Kirjamielellä

Charlaine Harrisin Sookie Stackhouse -kirjojen suomentaminen on edennyt viidenteen osaan. Pidin aika paljon edellisestä, Veren imussa -kirjasta. Sen lopussa oli pari yllätystä, joiden vaikutus tulevaan jäi siinä vielä arvailujen varaan. Verta sakeampaa -kirjassa joudutaan jälleen ratkomaan ongelmaa, kun joku ampuu näennäisesti aivan sattumanvaraisia ihmisiä. Sookie ja osa Bon Tempsin asukkaista kuitenkin tietävät uhreja yhdistävän tekijän. He ovat kaikki kaksiluontoisia, eli muodonmuuttajia. Koska Sookien veljellä on nyt läheiset suhteet muodonmuuttajien yhteisöön, on hänkin vaarassa, ja jopa kahdelta eri taholta. Tuo kirjan varsinainen juonikuvio on minusta vähän turhan heppoinen rakennelma. Vaikka voihan mielipiteeni johtua siitäkin, että olen lukenut kirjan englanniksi ja tiesin siis ratkaisun. Sen lisäksi Verta sakeampaa -kirjassa päästään tutustumaan ihmissusien rituaaleihin, mikä onkin minusta aika mielenkiintoista ja myös melko ällöttävää. Ja tietysti Sookie on taas pulassa...

Yksityiskohtaiset ja perusteelliset kartat ovat tärkeä osa J. R. R. Tolkienin kirjojen lumousta. Muistan kuinka ensimmäistä kertaa Taru sormusten herrasta -kirjaa lukiessani tuskailin, kun en löytänyt Hobittilaa kartalta millään. Se taisi jäädä silloin ensimmäisellä kerralla kokonaan löytämättä, mutta onneksi kartta on tullut tutuksi sen jälkeen. On nimittäin mahtavaa seurata tapahtumien etenemistä myös kartasta. Tolkienin maailman kartat -kirja koostuu kahdesta osiosta: kirjasta ja neljästä karttajulisteesta. Kartat on alkuperäisten pohjalta piirtänyt ja kuvittanut John Howe , joka on monelle tuttu Tolkienin kirjojen kuvittaja. Tekstistä puolestaan vastaa Tolkien-tietäjä Brian Sibley . Kirja on kaunis paketti, sillä kartat ovat kirjan näköisessä kovakantisessa kansiossa, joten paketti näyttää ulospäin kaksiosaiselta kirjalta. Howe on piirtänyt uudelleen neljä Tolkienin tarinoiden kartaa, Keski-Maan, Númenorin, Beleriandin ja Synkmetsän lähitienoineen. Samoista kartoista ja tarino...

Elana Madyn kirjoittama Ella Auran tuomiopäiväkirja kuulosti minusta niin kiinnostavalta, että otin sen luettavaksi heti, kun sen sain käsiini. Ella Aura on keijun ja tontun jälkeläinen, keitu, joka on ystävystynyt ihmislapsen kanssa. Tämä ei kuitenkaan ole ollut sattumaa, vaan keitulapsilla on tehtävä. Heidän pitää auttaa ihmislapsia kasvamaan turvassa ja pelastamaan lopulta maailman. Kirja aloittaa sarjan, jonka pituudesta tai jatkosta en löytänyt vielä tietoa mistään. Kirjan alku ja kieli tuntuivat ensin oudoilta, mutta pääsin äkkiä kirjaan sisälle ja kohta jo nautiskelinkin siitä täysillä. En tiedä, uskaltaako tätä edes ääneen sanoa, mutta minusta Ella Auran tuomiopäiväkirjassa oli pitkälti samanlainen tunnelma kuin Harry Potter -kirjoissa, sellainen hauska ja lämminhenkinen. Kirjan hahmot ovat inhimillisiä ja sympaattisia tai sitten äärimmäisen tyhmiä ja kauheita. Mutta tyhmienkin tyyppien käytökselle löytyy syynsä, ja ainoa oikeasti paha hahmo on epämääräinen voima, joka odott...

