri nettiä, joten siitä vain googlettelemaan. Jos kirja on vielä lukematta, voi pidempään tekstinäytteeseen tutustua täällä.
Lukunäyte sivulta 29:
Tyttö katseli unissaan puuskahtelevaa miestä. Miehessä oli jotakin. Ehkä se oli hänen kaalikorvissaan. Hänen tavassaan pidellä veistä. Litteässä, lihaksikkaassa vatsassa. Tyttö tunsi kuinka läntiselle taivaalle ilmestyvä hohde väritti hetkeksi maailmankaikkeuden purppuraiseksi ja kuinka mustalle taivaalle syttyivät tähdet, yksi kerrallaan.
Hytti nro 6 WSOY:n sivuilla ja Adlibriksessä.
Liksom, Rosa: Hytti nro 6. 188 sivua. WSOY, 2011.
Tästä on minullakin vahva epäilys, että ei ole minun kirjani... =)
VastaaPoistaTämän kyllä luki ihan hetkessä, joten ei silti harmita yhtään, että tuli luettua. :)
VastaaPoistaMinäkään en tunne tähän jostain syystä vetoa. Tosin sivumäärän pienuus on tosiaan puolustava tekijä :) Jään miettimään!
VastaaPoistaBlogeissa on myös se positiivinen puoli, että jos ei nappaa, sen voi sanoa ääneen. Valitettavan usein mainostajien varoin konttaavassa printtimediassa näkee "arvosteluja", joissa ei omaa mielipidettä sanota siksi, että "arvosteltava" sattuu olemaan joku ison luokan tirehtööri, kaupunginjohtaja tai mainostilan vuokraaja.
VastaaPoistaTämähän on nyt minun tämän vuoden ykköskirjoni sattuneesta graduilu syystä. ;) Vieraus, nostalgia, Neuvostoliitto!
VastaaPoistaEn usko, että minäkään tartun tähän. Ei vaan nappaa!
VastaaPoistaOnpa sinun blogissasi paljon kävijöitä :-) Yritin tuloksetta löytää tuota "139"-kirjaa. Onkohan tuollaista edes tehty jos ja kun sarjoja ei oteta huomioon.. :-)
VastaaPoistaLiksom ei ole ollut suosikkini, katsotaan onko tämän jälkeen :)
VastaaPoistaAmma, tuntuu, että kirja jakaa ihmisiä aika paljon. Jo ennakkon! :)
VastaaPoistaRottamedia, eipä tässä blogin pitämisessä olisi mitään järkeä, jos mielipidettään ei saisi sanoa. Kaikesta ei voi tykätä, niin se vaan on. :)
Hanna, mun piti lukea tätä nostalgiasilmälaseilla, mutta kirjan nostalgia olikin vierasta mulle. :D
Morre, ei olekaan kyllä yhtään sun kirja! :D
Kirjakerhoja, kiitos käynnistä! Luulen, että kirjakisa jää jumiin tuohon numeroon. Toivottavasti joku julkaisisi jonkun vinkkikirjan esim. "139 erilaista tapaa kihartaa silmäripsiä" :D
Jokke, ei sitä tiedä vaikka olisikin! :)
Sain tämän juuri luettua. Ei kuulunut aivan suosikkeihini mutta jotain kiehtovaa tässä kirjassa oli. Mä luin tätä hitaasti koska miehen purkauksia ja käytöstä oli vaikeaa kestää paljon kerrallaan. Ehkä juuri hidas lukeminen vie junamatkan ja muistojen rytmiin, josta nautin. Edes palkituista ja kehutuista kirjoista ei ole mikään pakko pitää. Mulle Rimmisen Nenäpäivän lukeminen oli vaikeaa.
VastaaPoistaMinulle jäi tästä vähän samanlainen fiilis kuin sinulla. Kirja oli kyllä hyvä ja taitavasti kirjoitettu, mutta se jätti kuitenkin kylmäksi. Toisaalta se ei haittaa, koska kaunis kieli ja persoonallinen kerrontatapa vakuuttivat minut, mutta en minä tätä enää 10 vuoden päästä muista.
VastaaPoistaTämän siis voi ehkä lukaista alelaarista hankittuna, pokkarina :)
VastaaPoistasannamarjaana, mies oli kyllä jotenkin kovin todentuntuisen ällöttävä. Hyvin kirjoitetu hahmo, tottavie! :)
VastaaPoistasonja, saa nähdä! Joskus yllättävät kirjat jäävät mieleen, vaikka toisin luulisi. On ollut tosi kiinnostavaa lukea muiden ajatuksia tästä kirjasta. :D
Minnis, tämä on pehmeäkantinen ihan näin muutenkin - ja tosi ohut! Ihmettelin, että mikä ihmeen painos tällainen oikein on, kun odotin jotain ihan muuta. :D
Ei kolahtanut. Ei minun kirjani. Ei minun mieleeni. Ehkä alelaarista,pokkarina. Lukaistuna. Ei ole kyllä yhtään sun kirja.
VastaaPoistaOliko bloggarit jo palkinneet ihan muun kirjan. Onko kirjoja, joita lukiessa pitäis olla erilainen lukufiilis, antennit uuteenn suuntaan.
