Kirjamielellä

Kirjamielen seikkailut hyvien kirjojen parissa jatkuvat. Ihan näin mutu-tuntumalla arvioiden vaikuttaisi siltä, että tähän alkuvuoteen olisi osunut harvinaisen paljon loistavia tarinoita. Sellaiseksi paljastui myös tämä Sergei Lukjanenkon Yöpartio , jonka sain perjantaina ja luin saman tien. Hei, eihän voi jättää odottamaan kirjaa, jonka kannessa lukee, että siinä "Tähtien sota kohtaa Moskovan vampyyrit" . En ole itse asiassa samaa mieltä tuon väitteen kanssa, mutta kirja oli silti erinomainen. Yöpartio kertoo moskovalaisesta Antonista, velhosta, joka työskentelee Valon puolella Yöpartiossa. Hän on yksi Muita, ei enää ihminen vaan mysteereihin ja salaisuuksiin koulutettu soturi, joka ylläpitää tasapainoa Pimeyttä vastaan. Joka puolella ihmisten ympärillä liikkuu velhoja, vampyyreita ja muuta väkeä, josta ihmiset eivät ole tietoisia. Nämä pystyvät liikkumaan hämärässä, ihmisten todellisuuden ulkopuolella, jossa on omat sääntönsä. Säännöt ja tasapaino sekä niiden avulla ke...

Minulla taitaa olla uusi suosikkikirjailija! Yhden kirjan perusteella ei sellasta vielä uskalla sanoa, mutta kyllä kaksi kirjaa jo kertoo paljon. Pidin todella paljon Seija Vilénin Mangopuun alla -kirjasta, mutta tätä Pohjan akkaa suorastaan rakastin. Tiedättehän sen tunteen, kun jotain kirjaa lukiessaan tajuaa, että tämä on se kirja, jonka on aina halunnut lukea? Tai jos olisin kirjailija, niin tämän kirjan olisin halunnut kirjoittaa? Pohjan akan kerronta tapahtuu kahdessa tasossa. Toisessa seurataan vanhustenkodissa asuvaa rouva Pohjaa, jota kirjailija Pertti käy haastattelemassa. Toinen taso liikkuu myyttisessä kalevalaisessa ajassa, jossa Pohjan akka pitää tilaa pystyssä etelästä tulevaa uutta aikaa ja uusia tapoja vastaan. Kertojana Pohjan emäntä solahtaa ja luikahtaa tasolta toiselle, mutta kieli pitää tasot silti riittävästi erillään. Kirjan kieli onkin mahtavaa varsinkin kalevalaisissa osioissa. Se on intiimiä, soljuvaa, julmaa ja alkukantaista – Kalevalaa naisvoimalla ker...

Kirjoja ilmestyy joka kuukausi valtava määrä, ja jotkin niistä on luettava heti uutuuksina. Olen kuitenkin kiinnittänyt viime aikoina huomiota siihen, että uutuus ei merkitse samaa asiaa kaikille ihmisille. Siitä sain kimmokkeen miettiä omaa suhdettani uutuuksiin. Olen huomannut, että käsitykseni uutuuksista on viime aikoina kaventunut. Nyt kun seuraan melko tarkasti, mitä ilmestyy ja milloin, kirjat menettävät uutuutensa mielessäni liiankin nopeasti. Huomaan pitäväni uutuuksina vain saman vuoden kirjoja. Tammikuussa ilmestynyt kirja on siis uutuus vielä loppuvuodesta, mutta loppuvuodesta ilmestynyt kirja on vanha jo alkuvuodesta. Onneksi en ole kuitenkaan mitenkään tarkka sen suhteen luenko uutuuksia vai vanhempia kirjoja. Kirja ei huonone siitä, vaikka se pääsisi vähän vanhentumaan. Tosin välillä tulee huono omatunto, jos hyvää kirjaa joutuu roikottamaan liian kauan luettavien listalla. Koska minua kiinnostaa, miten kauan kirjat ovat teidän mielestänne uutuuksia, laitoin tuonne...

