Kirjamielellä

Vuosi on lopussa ja on aika tehdä kurkistus vuoden aikana luettuihin kirjoihin. Tänä vuonna luin selvästi enemmän kirjoja kuin parina edellisenä vuonna. Kirjaan kaikki lukemani kirjat LibraryThingiin, joten on helppo pysyä perillä siitä, mitä on tullut luettua. Valitettavasti en saanut näitä luetteloitua lukemisjärjestyksessä, joten kirjat ovat nyt tekijän mukaan aakkostettuna. 2009 luetut kirjat 1. Aristofanes: Naistenjuhlat (teoksesta Kolme komediaa) 2. Austen, Jane: Ylpeys ja ennakkoluulo 3. Auster, Paul: Sattumuksia Brooklynissa 4. Bagge, Paula: Talvipihan tunnelmia 5. Baum, L. Frank: Ihmemaa Oz 6. Bennett, Lindsay: Kreeta (osin) 7. Bergman, Ingmar: Kohtauksia eräästä avioliitosta 8. Bradley, Marion Zimmer: Avalonin usvat. 1. nide 9. Bradley, Marion Zimmer: Avalonin usvat. 2. nide 10. Bradley, Marion Zimmer: Avalonin metsät 11. Bradley, Marion Zimmer: Avalonin valtiatar 12. Bruun, Erik Anis ja iisoppi : vanhoja lääkekasveja 13. Christie, Agatha: Eikä yksikään pelastunut 14. Christi...

Vampyyrikirjat ovat julkinen paheeni, joten olen tietysti lukenut myös Stephenie Meyerin Twilight -kirjat, vaikka en kuulukaan kirjojen kohderyhmään. Kirjat ovat olleet mielestäni ihan kohtuullista viihdettä, sillä kliseisyydestä ja tyhjyydestä huolimatta on niissä ollut myös jotain omaleimaista. Tai niin luulin, kunnes luin ensimmäisen Charlaine Harrisin Southern Vampire Mysteries -kirjan. Sarjan ensimmäinen kirja, Dead Until Dark on julkaistu 2001 ja Meyerin Twilight nelisen vuotta myöhemmin. Täytyy sanoa, että olen todella hämmästynyt kirjojen samankaltaisuudesta. Vai miltä nämä yhtenäisyydet kuulostavat? Minun mielestäni eivät ainakaan sattumalta. 1. Päähenkilönä on nuori nainen, joka rakastuu vampyyrimieheen. 2. Parisuhteesta tulee tietysti kummallinen, mutta seksuaalista vetovoimaa riittää. 3. Päähenkilö tai tämän vampyyrirakastettu on ajatustenlukija, joka ei kuitenkaan pysty lukemaan kumppaninsa ajatuksia. 4. Vampyyrin kilpakosija on päähenkilön ystävä, mukava naapurinpo...

On aika alkaa joulunviettoon. Toivotan kaikille blogini lukijoille oikein hyvää ja kirjojentäyteistä joulunaikaa. Tässä pieni muisto viime joululta. Kun me muut availimme paketteja, eräs pieni Sampo-koira kietoi itsensä pakettiin.

Tätä kirjaa en suosittele joululukemiseksi, mutta lukea se ehdottomasti kannattaa. Aihe on kauhea ja rankka, mutta kirja on todella hyvä ja vaikuttava. Cormac McCarthyn Tie ei saarnaa, ei syytä eikä tuomitse. Se on vakava ja hiljaisen toteava tarina miehestä ja lapsesta keskellä tuhoutunutta maailmaa. Tie kertoo modernin maailman lopusta joitain vuosia katastrofin jälkeen. McCarthy ei kerro, mikä katastrofin aiheutti tai kuka siihen oli syypää. Eikä sillä olekaan enää merkitystä vähäisille eloonjääneille. Kun suurin huoli on hengissä pysyminen, ei syyllisten etsimisestä ole mitään hyötyä. Uhkana ei kuitenkaan ole vain nälkä ja sairaudet vaan myös ne muutamat muut jäljelle jääneet ihmiset. Maailma on jakautunut kahtia - pahat ovat todella pahoja ja hyvät piileskelevät peloissaan. Unet ja muistot ovat täynnä väriä, mutta todellisuus on harmaa, nälkäinen ja likainen tie. Kirja on erittäin onnistunut monella tapaa. Tekstin tyyli tukee tarinaa ja antaa sille lisää voimaa. Tekstistä väli...

Miten tässä näin on päässyt käymään? Yleensä minulla on vain muutama kirja kesken samaan aikaan: yksi lukuromaani, tietokirja ja joku kevyt työmatkakirja. Paitsi nyt. Äkkiseltään muistan ainakin nämä keskeneräiset kirjat: Linn Ullmann: Ennen unta (tylsä) Pekka Vartiainen: Länsimaisen kirjallisuuden historia (mutta tällä ei olekaan mikään kiire) Günter Grass: Peltirumpu (hyvä kirja, mutta liian tuttu tarina) Cornelia Funke: Musteloitsu (hmm... en ole päässyt alkua pidemmälle) Siiri Enoranta: Omenmean vallanhaltija (luen säästellen, koska on niin ihastuttava) Helmi Kekkonen: Kotiin (kiinnostava, mutta novellit eivät nyt vaan toimi) Cormac McCarthy: Tie (jostain syystä halusin aloittaa tämän aamulla) Apollinaire Guillaume: Mätänevä velho (on ollut kesken niin kauan, että pitää varmaan aloittaa alusta uudelleen) Marjatta Kurenniemi: Onnelin ja Annelin kootut kertomukset (suloisia välipaloja) Toivon, että saisin joulun aikana luettua mahdollisimman monta kirjaa loppuun. Hain kyllä kirjastos...

Erilaiset vampyyritarinat ovat olleet taas kovassa suosiossa viime aikoina. Siitä innostuneena päätin lukea uudelleen teinisuosikkini, Anne Ricen vampyyritarinat. Silloin lukioikäisenä rakastuin kirjoihin ihan täysillä, sillä kirjojen vampyyrimytologia oli niin erilaista kuin aiemmin lukemani tarinat. Nyt kirjat eivät uponneet samalla tavoin, mutta toisaalta ne antoivat nyt erilaisen elämyksen. Anne Ricen kirjat kertovat monen vampyyrin tarinan. Kirjojen päähenkilö on Lestat, johon tutustutaan aluksi Louis-nimisen vampyyrin kertomuksen kautta. Veren vangit -kirjassa Louis kertoo oman tarinansa siitä, miten Lestat teki hänestä vampyyrin ja millaista hänen elämänsä oli sen jälkeen. Vampyyri Lestat puolestaan kertoo Lestatin tarinan alusta alkaen täydentäen ja muuttaen myös Louisin tarinaa. Kadotettujen kuningatar taas on jatkoa tarinoille. Parasta Anne Ricen tarinoissa on rikas ja pursuileva kieli ja uudenlainen, eroottinenkin kuvasto, jota hän käyttää. Homeiset vampyyrilinnat ja...

