Kirjamielellä

Muistatko vielä Kultasiskoni ? Minä olin unohtanut koko kirjan, mutta se palasi heti mieleeni, kun näin uusintapainoksen. Kultasiskoni on kirjoittanut Astrid Lindgren ja kuvittanut Hans Arnold , jonka piirrokset tekevät kirjasta lumoavan. Kultasiskoni on lyhyt satu. Se kertoo Liisasta, jolla on salainen sisko salaisessa paikassa. Sinne pääsee kiipeämällä koloon ruusupensaan alla. Liisan siskon nimi on Ylva-lii ja hän on Kultaisen Salin kuningatar. Salaisessa maailmassa tytöt ratsastavat ja pitävät hauska ilman, että kukaan muu tietää siitä. Luulen, että Kultasiskoni kuvitus teki siitä lapsena niin ihanan. Kuvat ovat täynnä yksityiskohtia ja asioita, joista kaikki pikkutytöt pitävät: koiria, kaneja, hevosia ja kukkasia. Kuvissa on myös synkkiä sävyjä, esimerkiksi Ilkeät, jotka asuvat Hirmuisessa Metsäsässä. Niillä on vihreät silmät ja takkuiset turkit. Kuvia voi tutkailla vaikka kuinka kauan, sillä tuntuu, etteivät yksityiskohdat lopu millään. Huomaan, että muistan edelleen asioita ...

K atja Kaukosen Odelma on lumoava kirja. On hämmentävää ja niin kovin ilahduttavaa, kun tällainen valmis ja eheä kirja osuu kohdalle ilman, että sitä kohtaan on mitään odotuksia. Minuun vetosi ensin kaunis kansi ja kirjan esittelyteksti. Niiden lupaus piti täysin paikkansa. Kirja kertoo naisesta, Odelmasta, joka nousee joesta. Kuten monet muutkin kylän naiset, hän on paennut sinne joitain aikoja sitten. Nainen palaa taloon, joka on ollut hänen kotinsa köyhän pellon ja ankean kylän lähistöllä. Nainen kokoaa itseään ja asettuu taloksi. Hän kohtaa myös miehen, Freydmanin. Talo piilottaa heidät muilta ihmisiltä. Monet kirjan tapahtumat jäävät hämärään, mutta kirja ei silti jää liian epämääräiseksi. Odelma on täynnä mystiikkaa ja outoja asioita. Jos jokin asia on kirjan maailmassa mahdollista, se on myös totta. Lukija joutuu pohtimaan myös parisuhteen ongelmia – kuten sitä, miten kaksi ihmistä on aina kaksi ihmistä, vaikka he yhdessä muodostaisivatkin parin. Kirjassa on myös muuten ka...

Uuden kirjan avaaminen on aina vähän jännittävää, kun pitää sukeltaa ihan uuteen maailmaan. Vaikka usein kyllä tietää edes vähän, mitä on odotettavissa. Joskus tutun kirjailijan uuteen kirjaan voi solahtaa kuin vanhoihin kenkiin, kun tietää että kirjan kanssa on todennäköisesti mukava olla. Pettymykset ovat silloin kyllä kauheita. Mutta entäs sitten, kun avaa uuden kirjailijan uuden kirjan? Silloin ei ole ehkä lainkaan ennakko-odotuksia, vain se lupaus, mitä kansi ja takakannen teksti antavat. Silloin pitää maistella lauseita ja edetä varoen. Koskaan ei voi tietää, mitä seuraavalta sivulta syliin tipahtaa. Syy siihen, miksi nyt pohdin tällaisia asioita, on kirjassa, joka alkaa näin: "Joen törmällä makasi nainen kuin kivi, vatsansa alle hän oli piilottanut jalat ja kädet, pää oli taipuneena kohti rintakehää. Talvi lojui seudun päällä, mutta lumet olivat sulaneet naisen ympäriltä. Hän oli vedestä noussut hedelmäinen. Jäätyneitä pisaroita hiuksissa ja helmoissa, niiden sisällä o...

Nyt törmäsin niin ihanaan joogakirjaan, että on pakko kirjoittaa siitä heti blogiin. Kyseessä on uunituore Ursula Karvenin Helppoa joogaa aamusta iltaan . Se koostuu lyhyistä harjoituksista, joita voi sirotella pitkin päivää, vaikka hampaiden pesun yhteyteen tai aamuruuhkassa istuskeluun. Aivan ensimmäiseksi kirja armahtaa kaikki kiireiset ihmiset, jotka eivät työpäivän päätteeksi jaksa lähteä joogatunnille. Se kehottaa käyttämään päivän aikana kaikki pienetkin tauot hyväksi ja tekemään niiden aikana vaikka yhden harjoituksen. Eihän ajatus ole tietenkään mikään uusi. Kaikkihan tietävät, että venyttely työpäivän aikana olisi suotavaa. Kirjan asenne on kuitenkin niin ihastuttava, että se saa nämä pienet harjoitukset kuulostamaan vaivattomilta ja hauskoilta. Helppoa joogaa aamusta iltaan -kirjan harjoitukset ovat helppoja, ja ne on selostettu tarkasti. Asentoja voi hakea tarkoituksen mukaan tai sen mukaan, mihin vuorokaudenaikaan ne sopivat. Kaikista harjoituksista on kerrottu myös n...

