Kirjamielellä

Kirjamessut tulivat ja menivät, ja jäljelle jäi paljon hauskoja kokemuksia, mukavia ihmisiä ja hikistä tungosta. Olin messuilla kahtena päivänä, lauantaina ja sunnuntaina. Lauantaina oli Avain-kustantamon järjestämä kirjabloggaritapaaminen ja sunnuntaina oli lukupiirin kirjamessupäivä. Parikymmentä kirjabloggaria kokoontui lauantaina kuulemaan kahta Avaimen käännöskirjailijaa. Kanadalainen Annabel Lyon on kirjoittanut Aleksanterin opettajan , jonka olenkin jo ehtinyt lukea . Belgialaisen Annelies Verbeken toinen suomennettu kirja on Kalanpelastaja . Se alkoi kiinnostaa minua nyt sen takia, että kirjan alku vaikutti juuri sopivasti koomisen synkeältä. Kirjailijat kertoivat kirjoistaan ja olivat kivasti kiinnostuneita kirjabloggareista. Minua kiinnosti varsinkin Aleksanterin opettaja , jonka moderni kieli ja kirosanat ovat herättäneet huomiota. Lyon kertoi, että halusi nimenomaan asettaa kirjansa historialliseen kehykseen mutta nykyaikaisilla keinoilla. Hän myös kertoi, että kreikkal...

Juri Nummelinin toimittama Verenhimo on suomalaisten kirjailijoiden vastaus nykyiselle vampyyribuumille. Sen tarkoituksena on nostaa esiin se vampyyreiden rumempi puoli, joka on nykyään vähemmistönä kirjallisuudessa. Kokoelmassa on 22 novellia, joiden kautta syntyy kattava kuva suomalaisista vampyyritarinoista. Ensimmäiseksi kuitenkin jupinaa esipuheesta: Toisin kuin esipuheesta annetaan ymmärtää, Stephenie Meyerin Twilight -sarja ei tullut ennen L. J. Smithin Vampyyripäiväkirjoja ja Darren Shanin nimeä kantavaa vampyyrisarjaa. Vampyyripäiväkirjat on kirjoitettu jo 1991 ja Darren Shan -sarja vuonna 2000, ja se on suomennettukin jo 2001. Toki kirjat tulivat ainakin Suomessa suosituiksi Twilightin (2005) vanavedessä, mutta esipuheesta saa sen käsityksen, että ne olisi myös kirjoitettu sen jälkeen. Lisäksi haluan korjata, että Yön talo -sarjalla on kaksi kirjoittajaa, eli Kristin Castin kanssa kirjoja kirjoittaa hänen äitinsä P. C. Cast . Enkä minä kutsuisi Charlaine Harrisin Sookie...

Minun tulee luettua aika vähän varsinaista lastenkirjallisuutta. Johanna Sinisalo on kuitenkin yksi suosikkikirjailijoistani, joten tartuin myös tähän hänen viime kesänä julkaistuun kirjaansa. Möbiuksen maa on lasten fantasiaseikkailu, jonka päähenkilö on kahdeksanvuotias Pii-niminen tyttö. Miisa Lopperin sympaattinen kuvitus tuo kirjan tapahtumat todella lähelle lukijaa. Pii on aloittamassa yksinäistä kesälomaansa, kun hän yhtäkkiä tapaa oudon kissan ja joutuu hyvin kummalliseen maailmaan. Outo maa on täynnä mitä oudompia olioita ja kasveja. Pii joutuu ratkaisemaan myös hyvin suuria ongelmia, sillä kummallinen maa on lähellä tuhoa. Piin tehtäväksi tulee matkustaa maailman laidalle selvittämään maata uhkaavaa vaaraa. Apuna Piillä on onneksi paikallisia olentoja ja runsaasti tietoja siitä, miten vastaaviin tilanteisiin joutuneet lapset ovat kirjoissa toimineet. Samalla Pii oppii asioita myös omasta maailmastaan. Kirjassa pohdiskellaan menettämistä, kasvamista ja erilaisuutta. Tärke...

Minulta on kysytty, miksi aikuinen lukee fantasiakirjallisuutta. En ole koskaan ihmeemmin ajatellut asiaa, koska minulle se on ollut aina ihan luontevaa. Miksi ei lukisi? Fantasia- ja scifi-kirjallisuutta on niin monenlaista, että moni aikuinen on tietämättään lukenut sitä – esimerkiksi Margaret Atwoodin Orjattaresi-kirjan tai Johanna Sinisalon Ennen päivänlaskua ei voi. Fantasia- ja scifi-kirjallisuus on ehkä se äärimäisin keino etäännyttää tapahtumat pois lukijan kokemuspiiristä. Näin voidaan pohtia mitä tahansa ilmiötä vapaana kaikista sitä todellisuudessa rajoittavista asioista. Esimerkkinä voi olla vaikka juuri nyt lukemani Neil Gaimanin kirja Neverwhere – maanalainen Lontoo. Siinä tutun Lontoon alapuolella sijaitsee toisenlainen Lontoo, jonka kurjia ja likaisia asukkaita yläpuolisen kaupungin asukkaat eivät edes huomaa. Milloin viimeksi jätit tahallaan huomaamatta jonkun ihmisen, joka ei sopinut normeihin? Minua miellyttää suuresti myös se, että hyvää fantasia- tai scifi-kirjaa l...