Seuraa blogiani Bloglovinin avulla

Joulun alla joululahjapaniikki vaanii ja itse tehdyillä lahjoilla alkaa olla kiire. Silti en haluaisi luopua lukemisesta. Onneksi joitain lahjoja pystyy tekemään samalla kun lukee. Olen nimittäin ottanut jälleen käyttöön tehokkaan yhdistelmän: kirjoja ja kutimia. Yksinkertaisia neuleita pystyy kutomaan ilman, että niitä tarvitsee aktiivisesti katsoa tai niiden silmukoita laskea. Sukka valmistuukin helposti samalla kun lukee kirjaa. Pääsykokeisiin lukiessani kudoin avomiehelleni neuleen. Pitkän aikaa mieleeni tuli pätkiä kirjasta aina kun näin sen. Ilmeisesti olen sitä tyyppiä, joka oppii tekemällä. Ainoa ongelma samaan aikaan kutomisessa ja lukemisessa on, että kaikki kirjat eivät meinaa pysyä auki ilman käsiä. Onneksi tyynyjen kulmia ja teemukeja voi käyttää apuna. Mitäköhän muuta sitä pystyisi yhdistämään lukemiseen? Ei kovin hankalia aivotoimintoja ainakaan.

Pieni väliaikatiedotus: Olen lukenut nyt reilut 50 sivua Siiri Enorannan Omenmean vallanhaltijaa ja olen aivan ihastunut. Kirjan tunnelma on kuin vanhoissa lastenkirjoissa, mutta kuitenkin siinä on jotain uutta. Ja kieli on todella viehättävää ja nautittavaa. Vaikka olenkin vasta kirjan alussa, uskallan jo suositella tätä kirjaa joululahjaksi. se sopii varmasti 10-15-vuotiaille tytöille ja kaikille saduista innostuneille, vähän vanhemmillekin tytöille.

Joulukuu on jo ehtinyt pitkälle, enkä ole muka ehtinyt blogittaa ollenkaan. Hiukan on ollut joulukiireitä, kutimet käyvät kiivaina ja muutakin näperrellään. Onneksi on ollut kuitenkin aikaa miettiä pari joululahjatoivetta itselleni. Joulupukille vinkiksi, että kirjalahja on aina onnistunut. Lyhyellä joululahjalistallani on siis seuraavat teokset: Finlandia-voittaja, Antti Hyryn Uuni tai Lotta Sonnisen toimittaman Minä, Mauri Kunnas -kirja. En tiedä kumpaa toivon enemmän. Kumpikin tai molemmat käyvät. Uuni tosin helpottaisi lukupiiriä, sillä suosittujen uutuuskirjojen hankkiminen luettavaksi kirjastosta on varsin haasteellista. Mutta varamasti joku lukupiiriläinen kuitenkin saa kirjan lahjaksi ja voimme jälleen lukea Finlandia-voittajan. Mitä sinä olet toivonut joululahjaksi? Onko kirjalahja paras lahja?

Tämän haasteen sain Inalta Inahduksia-blogista . Eivät nämä vastaukset kyllä paljasta minusta mitään erityisen jännittävää. 1. Mikä kirja itketti? Minua itkettää helposti kirjoja lukiessa, jos vain on tarpeeksi liikuttava kohta. Viime kerrasta taitaa kyllä olla aikaa, koska viimeksi luetuista kirjoista ei tule mieleen mitään tiettyä. Vakioitkut saan kuitenkin vaikka Taru sormusten herrasta -kirjan lopusta. 2. Mikä nauratti? Usein hymähdyttää tai naurahduttaa, mutta kovin usein ei varsinaisesti naurata. Anna-Leena Härkösen Kauhun tasapaino ja muita kirjoituksia nauratti oikeasti. 3. Mikä oksetti? Jotkut todella tarkkaan selitetyt veriteot oksettavat, esim. teininä luettu Amerikan psyko . 4. Mihin henkilöhahmoon samaistuit? On kauheaa, jos kirjassa ei ole yhtään hahmoa, johon voisi samaistua. Erittäin värähdyttävää oli lukea nuorempana Maarit Verrosen Pimeästä maasta , jonka päähenkilöön samaistuin voimakkaasti. En ole uskaltanut lukea kirjaa uudestaan, koska pelkään ettei ...

Nuorempana luin monia kirjoja moneen kertaan. Minulla oli esimerkiksi tapana lukea Taru sormusten herrasta joka vuosi heti kesäloman alkuun. Olen luullut, että vielä nykyäänkin lukisin kirjoja uudelleen ja vielä aika useinkin. Se ei kuitenkaan näytä pitävän paikkaansa. Olen luetteloinut lukemiani kirjoja reilun kolmen vuoden ajan ja toistaiseksi näyttää siltä, että sinä aikana olen lukenut vain ihan muutaman kirjan kahteen kertaan. Suurin osa näistäkin on tenttikirjoja kursseista, jotka jäivät ensimmäisellä kerralla jostain syystä (laiskuudesta) suorittamatta. Vanhojen tuttujen kirjojen lukemisessa on omat hyvät puolensa. Tietyt vuodenajat ja fiilikset vaativat omanlaisia kirjoja. Joskus on helpompaa lukea kirja, josta jo tietää, mitä se pitää sisällään. Uuden kirjan lukeminen on kuitenkin aika riskialtista puuhaa – koskaan ei voi olla ihan varman, mitä saa. Vaikka lukisi monia arvosteluja, voi oma lukukokemus poiketa arvosteluista ja ystävienkin suositteluista täysin. Toisaalta se ju...

Liekö syytä marraskuussa, mutta minun on tällä hetkellä todella vaikeaa löytää kirjaa, joka veisi täysin mukaansa. Minulla on harvinaisen paljon kirjoja kesken - kaikista olen lukenut vain alun. Tarkoitukseni on kyllä lukea ne loppuun, mutta tällä hetkellä mikään kirjoista ei houkuttele. Epäilen, etten olisi saanut luettua loppuun myöskään edellisen kirjoituksen Herta Mülleriä, ellei olisi tullut kiire palauttaa sitä kirjastoon. Viime päivinä olen lukenut paljon kehuja Leena Parkkisen Sinun jälkeesi Max -kirjasta. Päätinkin tilata sen itselleni ja nyt odottelen pakettia saapuvaksi. Samassa paketissa on tulossa myös Finlandia junior -ehdokas, Siiri Enorannan Omenmean vallanhaltija ja pari Marjatta Kurenniemen lastenkirjaa. Erittäin houkutteleva lähetys siis! Toivottavasti kirjat lunastavat odotukseni. Otan mielelläni vastaan myös vinkkejä kirjoista, joihin voisi uppoutua ja joista jäisi vielä mahdollisesti hyvä mielikin. Millä kirjalla sinä karkotat marraskuun?