Tämä Maggie Shaynen Yön siivet -sarjan aloittava Ikiyön tarinoita selkeytti minulle koko Shaynen vampyyriromantiikkakirjojen taustamaailman. Tämä kirja on samalla nimittäin myös alustusta niille kahdelle aikaisemmin lukemalleni Maggie Shaynen vampyyritarinalle, jotka on julkaistu Harlequinin Nocturne-sarjassa. Ne kaikki sijoittuvat samaan maailmaan, vaikkakin aika löyhästi, sillä ainakin silloin lukiessa ne tuntuivat ihan itsenäisiltä teoksilta. Verilinja on Yön siipien uudempia kirjoja, kun taas Pimeyden olennot -kokoelmassa ollut Iltahämärän valat on vähän vanhempaa. Takaperoinen järjestys ei tuntunut lukiessa juuri haittaavan, vaikka täytyy todeta, että kirjoista olisi varmasti saanut enemmän irti, jos olisi ollut valmista taustatietoa niiden maailmasta. Olen toistaiseksi pitänyt eniten tuosta Verilinjasta , joka on siis näistä suomennetuista kirjoista Shaynen uusinta tuotantoa. Ikiyön tarinat oli kuitenkin myös hyvää luettavaa, sillä pidän kirjojen maailmasta ja kirja oli ...

Terhi Rannelan blogista poimittua: Suomen Nuorisokirjailijat ry pyyhkii pölyä vanhoista lasten- ja nuortenkirjaklassikoista. Alkukevään kirjailijailloissa Topelius- ja Lydecken -voittajat palaavat teoksiinsa. Mistä kirjojen ideat tulivat? Olisivatko ne yhä ajankohtaisia? Muuttaisivatko kirjailijat nyt teoksistaan jotain? Katso lisätietoa illoista ja niiden vieraista Terhin blogista. Tilaisuuksiin on vapaa pääsy.

Kiinnostukseni tähän Leonie Swannin esikoiskirjaan, Murha laitumella , syntyi vähän takaperoisesti. Luin nimittäin esittelyn kirjailijan toukokuussa julkaistavasta uudesta suomennoksesta, Ihmissutta ken pelkäisi -kirjasta. Koska se alkoi kiinnostaa minua, piti tietysti lukea myös tämä esikoinen, johon tuo kakkonen on siis jatkoa. Murha laitumella kertoo irlantilaisesta lammaslaumasta, joka eräänä aamuna huomaa paimenensa kuolleen, tai siis murhatun. Lampaat päättävät ratkaista murhan, sillä onhan heidän joukossaan muun muassa ehkä koko maailman viisain lammas, neiti Maple. Muukaan lauma ei ole ihan tavallinen, vaikka onkin hyvin lammasmainen. Lauman paimenella oli nimittäin ollut tapana lukea lampailleen kirjoja, joten ne tietävät tavallisia lampaita enemmän maailman menosta. Kirjan tapahtumat kerrotaan lampaiden näkökulmasta ja lampaiden äänellä. Kaikki hyvät asiat ovat hyvältä tuoksuvia, ruohoisen vihreitä tai villavia – kun taas pelottavat asiat ovat susia. Oudot sanat ja käsi...

Minulla on paha tapa. Kun näen ihmisen, joka kulkee kirjan kanssa tai lukee kirjaa, minulle tulee halu selvittää, mikä kirja on kyseessä. Se aiheuttaa tuijottamista, kurkistelua ja usein myös vaikeita asentoja. On kauheaa, jos vaikka bussissa edessä istuva lukee kirjaa, eikä sen kansia voi nähdä. Silloin yritän lukea vähän tekstiä, jos vaikka saisin sen avulla selville kirjan. Tällä tavalla olen tunnistanut ainakin yhden Sookie -kirjan. Silti vähän paheksun itseäni ja muita olan yli lukijoita. Jos ihminen lukee kirjaa, joka on minulle tuttu, yritän myös päätellä hänen ilmeistään, mitä mieltä hän on kirjasta. Esimerkiksi eilen näin junassa naisen, joka luki Nenäpäivää . Jäinkin katselemaan naisen ilmeitä aika pitkäksi aikaa, mutta onneksi hän ei huomannut sitä. Aivan selvästi nainen nautti lukemastaan, sillä hänellä oli vieno hymy suupielessään vähän väliä. Pahoittelen kuitenkin tuijottamistani. Onneksi en ole vielä jäänyt kiinni vakoilusta, mutta kai sekin päivä vielä tulee. Onk...