Kylläpä näitä hyviä nuortenkirjoja tuntuu nyt osuvan luettavakseni ihan solkenaan! Kat Fallsin Veden alla kuvaa valtamerten peittämää maailmaa, jossa pinnan alle muuttaneet uudisasukkaat yrittävät tulla toimeen lainsuojattomien, luonnonvoimien ja valtakoneiston armoilla. Veden alla kertoo merenpinnan alla syntyneestä ja kasvaneesta 15-vuotiaasta Ty-pojasta, joka tutustuu pinnan yläpuolelta tulleeseen Gemmaan. Samaan aikaan merenalaista yhteiskuntaa vaivaavat lainsuojattomat alkavat häiriköidä entistä enemmän ja syyllistyvät jopa murhaan. Lisäksi Tyllä on kykyjä, joista hän ei ole kertonut edes vanhemmilleen. En ehtinyt lukea kirjaa montaakaan sivua, kun olin jo täysin sen lumoissa. Veden alla etenee vauhdikkaasti ja esittelee jännittävän maailman. Vaikka kirja käyttää nuortenkirjoista tuttuja aiheita, se pääsee silti yllättämään paitsi raikkaudellaan, myös juonellaan. En lainkaan arvannut muutamia käänteitä etukäteen. Veden alla muistuttaa minusta vähän vanhoja poikakirjoja, ja u...

Rachel Vincentin Syytetty on Kissojen kesken -sarjan kolmas osa. Ahnehdin sen luettavakseni, vaikka minulla on vielä viime kuukauden toinen Nocturne-kirjakin lukematta. Tämä sarja on minusta niin hyvä, ettei sen lukemista vaan voi siirtää. Syytetty alkaa aika ankeissa tunnelmissa. Faythe on reviirineuvostossa syytettynä rikoksesta, jonka hän on tehnyt. Vaikka kaiken takana on vahinko ja itsepuolustus, näyttää naisen asema todella heikolta. Kesken neuvoston kokoontumista alkaa kuitenkin tapahtua outoja asioita, jotka pitää ratkaista ennen kuin Faythe saa lopullisen tuomionsa. Kirja lisää taas hiukan lukijan tietoa ihmiskissoista ja niiden reviireistä, ja päästäänpä Syytetyssä tapaamaan myös yksi ihmiskarhukin. Kirja jää kohtaan, joka saa taas odottamaan seuraavaa osaa. Faythe on minusta mielenkiintoinen ja rempseä päähenkilö, joka joutuu ikäviin tilanteisiin ajattelemattomuutensa takia. Ehkä seuraavassa kirjassa naisen onni kääntyy – tai ainakin toivon niin. Tarina on täynnä ai...

Alkuvuodesta kuollut Diana Wynne Jones oli taitava ja tuottelias lasten- ja nuortenkirjailija, jonka Chrestomancin maailmat -sarjan aloittava Noidan veli oli yksi lapsuuteni suurimpia suosikeita. En edes tiedä, miten monta kertaa olen kirjan lukenut. Kirjasta ilmestyi viime vuonna uusi painos ja samalla suomennettiin myös Tietäjän lapsuus -kirja. Tämä Taikuuden taakka on itsenäinen kertomus, joka jatkaa Noidan veljestä tutun Kissan, eli Ericin seikkailuja Chrestomancin linnassa. Kirjassa nousevat esille myös läheisen kylän asukkaat, joilla on taikuuteen liittyviä salaisuuksia. Noituutta harjoittavat kyläläiset eivät pidä linnan asukkaista, jotka valvovat taikuuden käyttöä. Vuosisatojen mittaiset noituuden perinteet ja taikuuden säätely joutuvat törmäyskurssille kirjassa. Taikuuden taakka on kirjoitettu edellisten kirjojen tunnelmaa kunnioittaen. Vaikka tämä kirja on kirjoitettu vasta vuonna 2006 ja aikaisemmat suomennokset jo vuonna 1977 ja 1988, sitä ei arvaisi ollenkaan, sillä ...