Herta Müller oli minulle täysin tuntematon kirjailija ennen kuin hän sai Nobelin kirjallisuuspalkinnon. Päätin kuitenkin kokeilla jotain hänen kirjaansa ja varasin kirjastosta Ihminen on iso fasaani -kirjan ihan vain nimen perusteella. Ajattelin, että kirja, jolla on noin hassu nimi, ei voi olla ainakaan mitäänsanomaton. Kirja kertoo pienen romanialaisen saksalaiskylän ihmisistä ja siitä, miten he haluavat lähteä pois kylästä. Passien saanti ei ole helppoa, käytännössä sellaisen saa vain papin sängyn kautta. Jos oma vaimo on liian ruma ja vanha siihen hommaan, pitää laittaa tytär asialle. Kirja koostuu lyhyistä kappaleista, jotka harppovat historian ja nykyhetken välillä. En oikein lämmennyt kirjalle, sillä aihe oli raskas ja tunnelma kovin toivoton. Müller onnistuu kyllä hienosti kuvaamaan kylän pysähtynyttä tilaa ja ihmisten ahdinkoa maassa, jossa omenapuu syö itse omat hedelmänsä ja lapset opetetaan koulussa rakastamaan maan äitiä ja isää, Ceausescuja. Myös kirjan kieli vaati t...

Olen huomannut, että monessa blogissa on käynnissä jokin kirjahaaste. Joku lukee läpi Tammen keltaista kirjastoa tai Nobel-voittajia. Joissain blogeissa käydään maailmanvalloitusta kirjojen avulla: luetaan kirja jokaisesta maasta. Olen itsekin miettinyt, että kirjahaaste voisi olla hauska ja sivistävä. Haasteiden avulla tulisi varmasti luettua myös sellaisia kirjoja, joihin ei ehkä muuten tarttuisi. Mutta en vain tiedä, millaiseen haasteeseen ryhtyisin. Ehkä pitäisi yrittää lukea oma kirjasto läpi vaikka aakkosten mukaan. Välillä nolottaa, kun kirjastoon on päätynyt niin paljon lukemattomia kirjoja. Onko sinulla jokin kirjahaaste? Oletko löytänyt sen kautta uusia suosikkeja? Mikä on hauskin haaste, josta olet kuullut?

Minua vaivaa jälleen keittokirjavimma. Selaan keittokirjoja, järjestelen niitä ja suunnittelen kaikenlaisia ruokia, joita haluaisin valmistaa. Totuus on kuitenkin se, että teen aika harvoin ruokaa, ja valitettavasti silloinkin useimmiten tuttuja ruokia. Tämä ei kuitenkaan ole suhteessa keittokirjojen määrään. Niitä minulla on paljon. Suurin osa keittokirjoistani on hankittu jo useita vuosia sitten. Minulla oli parikymppisenä pakkomielle ostaa koko ajan lisää keittokirjoja. Silloin en myöskään erityisemmin valikoinut kirjoja, vaan ostin kaikenlaista, jos halvalla sai. Senpä vuoksi minulla on mm. kirja Parhaat lihamurekkeet, vaikken ole koskaan mureketta edes suunnitellut tekeväni. Tein silloin kyllä myös paljon hyviäkin löytöjä. Nykyään valikoin ostamani keittokirjat aika huolella. Yleensä kirja kiinnostaa minua, jos siinä on selkeä teema. Teema saa mennä vähän yli keittokirja-aiheenkin, sillä minusta on hauska lukea reseptien ohella esimerkiksi vaikka jonkun maan tavoista ja kulttuuris...

Olen jo muutamassa aiemmassa kirjoituksessani maininnut Pekka Vartiaisen Länsimaisen kirjallisuuden historian , mutta vasta nyt minulla on ollut aikaa tutustua siihen kunnolla. Olen lukenut kirjaa nyt parisataa sivua ja olen vakuuttunut: teksti on hyvin kirjoitettu ja asiat on jaettu selkeisiin kokonaisuuksiin. Kauden tärkeimmät kirjailijat ja tyylit on esitelty omissa kappaleissaan, kun taas muut on mainittu vain yleisemmin. Tämä helpottaa myös lukemista - jos lukee kirjaa vain omaksi huvikseen, voi syventyä pääasioihin ja lukaista muut asiat nopeasti läpi. Kirjassa on myös lyhyesti selitetty historiaa ja kulttuurin muutoksia, jotka vaikuttivat kirjallisuuden kehitykseen. Kirjasta oli minulle apua myös lukiessani antiikin kirjallisuuden tenttiin. Vaikka olinkin tehnyt kiltisti muistiinpanoja luennoilla, jotkin asiat olivat jääneet hämäriksi. Voin siis lämpimästi suositella kirjaa opiskelijoille. Ja se sopii erittäin hyvin muillekin, sillä kirja on myös helppolukuinen. Lukunäyte...

Helsingin Sanomat uutisoi viikonloppuna, että Helsingin kirjamessujen yleisö oli äänestänyt Mika Waltarin Sinuhen maailman parhaaksi kirjaksi. Minä en kyselyyn vastannut yksinkertaisesti siitä syystä, että en olisi osannut vastata. Kaikki kirjoja paremmuusjärjestykseen laittavat kyselyt ja muut ovat minulle kauhean vaikeita. Osaan kyllä sanoa vaikka kymmenen kirjaa, jotka ovat minusta erittäin hyviä, mutta en osaisi nimetä kymmentä parasta lukemaani kirjaa. Ja sitä paitsi silloin pitäisi ensin määritellä mitä sana parasta tarkoittaa. Onko silloin kyseessä taidokkain, viihdyttävin vai vaikuttavin kirja? Kaikissa noissa tapauksissa kymmenen parhaan kirjan lista olisi jonkin verran erilainen. Kirjojen arvojärjestykseen laittaminen on liian vaikeaa minulle. Siksi tyydyn listaamaan vain lukemiani ja omistamiani kirjoja. Ja jos joku kysyy parasta lukemaani kirjaa, annan pienen luennon siitä, miksi en osaa sitä kertoa. Helsingin Sanomien jutun löydät täältä . ...