Kevät alkaa kirjamarkkinoilla jo heti alkuvuodesta. Ainakin jos uskomme kasvi- ja yrttikirjoja, joista ensimmäisen huomaisin jo tammikuussa. Tämä Jeff Coxin ja Marie Pierre-Moinen Maistuvat ruokayrtit kiinnitti huomioni vihreydellään. Keskellä talvea kaikki vihreä muistuttaa keväästä. Ja sitä paitsi kannessa komeilee basilika, yksi suosikkiyrteistäni. Ensivaikutelma Maistuvista ruokayrteistä oli, että onpas näppärän kokoinen ja tyylikkään näköinen kirja. Kirja on nimittäin vain parikymmentä senttiä korkea ja mukavan paksuinen. Se jakaantuu neljään osioon: Ensin kerrotaan, mitkä yrtit sopivat yhteisiin ruukkuihin kasvamaan, ja esitellään suuri määrä yrttejä yksitellen. Sen jälkeen on osuudet yrttien kasvattamisesta, säilömisestä ja käyttämisestä. Kirjan yrtit on esitetty valokuvattuina irrallisina oksina, joten niiden yksityiskohdat on helppo havaita. Maistuvat ruokayrtit -kirjasta huomaa sen, että se on käännöskirja. Yrttiluettelossa on nimittäin meidän oloihimme kovin eksoottisia...

Tämänkertaisessa Nocturne-kirjassa on aika hmm... harlekiinimainen kansi. Siitä lannistumatta tartuin kuitenkin Michele Haufin Rakas vampyyrini -kirjaan , sillä tarvitsin rentouttavaa aivolepoa kiireiseen työ- ja opiskeluviikkoon. Rakas vampyyrini alkaa kahden vihollisklaanin seremoniallisilla häillä, kun vampyyriheimon johtaja, Creed, ottaa vaimokseen Blun, ihmissusiprinsessan. Liitto ei ole kummallekaan mieleen, mutta sillä pyritään tuomaan rauha rotujen välille. Vihollisuudet ovat kuitenkin syvällä, eikä luottamusta löydy kummaltakaan puolelta. Ihmissudet inhoavat pitkähampaiksi nimittämiään vampyyreitä ja vampyyrit puolestaan vihaavat koiria ja heidän verisiä taisteluareenoitaan, joissa vampyyrit joutuvat taistelemaan hengestään. Rotujen ennakkoluuloista huolimatta lukija voi hyvin arvata, mitä tulee tapahtumaan, kun kaksi vetovoimaista ja kaunista olentoa laitetaan asumaan yhteen. Kipinöitähän siinä alkaa lennellä ja tositoimiinkin päästään pian ja useasti. Rakas vampyyrini p...

Kuva: Digitalkoot Jos minulta kysyttäisiin juuri nyt, kuka on tehnyt vuoden hienoimman keksinnön, niin vastaisin Kansalliskirjasto. Tai en tiedä, mistä idea on tullut, mutta ainakin se on mahtava. Nyt on nimittäin mahdollista pelata kahta myyräpeliä ja samalla auttaa Kansalliskirjastoa digitoimaan vanhoja tekstejä. Digitoinnissa siirretään siis painettua tekstiä digitaaliseen muotoon. Vanhoja tekstejä on jo luettu koneellisesti, mutta esimerkiksi nimet ja epäselvät kohdat ovat menneet väärin. Pelien avulla sanoja tarkistetaan ja korjataan. Pelaamiseen tarvitaan ainakin toistaiseksi Facebook-tili. Minä olisin kyllä valmis auttamaan ihan ilman pelaamistakin, jos siihen olisi mahdollisuus. Pelaamisen ja auttamisen ohella tulee muuten opittua lukemaan noita vanhoja tekstejä, sillä sivuilla on siihen vinkkejä. Kohta sujuu lukeminen kuin vettä vaan! Tästä Digitalkoiden sivulle.