Käsityöihmiset tietävät, että neulevimma alkaa jo heinäkuussa. Pari päivää sitten ilmestyi Novitan syksyn lehti, jossa esitellään neulemallien lisäksi myös syksyn uudet värit ja langat. Mikä ihme siinä onkaan, että syksyn värit näyttävät aina niin herkullisilta? Neulevimman innostamana tutustuin myös pariin keväällä ilmestyneeseen käsityökirjaan. Isoäidinneliöt olivat Novitan lehdessä esillä runsaasti, mutta itse olen aika kyllästynyt niihin. Olen nimittäin jo virkannut yhden torkkupeiton jämälangoista isoäidinneliöitä yhdistellen. Onneksi Jan Eatonin 200 virkattua ruutua -kirjasta löytyy paljon vaihtoehtoja ainaiseen perusneliöön. 200 virkattua ruutua esittelee erilaisia virkkausmalleja pitsiruuduista kohopintaisiin ja värien yhdistämiseen. Siitä löytyy myös tietoa virkkaustekniikoista ja jopa valmiiden töiden säilyttämisestä. Malliruutujen lisäksi kirja neuvoo, mihin malleihin ruutuja kannattaa kokeilla yhdistää. Kaikki malliruudut ovat saman kokoisia, joten niitä voi yhdistellä ...

Blogeissa on jo jonkin aikaa kiertänyt Top10-haaste, jossa on pitänyt listata 10 lempikirjaa sekä 10 suosikkikosmetiikkaa. Sain haasteen Miialta Kolmas linja -blogista, joten tuli minunkin vuoroni tarttua listaushaasteeseen. Top10-kirja(ilija)t Kaikki kirjojen ystävät tietävät, että on mahdotonta listata 10 parasta kirjaa. Siksi huijaankin nyt aika paljon ja listaan 10 minulle tärkeää kirjailijaa kautta aikojen. Tehtävä on edelleen aika vaikea, mutta paljon helpompi kuin 10 parhaan kirjan listaaminen. 1. Astrid Lindgren Kirjat ovat tuttuja jo ajalta ennen kuin osasin lukea, mutta edelleen niistä löytyy uusia asioita. 2. Tove Jansson Tajusin onneksi jo varhain, miten loistavia kirjoja Muumit ovat. Sittemmin olen varovaisesti tutustunut myös muihin Janssonin teoksiin. 3. Stephen King Suorastaan ahmin Kingin kirjoja teini-iässä. En ole pitkään aikaan lukenut hänen kirjojaan, mutta King oli minulle niin tärkeä nuorena, että hän säilyttää silti paikkansa listalla. 4. J. R. R. To...

Tänään oli mahtava päivä. Tapasin muutamia muita kirjabloggareita (ja yhden lukijan) Suomenlinnassa piknikillä. Alla kuvia, joiden avulla pääsee kurkistamaan tunnelmaan.   Kävimme tutustumassa myös Suomenlinnan pieneen ja idylliseen kirjastoon...   ...ja söimme monenlaisia herkkuja. Olo on nyt väsyneen onnellinen, mutta melko rapumainen. Onnistuin jotenkin polttamaan ihoni, vaikka istuimme puun alla varjossa. Aika vierähti niin nopeasti kirjoista ja bloggaamisesta puhuessa ja hyvästä seurasta nauttiessa. Mukavaa oli, toivottavasti otamme joskus uusiksi!

Sekaruoan syömisessä on se hyvä puoli, että voi poimia erilaisista ruokavalioista kaikki parhaat puolet. Nyt kokeiluun päätyi Elina Innasen Viiden tähden vegaani – Herkkuruokaa kasviksista -kirja. Kauniissa kirjassa on toinen toistaan herkullisemman näköisiä ruokakuvia ja helpon tuntuisia ohjeita. Innanen on ollut vegaani kymmenisen vuotta ja harrastanut ruoanlaittoa saman ajan. Hän pitää myös Chocochili -ruokablogia. Osa kirjan ohjeista löytyy myös blogista. Viiden tähden vegaani on kokoelma Innasen suosikkireseptejä. Kirjaan on koottu monenlaisia ohjeita alkuruoista pääruokiin sekä mielenkiintoisia lisukkeita ja leivonnaisia. Minua ilahduttaa suuresti se, että kirjan reseptit ovat oikeasti helppoja ja lyhyitä. Toki kaikkia aineita ei ihan perusruokakaupasta saa, mutta kaurakermat ja muut löytyvät lähimarketistakin. Olisin halunnut kokeilla Viiden tähden vegaanin ohjeilla seitania , mutta unohdin ostaa toisen olennaisen aineksen erikoiskaupassa käydessäni. Pitää siis kokeilla...