Tänään oli oikein mukava kirjamessupäivä. Kyllä kirjamessuille kannattaa mennä muiden kirjanystävien kanssa, varsinkin sellaisten, joiden messukuntoa on testattu ennenkin. Lukupiiri ei petä tässäkään asiassa. Muutenkin sunnuntai vaikutti hyvältä messupäivältä, väkeä oli selvästi vähemmän kuin lauantaina. Silloin olikin ilmeisesti lyöty kaikkien aikojen yleisöennätys, 22 000 ihmistä. Emme tänä vuonna kuunnelleet yhtään esitystä. Muutama kiinnostava esitys olisi ollut, mutta ei mitään sellaista, joka olisi pakko nähdä. Muutenkin tuntui, että esityksiä olisi ollut vähemmän kuin ennen, siis niitä, joita on ollut osastojen sisällä. Löysin ihan mukavan satsin kirjoja, vaikka aluksi tuntui, etten löydä mitään. Tarjoukset eivät olleet ehkä ihan viime vuoden tasoa, mutta 5 euroa uudehkoista kirjoista on halpa hinta. Eilen saamani vinkki piti paikkansa, kello viideltä oli ainakin parilla osastolla 20 prosentin alennukset muuttuneet 40 prosentiksi. Mukava ja onnistunut päivä!

Kävin eilen kirjamessuilla vähän maistelemassa messutunnelmaa, vaikka tänään on vasta virallinen messupäivä. Olemme menossa lukupiirin kanssa messuille. Kirjamessuista on muodostunut meille vuosittainen perinne. Lauantaina messuilla oli aivan valtavasti ihmisiä. En ostanut kovin montaa kirjaa vielä, sillä tänään on paremmin aikaa sille. Sain myös vinkin: jos haluaa ostaa vanhoja kirjoja antikvariaattipuolelta, kannattaa tulla torstaina, mutta jos käyttämättömät kirjat kiinnostavat, niitä saa halvimmalla sunnuntaina. Hedelmällinen messupäivä tulossa siis toivottavasti!

Jyrki Vainosen Tornit lumosi minut heti alkusivuilla. En ole tutustunut Vainosen aikaisempaan tuotantoon, mutta aion ehdottomasti lukea myös hänen aikaisemmat teoksensa. Kirjassa on useita tasoja. Taustalla on äidin ja pojan suhde, sisarusten välinen kateus ja äidin tarve saada tietää, mitä hänen tyttärelleen tapahtui. Tämän päälle Vainonen on rakentanut monitahoisen, kummallisen ja erittäin omaperäisen tarinan päähenkilön matkasta läpi muistojen ja unen. Kirjaa lukiessa tuntui kuin katselisi ahdistavaa painajaista, josta kuitenkin nauttii eikä halua herätä. Toisaalta pelkäsin lukea tekstiä eteenpäin, koska en halunnut tietää, mitä menneisyydestä saattaisi paljastua, mutta samalla teksti koukutti minut täysin, enkä malttanut lopettaa lukemista. Tarinassa on kummallista vetoa. Sen hahmot ovat kuin eroottisista unelmista, saduista tai mielen pimennosta nousseita perversioita. En väitä ollenkaan, että olisin ymmärtänyt, mitä kaikkea Vainonen haluaa kirjalla sanoa. Mutta en usko, et...

Iltasanomat uutisoi tänään, että Jyväskylässä suunnitellaan poltettavaksi 16 000 kosteusvaurioista kärsinyttä kirjaa. Pelkkä otsikko saa jo lukijan ärtymään. Miksei niitä kirjoja voitaisi lahjoittaa jonnekin? Jutussa kyllä sanotaan, ettei kirjaston kirjoja voi lahjoittaa yksityisille, mutta voisihan niitä varmasti antaa esimerkiksi kouluihin tai päiväkoteihin. Tai edes myydä pilkkahintaan. Mutta haluaisitko sinä ostaa homekirjan? Minua kyllä epäilyttää aika tavalla, vaikka kauhistuttaakin tuo kirjojen polttaminen. Pitäisi päästä ensin haistelemaan korjoja, jotta voisi harkita. Kirjojen kuuluu haista kirjoille, ei homeelle.

Neil Gaiman on ollut yksi suosikkikirjailijoitani, jonka tuotantoon olen kuitenkin tutustunut hyvin puutteellisesti. Suurin ongelma on se, että Gaiman kirjoittaa sarjakuvia ja minä puolestani vierastan niitä. Pitäisi varmaan päästä siitä yli. Neverwhere – maanalainen Lontoo oli pitkään yksi parhaista lukemistani kirjoista. Jossain mielessä täytyy kyllä todeta, että aika kultaa muistot, eikä kirja ollut ihan niin hyvä kuin muistin. Se teki minuun kuitenkin silloin ilmestyessään niin suuren vaikutuksen, että ihan objektiiviseksi on vaikea alkaa. Kirjan päähenkilö on vätysmäinen Richard Mayhew, joka elää näennäisen täydellistä elämää Lontoossa. Richardin elämä mullistuu, kun hän yhtäkkiä saa selville, että Lontoon alla, ja osittain päällekkäin sen kanssa, on toisenlainen todellisuus, jonka asukkaina on maailman raoista sinne pudonnutta väkeä, hirviöitä ja enkelikin. Yläpuolisen Lontoon asukkaat eivät näe alapuolen väkeä, vaikka sitä kulkee heidän kanssaan muun muassa samoissa maanala...

Minulta on kysytty, miksi aikuinen lukee fantasiakirjallisuutta. En ole koskaan ihmeemmin ajatellut asiaa, koska minulle se on ollut aina ihan luontevaa. Miksi ei lukisi? Fantasia- ja scifi-kirjallisuutta on niin monenlaista, että moni aikuinen on tietämättään lukenut sitä – esimerkiksi Margaret Atwoodin Orjattaresi-kirjan tai Johanna Sinisalon Ennen päivänlaskua ei voi. Fantasia- ja scifi-kirjallisuus on ehkä se äärimäisin keino etäännyttää tapahtumat pois lukijan kokemuspiiristä. Näin voidaan pohtia mitä tahansa ilmiötä vapaana kaikista sitä todellisuudessa rajoittavista asioista. Esimerkkinä voi olla vaikka juuri nyt lukemani Neil Gaimanin kirja Neverwhere – maanalainen Lontoo. Siinä tutun Lontoon alapuolella sijaitsee toisenlainen Lontoo, jonka kurjia ja likaisia asukkaita yläpuolisen kaupungin asukkaat eivät edes huomaa. Milloin viimeksi jätit tahallaan huomaamatta jonkun ihmisen, joka ei sopinut normeihin? Minua miellyttää suuresti myös se, että hyvää fantasia- tai scifi-kirjaa l...