Rauta-saagan kolmannen osan nimi on aika enteellinen, mutta eipä se kerro mitään sellaista, mitä lukija ei olisi jo arvannut edellisten kirjojen perusteella. Tämä Julie Kagawan sarja haltijoista uuden teknologian puristuksessa on ollut minusta varsin hyvä ja sopivasti romanttinen nuorten sarja. Rautakuningatar vie tarinan tietyltä osin päätökseen, vaikka jättääkin oven auki seikkailuille. Vaikka Meghan kuvittelee Rautakuningattaren alussa pääsevänsä kotiin, asiat mutkistuvat aika tavalla. Sota Talven ja Kesän välillä on keskeytynyt, kun hovit ovat yhdistäneet voimansa Rautaa vastaan. Meghan saa tehtäväkseen väärän Rautakuninkaan tappamisen. Hän on puoliverisenä haltijana ainoa, joka pystyy kulkeman rautamaalla. Onneksi hän saa pienen taian avulla seurakseen myös ihailijansa, Ashin ja Puckin, sekä aina yhtä hurmaavan Grimalkin-kissan. Pidän hurjasti Raudan kuvastosta: kiemurtelevista johtoköynnöksistä, metalliötököistä, romuista ja epätahtiin vilkkuvista katulampuista. Tekniikka on ...

Salla Simukka on pitkän linjan nuorisokirjailija, mutta minulle tämä Jäljellä on ensimmäinen hänen kirjansa. Siinä minua houkutteli tietysti yliluonnollinen osuus. Jäljellä kertoo Emmistä, joka ei ole vielä löytynyt todellista kutsumustaan. Tulevaisuuden Suomessa on outoa, jos 15-vuotias ei vielä osoittanut erityistä lahjakkuutta mihinkään suuntaan. Emmi onkin jäänyt kaveripiirien ulkopuolelle, ja hänestä tuntuu, että hänen perheensäkin väheksyy häntä. Eräänä päivänä Emmi huomaa, että kaikki muut ihmiset ovat kadonneet, mutta mikään ei kerro miksi. Minulle tuli Jäljellä -kirjaa lukiessa harvinaisen voimakas halu kurkistaa kirjan loppuun. Kirjan juoni on nimittäin niin kutkuttava. Simukka tarjoaa lukijalle joitain ehdotuksia ihmisten katoamisen syyksi, mutta kumoaa ne sitten kuitenkin pian. Lisäksi jännitystä kasvattavat oudosti ilmaantuvat ja katoavat runonpätkät, jotka tuntuvat ohjaavan Emmiä tiettyihin suuntiin. Tarinan pinnan alla tuntuu olevan jotain hyvin merkillistä. Jäljel...

Vierailla vesillä seikkailun jälkeen olikin taas mukava palata tuttujen kirjojen pariin. Palauttelukirjana toimi tällä kertaa Julie Kagawan Rauta-saagan toinen osa, Rautatytär . Sarjan edellinen osa oli minusta erittäin hyvä, joten uskalsin toivoa samanlaista tasoa myös tähän kirjaan, enkä väärässä ollutkaan. Meghanin on tekemänsä sopimuksen mukaan palattava jääprinssin mukana Mikämikään. Kukaan ei usko heidän kertomuksiaan rautahaltijoista, eivätkä pidä näiden aiheuttamaa uhkaa todellisena haltijoille. Uhka on kuitenkin jo soluttautunut hoviin, joten pian kesän ja talven haltijat ovat sodassa keskenään. Meghan pakenee muutaman apurinsa kanssa hovista tavoitteenaan saada rauha palaamaan haltijoiden välille. Rautatyttären kiinnostavimmat henkilöt kuuluvat Meghanin lähipiiriin. Jo edellisen kirjan, Rautakuninkaan, arviossa hehkuttamani Grimalkin-kissa on myös tässä kirjassa oma mahtava ja itsetietoinen itsensä. Sen sijaan uusi kumppani Meghanille on Rautahepo – yksi edellisen kir...