Voihan helteiset mangot sentään! Lukujumia ei todellakaan näkynyt nurkissa enää sen jälkeen, kun tartuin Seija Vilénin Mangopuun alla -kirjaan. Suorastaan ahmin tarinaa. Päätin ottaa kirjan kesäkirjojen listalle siksi, että olen jo pitkään ajatellut lukevani sen. Kun ensimmäisen kerran kuulin kirjasta, luulin sen olevan katkeraa tilitystä epäonnistuneesta elämästä. Sen jälkeen kuitenkin kuulin kirjasta enemmän, tapasin kirjailijan ja luin ensimmäisiä kehuvia blogiarvioita kirjasta (ja sen jälkeen monia lisää). Päätin kuitenkin siirtää kirjan lukemista hiukan, että nämä asiat eivät vaikuttaisi lukukokemukseen. Mangopuun alla on omaelämäkerrallinen tarina nuoresta tytöstä, joka liittyy uskonnolliseen Krishna-liikkeeseen. Hän menee naimisiin ja elää uskonnon määräysten mukaista elämää, kunnes on aika irtaantua uskonnosta ja lähteä. On kai kaikille selvää, että kirjoittaakseen tällaisen kirjan kirjailijan on jo oltava pois yhteisöstä, joka kieltää jäseniltään – ja varsinkin naisil...

Sain vihdoin lukujumia ja mahtavan kirjan jälkeistä masennusta purettua hiukan. Ihan sujuvasti lukeminen ei kuitenkaan sujunut, mutta se ei ehkä johtunut pelkästään tästä kirjasta vaan enemmänkin yleisestä lukufiiliksestä. Olen kuitenkin iloinen siitä, että uusin Jane Austen -adaptaatio onnistui pitämään mielenkiintoni yllä ihan kohtuullisesti.   Järki ja tunteet ja merihirviöt -kirjan kirjoittaja on Ben H. Winters , joka on siis muokannut Jane Austenin alkuperäistä tarinaa ja lisännyt kirjaan – no, merihirviöitä. Luin viime vuonna ensimmäisen tällaisen muokkauksen, Ylpeys ja ennakkoluulo ja zombit , joka oli minusta aika hauska kirjallinen leikki. Järki ja tunteet ja merihirviöt kertoo Dashwoodin sisaruksista, jotka joutuvat äitinsä kanssa muuttamaan hirviöitä kuhisevan meren keskelle pieneen saareen. Sisaruksilla tuntuu olevan myös kovin huonoa onnea miesasioissa. Onneksi tarjolla on kuitenkin seuraelämää ja huveja huolimatta siitä, että merenalaiset hirviöt pistelevät poskee...

Enpä arvannut kesken loman kokevani tällaista lukujumitusta. Hienosti valitut kesäkirjat ja monet muut lukuherkut odottavat, mutta minä vain aloitan kirjan, tuskastun ja jätän sen pariin ensimmäiseen lukuun. Mikään ei maistu, kaikki kirjat vaikuttavat tyhmiltä. Vaikka oikeasti ne ovat varmaan ihan hyviä ja jopa upeita kirjoja. Kärsin mahtavan kirjan jälkeisestä masennuksesta. Nälkäpeli oli voimakas lukukokemus, ja luin vielä kaikki kolme kirjaakin yhteen menoon kolmessa päivässä. Nyt tuntuu aivan mahdottomalta aloittaa yhtään uutta tarinaa. Kauheaa. Yleensä olen saanut lukujumin purettua tarttumalla johonkin ikisuosikkiini, mutta nyt se ei ehkä auta. Ehkä pitää kokeilla nyt jotain ihan erilaista. Onko aika ainoa joka auttaa? Vai onko teillä vinkkejä mahtavan kirjan jälkeisen lukujumin poistamiseen? Mistä kirjoista teille on tullut samoja oireita?