Huomasin, että olen nyt nyt lukenut yhden kirjan enemmän kuin viime vuonna. Hyvä minä! Toivottavasti loppuvuonnakin tulee luettua kirjoja, joten ensi vuonna on taas uusi haaste ylittää tämä vuosi. Lukemani kirjat voit katsoa LibraryThingistä .

Olin jossain vaiheessa laittanut Hasan Ali Toptaşin Varjottomat lukutoivelistalleni ja sitten unohtanut kirjan kokonaan. Muistin kirjan vasta selatessani lukutoivelistaa pitkästä aikaa. Kirja kertoo kylästä, jossa alkaa kadota ihmisiä. Tarjolla ei kuitenkaan ole mitään dekkarimaista asioiden selvittelyä vaan pohdintaa muun muassa ihmisen olemassaolosta. Kirjassa on myös kehystarina, joka vuorottelee kylän tarinan kanssa. Kirjan edetessä tarinat sotkeutuvat ja kurovat kahta maailmaa lähemmäs toisiaan. Kirja herätti minussa aika ristiriitaisia tunteita. Toisaalta minua viehätti aikaa ja paikkaa rikkova rakenne, mutta samalla kaikki epämääräisyys ärsytti. Kirjan alku oli haastava ja olin jo jättää kirjan kesken, mutta päätin kuitenkin taistella vielä vähän eteenpäin. Ja onneksi taistelin, sillä kirjasta muodostui lopulta toimiva kokonaisuus. Lueskelin muutamia kirjan saamia arvosteluja ja huomasin, että se on saanut aika ristiriitaisen vastaanoton. Se ei ole ihme, sillä kirja on o...

Jupisin tuolla hiukan aiemmin , että kirjallisuuden historian opiskelu on vaikeaa. Ilmeisesti ei ole helppoa myöskään sellaisen laatiminen. Pekka Vartiainen on kirjoittanut aiheesta Kiiltomadon pääkirjoituksen . Mielenkiintoista luettavaa! Vartiaiselta ilmestyi tänä vuonna Länsimaisen kirjallisuuden historia -kirja, joka minullakin odottaa pääsyä luettavien kirjojen joukkoon.

Selailin lomakuviani ja löysin tämän Kreetalla ottamani kuvan. Leppoisia lukehetkiä kaikille blogini lukijoille!

Syksy alkoi jälleen hyvin tyypillisellä ongelmalla. Opiskelut alkoivat ja vievät kaiken ajan samalla, kun tekisi mieli vain käpertyä sohvaan lukemaan syksyn uutuuskirjoja tai oikeastaan mitä tahansa hyvää lukuromaania. Antiikin kirjallisuuden kurssi on jo puolivälissä ja se on ollut onneksi erittäin mielenkiintoinen. Nyt pitäisi vielä kerätä motivaatiota oheiskirjallisuuden lukemiseen. Olen haalinut kirjallisuuden kokoon omasta hyllystä ja kirjastosta, ja se on nätisti pinossa olohuoneen lattialla. Joten sehän on melkein kuin luettu, eikö? Lukeminen on muutenkin jäänyt nyt aika vähiin. Viikonloppuna ajattelin lukea nopeasti jonkun ohuen fantasiakirjan, mutta ei onnistunutkaan. Tartuin nimittäin Guillaume Apollinairen kirjaan Mätänevä velho ilman, että luin takakantta. Kaikkea muuta kuin nopeasti luettava välipala. Kirja jäi kesken ja siihen pitää palata lähiaikoina ajan kanssa.

Nyt se on vihdoin luettu! Aikaa meni ja hermojakin raasteli välillä. Mutta nyt on tyytyväinen olo. Ilman vertaistukea en ehkä olisi suoriutunut kirjasta näinkään nopeasti. Alastalon salissa on lyhyesti kertomus siitä, miten Herman Mattson, Alastalon isäntä, yrittää saada muut kyläläiset osallistumaan parkkilaivan rakentamiseen. Mutta siitähän ei kirjassa kuitenkaan oikeasti ole kysymys, vaan totuus löytyy kielestä. Kilpi maalailee lähes tajunnanvirtana esille henkilöidensä ajatuksia ja ajatustapaa. Muutamien enemmän äänessä olleiden henkilöiden äänen pystyy tekstistä erottamaan, mutta pääosin teksti soljuu samalla tavoin kaikkien henkilöiden ääntä kuvatessa. Oma suosikkini kirjassa oli ehdottomasti Pukkilan isäntä, jonka nopeaa, keveää ja piikikästä kieltä oli suuri nautinto lukea. Lukunäyte onkin Pukkilan ajatuksista napattu. Helsingin Sanomien kuukausiliitteessä oli Pasila-tv-sarjasta lyhyt juttu, jossa toimittaja kertoi huomanneensa, että Rauno Repomiehen yksinpuhelut muistut...

Kirsi-Marja Häyrinen-Beschlossin Mausteiden matkassa on kurkistus mausteiden historiaan. Kirjan alussa kerrotaan mausteiden yleistymisestä Euroopassa ja sen jälkeen käydään läpi eksoottisia ja tuttujakin maustekasveja. Jokaisen maustekasvin esittelyn jälkeen seuraa mausteeseen liittyviä tarinoita ja perimätietoa sekä käyttövinkkejä ja muutama resepti. Kirjan viehätys syntyy sen lämminhenkisestä tunnelmasta. Pääpaino on tarinoilla, joita onkin koottu ympäri maailmaa. Kirja on myös kauniisti taitettu ja sen tyylin täydentää Sanna Pelliccionin maalaukset kasveista. Kirja sopii mielestäni mainiosti syksyyn, sillä sen mukana voi matkustaa lämpimiin mausteiden tuoksuisiin maihin. Mausteiset reseptit kuulostavat todella houkuttelevilta ja helpoilta. Minulle ainakin tulee ihan vesi kielelle lukiessani esimerkiksi Ali Baban omena-kanelikakun, intialaisen emännän kardemummariisin tai grillatun inkiväärilohen ohjeita. Vielä en ole testannut reseptejä, mutta varmasti montakin niistä tulee kok...

Lähikirjastossa oli tänään iso poistomyynti, jossa luettavaa myytiin 50 sentillä per kirja. Vipinää taisi riittää ja kirjoja mennä kaupaksi ainakin väkimäärästä päätellen. Kirjat olivat pääosin oikein hyvässä kunnossa. Se oli minusta vähän yllättävää, sillä joskus on kirjastoissa yritetty kaupata aika räjähtäneitäkin kirjoja. Löysin ison kassillisen luettavaa, josta varsinkin Maria Suutalan Naiset ja muut eläimet sekä Marguerite Durasin kolme kirjaa ilahduttivat. Ostatko sinä kirjaston poistoja? Millaisessa kunnossa lähikirjastosi poistokirjat ovat?

