 |
| Lähde: Wikimedia Commons |
Tänään on kulunut 120 vuotta Agatha Christen syntymästä. Minä tutustuin kirjailijaan ensimmäisen kerran varmaan noin 20 vuotta sitten. Yllättävää, miten pitkä aika siitäkin jo on. Agatha Christie kuuluukin minulle eniten juuri nuoruuden kirjailijoihin. Niihin, joihin on joskus hauska palata nostalgiamatkalle. Vuosi sitten luinkin kaksi Christen kirjaa, Idän pikajunan arvoituksen ja ikisuosikkini, Eikä yksikään pelastunut (Kymmenen pientä neekeripoikaa).
Parasta kirjoissa on mielestäni se yläluokkainen tunnelma ja hienostorikolliset. Ja tietysti kaikki ne pelottavat lastenlorut, joihin Christie on saanut laitettua ihan uusia merkityksiä. Christie loi myös mielenkiintoisia henkilöhahmoja. En koskaan suuremmin välittänyt neiti Marplesta, mutta Hercule Poirot sen sijaan oli mielestäni hauska hahmo. Pidin hänestä suuresti myös saman nimisessä tv-sarjassa. Siinä Poirotia esitti David Suchet.
Juhlavuoden kunniaksi WSOY julkaisee uusintapainoksia Christien dekkareista sekä omaelämäkerrasta, Vanha hyvä aikani. Ilta-Sanomien sivuilla on myös kilpailu, jossa on mahdollista tulla kruunatuksi Agatha Christie -tietäjäksi. Siihen minulla ei kuitenkaan riitä rahkeet, joten pitäydyn satunnaisena nostalgiavierailijana Christen kirjoissa. Harmi, ettei minulla taida olla yhtään Christien kirjaa kotona, olisin voinut juhlan kunniaksi uppoutua johonkin niistä.
Minäkin meinasin kirjoittaa tästä aiheesta, mutta ehdit ensin.
VastaaPoistaMinun Agatha-tarinani olisi ollut paljon synkeämpi. Luin ala-asteella (silloisen tietämykseni mukaan) kaikki Agatha Christien dekkarit ja kuudennella luokalla pidin Agathasta esitelmän. Sain yliannostuksen: en ole tuon jälkeen lukenut yhtään Agathaa enkä kuin ehkä 20 dekkaria.
Varokaa siis - lukutoukkakin voi saada kirjojen yliannostuksen!
Kauheaa, kirjallinen yliannostus olisi kestämätöntä. Pitää siis annostella suosikkikirjailijoitaankin vain sopivissa mittasuhteissa ja sekoitella joukkoon jotain muutakin. :)
VastaaPoistaAgatha Christie oli joskus yläasteaikoina suosikkikirjalijani, mutta sen jälkeen en ole juurikaan lukenut dekkareita. Viime aikoina on tosin käynyt useinkin mielessä, että olisi kiva lukaista pitkästä aikaa pari Agathaa :)
VastaaPoistaOnpa mielenkiintoista, miten monelle meistä Agatha Christie tosiaan kuuluu nuoruuteen. Minäkin ahmin yläasteikäisenä kaikki käsiini saamani kirjat ja keräsin kirjoja kirpputoreilta hyllyyni. Kertyihän niitä.
VastaaPoistaEn ole aikuisena sitten niitä muistaakseni juuri lukenutkaan. Katsellut vain ja muistellut (kuulostaa kyllä ikälopun puheelta, huh!). Egyptissä haahuilin kuitenkin kirjailijan jalan jäljillä ja kuvittelin, miten kirjailija on kirjaansa kirjoittanut Niilin tuuli valkoisissa hiuksissaan. Sain tunnelmasta kiinni.
Mä olen joskus miettinyt, että Agatha Christie on ollut aika turvallinen siirtymä aikuistenkirjoihin. Onhan kirjoissa toki murhia, mutta eivät ne ole erityisen karmaisevia kuitenkaan. Ja paha saa aina palkkansa. Muistaakseni. :D
VastaaPoistaLöysin blogisi vasta nyt ihan sattumalta ja kirjauduin heti lukijaksesi :) Agatha Christie kuuluu minullakin lapsuuden ja varhaisnuoruuden lukukokemuksiini, taisin löytää hänet jo 24 vuotta sitten (jos humanistina osasin oikein laskea taaksenpäin siihen aikaan, jolloin olin kuudennella luokalla). Aikuisena en juuri hänen kirjojaan ole lukenut, mutta rakastan sekä Poiroteja että uusia Marpleja filmatisointeina. Uusissa Marpleissa minua miellyttää se, että etenkin Geraldine McEwanin esittämänä Marplella on "menneisyys" ja pilkettä silmäkulmassa, hän ei ole mitään herttainen mummeli.
VastaaPoistaLuin äsken blogiasi taaksepäin ja tuo Korallivaras alkoi kiinnostaa. Muistan, kun siitä oli Hesarissa artikkeli kesällä, mutta olin onnistunut unohtamaan koko kiehtovan oloisen kirjan.
Tervetuloa lukijaksi lumiomena! Korallivarkaaseen kannattaakin tutustua! :)
VastaaPoista