Sain eilen luettua Nälkäpelin viimeisen osan, Matkijanärhen . Se oli minusta yhtä vaikuttava kuin sarjan kaksi aiempaa osaa. Suzanne Collins on onnistunut kirjoittamaan ehjän kolmen kirjan kokonaisuuden, joka toimii näin yhteen putkeen luettuna saumattomasti. Nälkäpelin ytimessä on tarina nuoren tytön kasvamisesta aikuiseksi epäoikeudenmukaisessa maailmassa. En tiedä, onko kirjailijan tarkoitus ollut juuri tämä, eli siirtyä lapsuudesta aikuisuuteen vertauskuvallisesti pelin avulla, mutta siltä se ainakin vaikuttaa. Ensimmäisessä kirjassa Nälkäpeli oli suurin uhka, kun taas Vihan liekeissä painopiste siirtyi kohti politiikkaa. Tässä Matkijanärhessä pääosassa on politiikka, mutta kuten jo aikaisemmin kirjoitin, myös se on peliä. Ja peliareenalle päästään tässäkin kirjassa, vaikka kaikki tapahtuukin todellisuudessa. Myös sota on osa samaa peliä. Collins onnistui pitämään tarinan hallinnassaan loppuun asti. Olin hiukan huolissani siitä, tuleeko Katnissista Matkijanärhessä sankari, mu...

Suzanne Collinsin Nälkäpelin lukeminen jatkuu kiivaana. Tämä toinen kirja, Vihan liekit , jatkaa lähes suoraan edellisen kirjan tapahtumista. Ensimmäinen kirja oli yksinkertaisesti loistava, joten minua mietitytti jonkin verran, miten tämä kirja pystyisi yltämään sen tasolle. En ollut onneksi kuullut tämän kirjan tapahtumista mitään, joten yllätyksiä oli luvassa. Vaikka Vihan liekit jatkuu tilanteesta, jossa Nälkäpeli on ohi, ei Katniss saa kuitenkaan hengähtää. Median pyöritys jatkuu ja rooleja on pidettävä yllä jatkuvasti. Kun Katniss pakotti pelintekijät venymään tahtoonsa, hän ei arvannut, mihin se voisi johtaa. Capitol piti tytön esitystä kapinallisena ja Katniss joutui vallanpitäjien mustalle listalle. Kapina kytee syvällä vyöhykkeillä ja Katniss on ymmärtämättään joutunut keskelle sitä. Capitolin kosto onkin ennen näkemätön ja julma. Vihan liekit on minusta synkempi kuin Nälkäpeli, sillä se osoittaa sen, että edes pelin voitto ei tuo onnea, saati sitten valtaa. Kirja esitte...

Paljon kehuttu Suzanne Collinsin Nälkäpeli -trilogia on ollut minulla vielä lukematta, vaikka tämä nuortenkirjasarja onkin ollut lukulistalla jo jonkin aikaa. Bonustyttäreni ovat viime aikoina hehkuttaneet kirjoja, tai oikeastaan sitä ensimmäistä, niin paljon, että päätin korjata tilanteen heti. Luin trilogian ensimmäisen osan päivässä lähes ilman taukoja. Oikeastaan pidin taukoa vain sen verran, että tein ruokaa ja katsoin tv:stä Game of Thronesin uusimman jakson. Nälkäpeli kertoo Katniss-nimisestä tytöstä, joka elättää perhettään salametsästyksellä ja keräilyllä eräällä kurjalla vyöhykkeellä. Katniss joutuu osallistumaan mielipuoliseen ja julmaan Nälkäpeliin, johon joutuminen tietää lähes varmaa kuolemaa, sillä 24 osanottajasta vain yksi voittaa – se, joka säilyy hengissä muilta pelaajilta ja pelin ansoilta. Nälkäpeli on viihdykettä rikkaan Capitolin väelle, sillä pelaajien kaikki hetket kuvataan ja lähetetään ympäri maata. Eikä siinä vielä kaikki, sillä nuorimmat peliin joutuvat ...