Flixster - Share Movies Kaksi naista päätyi luettavakseni ihan sattumalta. Olin varannut viikonloppureissulle liian vähän kirjoja ja jouduin turvautumaan kyläpaikan kirjahyllyyn. Olen aiemmin lukenut Moravian Keskipäivän aaveen, joten valitsin tämän kirjan. Kirja kertoo roomalaisesta kauppiasnaisesta, joka joutuu toisen maailmansodan takia lähtemään Roomasta maaseudulle pakoon lähes aikuisen tyttärensä kanssa. Lyhyt pakomatka venyy 9 kuukauden mittaiseksi ja samalla naiset näkevät sodan tuhoavan kaiken ympäriltään. Kirjan näkökulma on kiinnostava. Vuorille paenneet ihmiset odottavat englantilaisten saapumista uskoen, että sen jälkeen kaikki muuttuu hetkessä hyväksi. Monille on sama, kumpi osapuoli voittaa – pääasia on, että päästäisiin nopeasti normaaliin elämään. Tässäkin kirjassa sota tuo ihmisissä esiin kaikki huonoimmat puolet. Epätoivoisia ihmisiä on helppo käyttää hyväksi. Lukunäyte sivulta 178. Ruoka alkoi todella loppua jokaiselta, ja kaikki yrittivät pelastaa sen väh...

Eilen julkaistiin vihdoin Helsingin kirjamessujen ohjelma. Olen sitä nyt selaillut ja löytänyt vaikka miten paljon mielenkiintoisia vierailijoita ja keskusteluja. Olisi kiinnostavaa tietää, miten suuri organisaatio messujen takana työskentelee, sillä ohjelmaa ja tapahtumia on niin valtavasti. Mutta eniten haluaisin tietää, että miten pääsisin nauttimaan messuista parhaiten, kun kiinnostavia juttuja on joka päivä. Työnantaja tuskin ymmärtää, että messujen aikaan ottaisi messuvapaata. Oletteko te löytäneet messuohjelmasta kiinnostavia aiheita ja vieraita, jotka on pakko nähdä? Ohjelmaan voi tutustua täällä: Helsingin kirjamessut 2009

Toni Morrison on yksi suosikkikirjailijoistani. Hän kirjoittaa inhimillisesti ja kauniisti raskaista aiheista. Armolahjan päätyikin heti luettavien kirjojen listalleni. Armolahja on ennen kaikkea kertomus naisista – äideistä, tyttäristä, ystävättäristä ja sattuman oikusta yhteen joutuneista naisista. Orjuus laajenee käsittämään muutakin kuin rodullisen orjuuden, sillä kirjan naiset ovat kaikki tavallaan orjia. Orjanaiset saapuivat orjalaivoilla Afrikasta, kun taas eurooppalaisten taakkoina pitämät naiset, rikolliset, ilotytöt ja ylimääräiset tyttäret, lastattiin toisenlaiseen orjuuteen. Kirjan naiset kokoaa yhteen Jacob Vaark, jonka luokse naiset saapuvat eri tavoin: tarkoin kriteerein Euroopasta tilattu vaimo, ostettu orjanainen ja tavaroita vastaan tai velkojen maksuksi saadut orjatytöt. Koska eletään 1600-luvun loppua, ei naisilla ole juurikaan arvoa ilman miehiä, ei edes valkoisilla naisilla. Kaikki kirjan naiset – tai itse asiassa kaikki kirjan henkilöt – ovat jotenkin rikkin...

Jollain keskustelupalstalla nuori lukija mietti, kelpuuttaako hänen äidinkielenopettajansa kuunnellun äänikirjan luetuksi jotain kurssia varten. En ollut koskaan tullut edes ajatelleeksi sitä mahdollisuutta, että äänikirja ei kelpaisi. Jos kuunnellun kirjan malttaa kuunnella samalla keskittymisellä kuin lukeminen vaatii, ei ole kirjan sisäistämisessä varmaan mitään ongelmaa. Minä olen kuitenkin huomannut, että pelkkä kuunteleminen on paljon vaikeampaa kuin lukeminen. Kuuntelemisessa on se ongelma, että silloin helpommin harhaantuu tekemään jotain muuta. Kirja kädessä on jotenkin helpompi työntää muut asiat pois. Lapsena kuuntelminen onnistui paljon paremmin. Ehkä silloin osasi rentoutua ja unohtua tarinoiden pariin helpommin. Minulla on koneella pari ilmaiseksi saatua äänikirjaa, jotka kuvittelin kuuntelevani joskus. Mutta jostain syystä en ole saanut sitä ensimmäistäkään loppuun. Joskus olemme suunnitelleet automatkoille ottavamme kuunneltavan kirjan, mutta sitäkään ei ole vielä kokei...

Virtuaalinen vanha kirjasuomi -sivusto on kaikille avoin verkkoaineisto, josta löytyy vanhan suomen historiaa ja näytteitä vanhoista teksteistä selityksineen. Jos haluaa perehtyä vanhaan kirjasuomeen vielä tarkemmin, löytyy sivustolta myös kielioppiosio ja hajoituksia. Vanhoista kirjoista on otettu myös hienoja kuvia sekä kansista että sisäsivuista. Ja linkeistä löytyy taas lisäluettavaa. Uskomattoman monipuolinen aineisto saatu helposti käsiteltäväksi kokonaisuudeksi. Todella hieno sivusto! Virtuaalinen vanha kirjasuomi: www.vvks.info Albert Edelfeltin piirros Mikael Agricolasta Wikipedian artikkelista .

Vedenaliset kertoo Mirjasta, joka elää lapsuutensa saaressa kalastajavanhempiensa kanssa. Mirjan lapsuus on yksinäistä ja Mirja muuttuu itsekin saareksi. Hän ajelehtii eksyneenä ja arkana läpi ihmisten ja katujen. Lopulta Mirja löytää itselleen uuden lauman ja muuttuu sen osaksi. Kirjan tunnelma on unenomainen, välillä jopa painajaismainen. Peura käyttää sanoja voimakkaasti luoden outoja mielikuvia. Minulle tulee kirjasta mieleen Tiina Raevaaran Eräänä päivän tyhjä taivas ja ehkä jopa Maarit Verrosen Pimeästä maasta. Tosin en kutsuisi tätä kirjaa kasvutarinaksi, sillä päähenkilö ei mielestäni kehity lainkaan. Hän vain vaihtaa saaren yksinäisyyden toisenlaiseen suojattuun yksinäisyyteen. Kirjaa ei voi lukea nopeasti, vaan se vaatii keskittymistä. Välillä jouduin palaamaan takaisinpäin, kun en ollut varma olinko ymmärtänyt jonkun asian. Parasta kirjassa on ehdottomasti kieli ja sen runollisuus. Juuri kielen takia kirja jää vaivaamaan ajatuksia. Lukunäyte sivulta 99: Susi ulvoi n...