Mielestäni kirja oli hyvällä kielellä hyvin kirjoitettu ja jää taatusti mieleen pitkäksi aikaa. Ja ansaitsi palkintonsa, kun niitä nyt kerran jaetaan. Näin täällä tänään.
jukka s.
Hei jukka s., hauskaa kun pysähdyit kommentoimaan. :)
VastaaPoistaLiksom taisi löytyä aika harvalta Blogistanian Finlandia -listalta. En muista sitä ainakaan kovin monessa blogissa nähneeni. En osaa sanoa tuosta ansaitsemisesta, kun en ole lukenut niitä muita ehdokkaita ja muutenkin aika vähän suomalaisia aikuisten kirjoja viime vuonna. Mutta valitsijan mielipiteeseen on luottaminen.
Itse pidän yleensä juonivetoisista tarinoista, mutta haluan kokeilla kuitenkin silloin tällöin sellaisiakin, jotka eivät vaikuta alustavasti oman lukumaun kirjoilta. Toisinaan vastaan tuleekin aarteita, mutta tämä ei minun kohdallani sellaiseksi jäänyt. Mutta ei kirjan lukeminen myöskään harmita, ja voi olla että se jää myös minun mieleeni pitemmäksi aikaa. Sen näyttää aika. :)
En ole ennen pitänyt Liksomin tyylistä tai tavasta kirjoittaa. En pidä siitä nytkään, toisaalta. En pitänyt teoksesta kokonaisuutena, mutta silti minuun kolahti, koska tunsin ikään kuin tekeväni matkaa samassa hytissä. Tunnistin menneisyydestä äänet, hajut, jopa maut, näin maisemat, ränsistyneet mökit, koin ihmisten töykeyden ja ystävällisyyden, pysähtyneisyyden. Luin hitaasti maistellen oivallista ja tarkkasilmäistä kuvausta maasta ja ajasta, joita ei enää ole, mutta joiden vaikutukset yhä näkyvät ja tuntuvat.
VastaaPoistaEn yhtään ihmettele, että teos jättää kylmäksi tai ei avaudu niille, jotka eivät tunne naapurimaatamme. Toisaalta, voihan tästä aloittaa tutustumisen.
Hei anonyymi, ja kiitos kommentistasi! Se selkeyttää taas omalta osaltaan tämän kirjan aiheuttamaa epätietoisuutta päässäni. :D Luulen kyllä, että olen näin jälkikäteen ehkä oivaltanut jotain kirjan hellästä ironiasta. Enkä usko, että mikään luettu kirja koskaan menee hukkaan, kolahti se sitten tai ei.
PoistaEi mene, hellä ironia pyörii täälläkin päässä. :)
PoistaKuuntelen kirjaa parhaillaan äänikirjana. En ollut kiinnostunut kirjasta etukäteen, mutta tulipahan lainattua kirjastosta, kun sattui osumaan käteen. Pertti Sveholm venyttelee tekstiä ikävästi, eivätkä kirjan tapahtumat taida lopultakaan oikein kiinnostaa, kun suurin osa menee "ohi korvien" muita asioita miettiessä.
VastaaPoistaMikä siinä muuten mahtaa olla, että nykyisin naiskirjailijat tuntuvat oikein kilpailevan siitä, että kuka kirjoittaa "rasvaisinta" tekstiä (vrt. Katja Ketun Kätilö)?
Minulla käy yleensäkin kuuntelemisen kanssa helposti niin, että alan pohtia mita asioita. Lukeminen sen sijaan vaatii sen verran jo itsessään keskittymistä, etten ainakaan kovin usein unohdu tuijottelemaan paperia. Joskus kyllä. :D
VastaaPoistaLukijan merkitys on kyllä äänikirjoissa ihan valtava. Minua häiritsee liian tuttu ääni, jonka yhdistän vaikka mainokseen tai johonkin tv-sarjan hahmoon.
Jokin aikaa sitten luin jonkun jutun, jossa ihmeteltiin, miksi nuoret naiset haluavat kirjoittaa rankkaa tekstiä. Minulla ei ole siihen mitään vastausta, mutta luulen, että enemmän on silti niitä, jotka eivät kirjoita rankkaa tai rasvaista tekstiä. Ehkä juuri niissä kirjoissa vain sitten on joku ominaisuus, jonka myötä ne nousevat näkyviin paremmin. En osaa sanoa, mutta ehkä niillä pyritäänkin juuri siihen?
Jotakin kiehtovaa, se on hyvin sanottu. Niin minäkin kirjan koin, vaikken ihan syytynytkään tästä. Koin kuitenkin kiinnostavaksi sen kaiken kerroksellisuuden, jota vain onnistuin itse raaputtelemaan. Aivan sinun tavoin koin olevani vieras vieralla maalla joutuessani Neuvostoliittoon.
VastaaPoistaValkoinen kirahvi, on ollut hauska lukea tästä kirjasta kirjoitettuja arvioita ja varsinkin tuota Hannan sarjaa. Tulee vähän sellainen olo, että höh, en tajunnut juuri mitään. :D
VastaaPoista