Alexandra Salmelan esikoisteos 27 – Eli kuolema tekee taiteilijan aiheutti loppuvuodesta kohua päästyään väärin perustein Finlandia-ehdokkaaksi. Kilpailun sääntöjä on sittemmin muutettu, eikä siitä nyt sen enempää. Salmela voitti kirjallaan Helsingin Sanomien esikoiskirjapalkinnon, enkä ollenkaan ihmettele miksi. Kirja kertoo Angiesta, aloittelevasta kirjailijasta, joka täyttää 27 vuotta. Hän on tehnyt tutkimusta, jonka mukaan kaikki merkittävät muusikot ovat kuolleet 27-vuotiaina, joten Angiella on vuosi aikaa kirjoittaa jotain merkittävää ja sen jälkeen kuolla. Angie muuttaa Suomeen ja joutuu asumaan keskelle ei mitään ekohippipariskunnan maataloon. Kirjallinen läpimurto kuitenkin antaa odottaa itseään. 27 :n parasta antia on sen virkistävä kerronta. Kirjan kertojina toimivat nimittäin Angien lisäksi pehmopossu, kissa ja auto. Kaikilla niillä on erittäin selkeä ja omaleimainen ääni ja ne tuovat kirjaan todella mielenkiintoista otetta. Olin luullut, että kirja olisi jotenkin omitu...

Ulla Viertola on minulle aivan uusi tuttavuus. Rautasynty on kirjailijan ensimmäinen aikuisille suunnattu kirja, mutta hän on julkaissut aikaisemmin kolmiosaisen nuortenfantasiasarjan, Oman keisarien aikakirjat . Halusin ehdottomasti lukea Rautasynnyn , sillä sen juoni kuullosti kiinnostavalta ja tokihan suomalaista fantasiaa pitää tukea. Rautasynty kertoo luostarissa kasvaneesta Avrasta, joka ajautuu hankaluuksiin pappien kanssa. Luostarin tytöt on pidetty visusti erossa kaikesta muusta maailmasta, joten luostarin ulkopuolella Avra on eksyksissä. Hän joutuu luottamaan Raudan ja kullan maan ihmisiin, joista jotkut auttavat ja toiset taas vainoavat häntä. Samaan aikaan maahan valitaan kuningasta, joten rahvas joutuu tietysti kärsimään sodasta ja ryöstelyistä. Pitää ihailla kirjailijan rohkeutta lähteä toteuttamaan näin monipolvista tarinaa, jossa on valtava määrä ihmisiäkin. Parhaimmillaan kirja toimii oikein hyvin: teksti on sujuvaa ja joutuisasti kulkeva tarina tempaa lukijan muk...

  Sain jo aikoja sitten tunnustuksen (tai kaksi) ja haasteen Hannalta Kirjainten virrasta . Olen ollut kuitenkin niin kiireinen, etten ole ehtinyt ajatella koko haastetta ollenkaan. Mutta nyt on onneksi hetki aikaa taas blogille. Olen joskus aikaisemminkin vastannut tähän samaan haasteeseen ja kertonut silloin asioita itsestäni . Nytpä onkin siis kirjastoon liittyvien tunnustusten vuoro. 1. Ensimmäisiä kirjoja, jotka muistan itse lainanneeni kirjastosta, ovat jotkut lasten hevoskirjat, joiden nimen olen unohtanut. Ne olivat sellaisia ohuita kirjoja, jotka luki hetkessä. Olin silloin kuitenkin jo niin iso, että osasin lukea. 2. Myöhemminkin luin tosi paljon hevoskirjoja. Suosikkini oli Australiaan sijoittuva Villiori -sarja, jonka takia haaveilin pitkään muuttavani sinne asumaan. En ole kuitenkaan koskaan ratsastanut. 3. Olin luultavasti viidennellä luokalla, kun tein ensimmäiset lainaukseni aikuisten osastolta. Silloin lainasin muistaakseni Catherine Cooksonin kartanoromant...

Lukupiirimme valitsi tällä kertaa luettavaksi Joanne Harrisin Herrasmiehiä ja huijareita -kirjan. En ole lukenut ainuttakaan Harrisin kirjaa aikaisemmin, vaikka viime tai sitä edellisenä kesänä olinkin jonkun hänen kirjansa laittanut kesäkirjalistalle. Herrasmiehissä ja huijareissa on kiinnostava alkuasetelma. Vanha ja ränsistynyt poikakoulu herättää portinvartijan lapsen kiinnostuksen. Tämä seikkailee alueella salaa tuntien itsensä kuitenkin toisen luokan kansalaiseksi. Omassa koulussaan hän on kiusattu ja syrjitty, mutta St. Oswaldissa hän pääsee maistamaan sitä, millaista on olla yksi Ozzien pojista. Katkeruus kuitenkin elää hänen sisällään ja vuosia myöhemmin hän palaa koululle kostamaan. Kirjassa seurataan vuorotellen kahta päähenkilöä, St. Oswaldin vanhaa opettajaa ja kostamaan palannutta portinvartijan lasta, joka muistelee myös lapsuuttaan. Rakenne oli periaatteessa ihan kiinnostava, mutta juoni eteni liian hitaasti minun makuuni. Kirjan lukeminen olikin minulle aikamoista ...