Miksi kirjallisuuden historia on niin haastavaa? Olen suorittanut yleisen kirjallisuustieteen opintoja sekä avoimessa yliopistossa että Helsingin yliopistossa sivuaineena kolmen viime vuoden aikana. Viime viikolla päivitin hopsiani ja hämmästyin huomatessani, että minulta puuttuu yksi kirjallisuushistorian kurssi. Siis sellainen, joka pitäisi tehdä jo opintojen alussa: antiikin kirjallisuus. Kurssin puuttumisen ei pitäisi olla minulle mikään yllätys, sillä olen suorittanut kurssia koko tämän kolme vuotta. Ensin ajattelin tehdä sen kirjatenttinä, mikä johti siihen, että minulla oli kirjat lainassa yhteen menoon noin vuoden. Kävin aina välillä uusimassa lainat kirjastossa, kun en enää netissä sitä voinut tehdä. Sitten yritin osallistua kurssille, mutta jostain syystä sekin jäi kesken. Ja ainakin kerran olen ilmoittautunut tenttimään kurssin, mutta olen perunut sen viime hetkellä. Olen kyllä lukenut kurssikirjoista suurimman osan tämän kolmen vuoden aikana, mutta jostain syystä minua vaiv...

Meillä on lukupiiri. Siihen kuuluu neljä naista. Kokoonnumme noin kerran kuukaudessa vuorotellen jokaisen kotona. Lukupiirissä on aina tarjolla hyvää seuraa, hyvää ruokaa ja viiniä. Ne kaikki kuuluvat olennaisesti lukemiseen – ainakin minun mielestäni. Lukupiiri kokoontui tällä viikolla minun luonani. Ruoaksi tein mango-avokado-grillikanasalaattia Kevyesti Gordon Ramsayn tapaan -kirjasta. Luettavana meillä oli Carol Shieldsin kirjoittama Jane Austenin elämäkerta sekä jokin vapaavalintainen Austenin kirja. Lukupiiri on elämästä nauttimista. Lukeminen, kirjoista keskusteleminen, hyvä ruoka ja viini ovat nautintoja, jotka on hauska jakaa hyvien ystävien kanssa. Lukupiirimme on varsin vapaamielinen verrattuna muihin lukupiireihin, joista olen kuullut. Kuulemma joissakin lukupiireissä tehdään keskustelunalustuksia ja pidetään esitelmiä. Luulen, että tällaiseen meidän lukupiirimme on liian mukavuudenhaluinen. Myöskään keskustelumme ei rajoitu pelkkään kirjallisuuteen vaan samalla tulle puhu...

www.kritiikkiportti.fi Kritiikkiportista löytyy suomalaisten sanomalehtien taidearvosteluja. Valittavana on kirja-arvostelujen lisäksi myös arvosteluja muun muassa arkkitehtuurista, musiikista ja peleistä. Kannattaa tutustua, sillä lukemista sivustolla riittää. On myös mielenkiintoista verrata, mitä eri lehtien kriitikot sanovat samasta kirjasta.

Äiti luki minulle ja veljelleni paljon kirjoja silloin, kun olimme pieniä. En kuitenkaan muista kirjastoreissuja siltä ajalta ollenkaan. Ensimmäinen muistamani kirjastokokemus on koulun ehkä toisella luokalla tehty tutustuminen koulun kyljessä olevaan Ruosniemen kirjastoon. Samalla reissulla sain oman kirjastokortin ja tuntui, että taivas aukeni. Kaikki ne kirjat olivat lainattavissa! Minulla oli oma kirjastokortti! Olin riemuissani. Kirjasto tuli nopeasti tutuksi. Muistan edelleen tarkkaan, missä kohtaa kirjastoa olivat Lotta-kirjat, Mustat oriit, Neiti etsivät ja monet muut, moneen kertaan lukemani kirjat. Mukava kirjastotäti, Vuokko, neuvoi ja suositteli minulle aina lisää luettavaa. Tyttökirjat ja monet poikienkin kirjat tulivat luettua. Oli myös jotenkin etuoikeutettua, koska tiesin, että tiskiltä sai pyytämällä lainata huonokuntoisia kirjoja, joita ei enää pidetty hyllyssä. Tällaisia olivat esimerkiksi Gulla-kirjat. Olin usein välituntisin "töissä" kirjastossa, eli la...

Lueskelin tänään Helsingin Sanomien verkkosivujen kirja-arvosteluja ja huomasin, että Toni Morrisonilta on ilmestynyt uusi romaani, Armolahja. Morrison kirjoittaa mielestäni erittäin vaikuttavasti. Hänellä on kyky kirjoittaa rumista asioista niin kauniilla kielellä, että vaikutus lukijassa on valtava. Mieleeni on jäänyt varsinkin Minun kansani, minun rakkaani -kirjassa oleva tapahtuma: Nälän uhatessa valkoinen isäntä käskee jo isot lapsensa imemään maidot orjatytön rinnoista, niin ettei tytön omalle vauvalle jää ollenkaan ruokaa. Maidon varastaminen on kuin symboli koko orjuudelle, vaikka voimakkaimpana mieleen jääkin orjatytön riipaiseva suru. Armolahja vaikuttaa kiinnostavalta ja rankalta lukukokemukselta. Taidan ottaa kirjan luettavaksi hiukan syksymmällä, sitten kun ilmatkin ovat suosiollisia tällaisten kirjojen lukemiseen. Helsingin Sanomien arvostelun löydät täältä .

Ennen lomaa kuvittelin lukevani nämä kirjat. Aina eivät suunnitelmat kuitenkaan toteudu. Lukulistaltani olen lukenut vain osan, mutta olen kuitenkin lukenut myös paljon listan ulkopuolisia kirjoja. Lomallani luin listalta nämä: Charlotte Perkins Gilman: Herland Jane Austen: Ylpeys ja ennakkoluulo Carol Shields: Jane Austen Marion Zimmer Bradley: Avalonin usvat Agatha Christien Kymmenen pientä neekeripoikaa korvasin Idän pikajunan arvoituksella, koska se löytyi helpommin ja Päivi sitä kehui K-blogin kommenteissa . Kilven Alastalon salia en ole saanut luettua, vaikka niin kuvittelinkin. Vielä ei kesä kuitenkaan ole ohitse, vaikka loma onkin loppu. Opiskelujen alkuun on vielä aikaa, joten uskon, että ehdin lukea lisää kesäkirjojani. Ja ainahan niitä voi jättää ensi kesään! Kaikki tänä vuonna, ja parina edellisenä, lukemani kirjat löytyvät LibraryThingistä .

