Kirjamielellä

Katsotaanpa onnistunko aloittamaan tätä Nokkosvallankumouksen arviota ilman, että kehuskelen, miten olen jo alusta asti ollut sitä mieltä, että Siiri Enoranta on ihan mahtava kirjailija. Ja miten olen jo hänen esikoisestaan asti tiennyt, että hänellä on harvinainen kirjoittamisen taito. No en tietenkään pysty, sillä tietysti haluan kehuskella sillä, miten oikeassa taas olin! En lämmennyt juurikaan Enorannan edelliselle kirjalle, Painajaisten lintukodolle , joka ei ollut mielestäni niin loppuun asti ajateltu, kuin olisi voinut olla. Siitä huolimatta tiedän, että kyseessä on harvinaislaatuinen kirjailija, jolla on mahdollisuudet mihin tahansa, kun kaikki palaset loksahtavat kohdilleen. Niin on käynyt Nokkosvallankumouksessa . Rakastin sitä. Nokkosvallankumous tapahtuu viimeisiä hetkiään elävässä maailmassa, joka on luhistumassa ahneuden alle. Pieni anarkistijoukko elättelee unelmaa vanhan vallan kaatamisesta, mutta joukko koostuu pääosin lapsista ja nuorista – takapihojen nokkosista....

Hups. Taas kävi näin. Aloitin myöhään eilen illalla Annukka Salaman Faunoidit-sarjan uuden osan, Piraijakuiskaajan , ja luin sen sitten saman tien loppuun asti vaikka kello kävi aamuyötä. Kirja tempasi mukaansa ensimmäisen osan tavoin, joten oli vain mentävä mukana. Onneksi olin säästellyt kirjaa kesälomaa varten, joten tämän päivän pöpperöisyys ei haittaa. Piraijakuiskaaja vie lukijan syvemmälle faunoidien maailmaan. Sarjan ensimmäinen osa, Käärmeenlumooja , keskittyi esittelemään nuoria, vielä itseään ja omaa paikkaansa etsiviä faunoideja, ja vasta tässä kirjassa taisivat esiintyä ensimmäiset aikuiset faunoidit. Minulle tuli yllätyksenä se, miten järjestäytynyt koko niiden maailma oikeastaan on. Pääosassa kirjassa oli toki edelleen Unna ja Rufus, edellisessä kirjassa toisiinsa rakastunut pariskunta. Kirjan rakastavaiset olivat välillä melko ärsyttäviäkin, mutta onneksi muut nuoret tasapainottivat tilannetta. Lisäksi mukaan tuli pari uutta tyyppiä, mikä kasvatti Piraijakuiskaaja...