Rautalohikäärmeen tytär kertoo Jane-nimisestä tytöstä, joka työskentelee lohikäärmetehtaassa muiden lasten kanssa. Jane löytää tehtaasta ruostuneen ja unohdetun lohikäärmeen, joka houkuttelee tytön kunnostamaan itsensä. Jane ja lohikäärme onnistuvat pakenemaan tehtaasta, mutta Janen elämä ei senkään jälkeen muutu paremmaksi. Kirjan maailma on uhkaava ja väkivaltainen. Se on täynnä taikuutta, mekaniikkaa ja seksiä. Janen elämä on jatkuvaa kamppailua. Jane oppii käyttämään muita hyödykseen pyrkiessään eteenpäin, mutta samalla myös hän itse joutuu muiden pelinappulaksi. Kaikkea vahtii Jumalatar, joka vaatii uhreja ja antaa takaisin vain lisää kurjuutta. Parasta kirjassa oli mielestäni alku. Lohikäärmetehdas on lasten koko maailma, jossa heidän tulee pärjätä julmien ja omia etujaan ajavien aikuisten ehdoilla. Kasvaminen ja lasten oman arvojärjestyksen häilyvyys luovat paineita, joita aikuiset vain ruokkivat lisää. Hyvän alun jälkeen menetin kuitenkin mielenkiintoni kirjaan. Tarina mu...

Kirjakaupat ovat ihania. Kirjoja on hauska pidellä ja silitellä. Tykkään käydä myös divareissa, sillä niissä on ihan oma tunnelmansa. Aina kirpputorille mennessäni etsiskelen myös kirjoja, vaikka harvoin niitä tulee kirpputoreilta ostettua. Viime aikoina olen huomannut, että aika vähän tulee ostettua kirjoja edes kirjakaupoista, vaikka olenkin tällainen kirjojen hamstraaja. Nettikaupat ovat nykyään niin käteviä ostopaikkoja, että lähes aina tulee kirjat tilattua netistä. Se on kyllä toisaalta sääli, sillä varmasti ainakin pienet kirjakaupat kärsivät siitä. Mutta hintaerot voivat olla aika huikeat kirjakauppojen ja nettikauppojen välillä. Uusia kirjoja tilaan pääasiassa Adlibriksestä , mutta niitä ei kuitenkaan kovin usein tule hankittua. Toki tilaan kirjoja muualtakin, mutta tuolta ehkä eniten. Käytettyjä, ja uusiakin, kirjoja ostan lähes säännöllisesti Huuto.netistä , Antikvaarista tai Antikasta . Kaksi jälkimmäistä ovat sivustoja, joissa antikvariaatit myyvät kirjojaan. Antikvaari ...

Herland on julkaistu ensimmäisen kerran 1915 ja sen kerrotaan olevan ensimmäinen feministinen utopiaromaani. Utopiaromaanit ovat ehdottomia suosikkejani, varsinkin feministiset sellaiset! Kiinnostukseni kirjaa kohtaan oli siis suuri. Kirja kertoo syvällä viidakossa olevasta, pelkästään naisista koostuvasta kansasta ja maasta nimeltä Herland. Maahan tunkeutuu kolme amerikkalaista miestutkijaa. Yksi miehistä on erittäin maskuliininen valloittaja ja naistenmies ja toinen on romanttinen haaveilija. Kolmas miehistä on kirjan kertoja, kaikelle uudelle avoin tutkijatyyppi. Miehet joutuvat kuitenkin itse tutkimuksen kohteeksi. Herlandin asukkaat saavat keskustelujen avulla selville, miten erilainen maailma heidän maansa rajojen ulkopuolella on. Samalla selviää Herlandin erinomaisuus muuhun maailmaan verrattuna. Kirjan suomentaja, Ville-Juhani Sutinen, on kirjoittanut teokseen esipuheen sekä suomentanut mukaan myös Begum Rokeya Sakhawat Hossainin Sultaanittaren uni -novellin. Jotkut kirja...

Neil Gaiman on mielestäni yksi kiinnostavimpia nykyfantasian kirjoittajia. Tähtisumua on kuitenkin jostain syystä jäänyt minulta lukematta. Otin kirjan mukaan lomamatkalle lentokoneeseen, koska ajattelin, että se olisi tarpeeksi kevyttä mutta kuitenkin kiinnostavaa luettavaa lennon ajaksi. Mukanani oli myös Cortázarin Ruutuhyppelyä, mutta siihen en pystynyt ollenkaan keskittymään. Tähtisumua on fantasiasatu, joka kertoo nuoren pojan etsintäretkestä. Tristran lupaa rakastetulleen noutavansa taivaalta pudonneen tähden ja joutuu sen vuoksi tekemään matkan haltioiden maahan. Tristran löytää tähden, mutta sen jälkeen asiat eivät menekään ennalta suunnitellulla tavalla. Gaimanin parhaita puolia on ehdottomasti omaleimaisuus. Hän osaa kirjoittaa tarinat niin, etteivät ne noudata totuttuja polkuja. Vaikka Tähtisumua on kasvutarina ja etsintäretki, joita molempia on fantasiakirjallisuus täynnä, ei kirja ole kliseinen vaan tuoreen tuntuinen. Tähtisumua on näennäisen kevyt lukukokemus. Tek...

Kaipailin aikaisemmin kreikkalaista nykykirjallisuutta lomalukemiseksi. Kovin paljon sopivia kirjoja ei löytynyt, mutta onneksi sentään jotain, eli Niko Kazantzakisin Kerro minulle, Zorbas. Zorbas tuli vastaan myös muissa merkeissä Kreetalla. Kirjaa oli myynnissä monilla kielillä kaupoissa ja kävimme myös Zorbas-nimisessä ravintolassa sekä joimme Zorbas-olutta. Ravintola oli oikein hyvä, mutta olut ei ollut kovin kummoista. Kerro minulle, Zorbas on tarina kahdesta hyvin erilaisesta miehestä. Zorbas on yksinkertainen, elämäniloinen luonnonihminen, joka ottaa vastaa työn kirjaviisaan, ahdistuneen kirjailijan ja filosofin apulaisena. Kirjailija ihastuu Zorbasin lapsenomaiseen elämäntapaan: Zorbas kohtaa asiat aivan kuin ne tapahtuisivat hänelle ensimmäistä kertaa. Kreetalainen luonto ja elämäntapa luovat puitteet keskusteluille mm. jumalasta ja naisesta. Kirjassa on miellyttävän leppoisa ote ja pidin varsinkin luontokuvauksista, mutta en ole suuremmin tämän tyyppisen kirjallisuu...