Siirry pääsisältöön

Risto Rasa: Kaksi seppää


Kirjojen Suomen haaste, Kirjablogit ja 101 kirjaa on edennyt vuoteen 1976 - samaan vuoteen, jolloin minä synnyin. Haaste heitti minut myös tavallista huterammalle alustalle, sillä runojen lukeminen on pakollisten opintojen jälkeen jäänyt vähälle.

Luettavakseni osui Risto Rasan runokokoelma Kaksi seppää. En muista aiemmin tutustuneeni tarkemmin Risto Rasaan, vaikka hänen luontoteemaisesta runoudestaan olenkin kuullut paljon kehuja. Teos sopi luettavaksi juuri tähän kevätaikaan, kun sepät takovat lähistön puissa ja luonto kasvaa voimalla.

Kuten odotinkin, luonto ja sen ilmiöt ovat runoissa pääosassa. Ne ovat inhimillisiä, mutta uskollisia lajilleen. Kukat ja linnut kujeilevat ja kalliolla on syvä kaipaus kadonneeseen. Teksti tarkastelee myös ihmisen ja luonnon suhdetta. Parhaimmillaan suhde näyttäytyy yhteiselona, joka ei kuitenkaan ole vain yhdensuuntaista. Luonto tarkkailee myös ihmistä ja tämän tekoja.

Runoissa on myös yllätyksellisyyttä, iloisuutta ja leikkisyyttä, joka on verhottu arkiseen elämään. Minua ilahdutti tämä Rasan runojen näennäinen keveys, sillä niiden sisälle on kuitenkin mahdutettu pakottava ymmärrys kaiken ohimenevyydestä.


Risto Rasan teksteissä nousee esiin erityisesti ajan kuluminen. Aika on arvaamatonta ja se saattaa yllättää kesäruohon ja pesään tekevät linnut. Muutokset luonnossa ovat äärimmäisiä ja tapahtuvat nopeasti - kesä on lyhyt ja keväälläkin saattaa yllättää takatalvi.

Runojen kertoja kulkee lukijansa kanssa yhtä matkaa. Hän miettii osaako nauttia tästä hetkestä, uskaltaako tarttua ja tehdä. Runot eivät kehota tai ohjeista, mutta ne herättävät lukijassa menettämisen tunteen. Tämä hetki, samoin kuin tämä luonto, on kohta poissa.


Juuri nyt luen tekstin kannanottona kiireelle ja harhakuvalle kaiken pysyvyydestä. Jos menetämme luonnon ja luontosuhteen, kadotammeko samalla otteen elämän luontaiseen kulkuun? Elämmekö ikuisen jatkuvuuden harhassa, jossa voi siirtää asioita huomiseen? Ehkä yllättävä takatalvi voisi opettaa meitä nauttimaan hetkestä, näkemään, tekemään ja sanomaan kaiken sen, mitä emme uskalla tai ehdi. Mitä jos ymmärrämme sen vasta, kun ei oikeasti enää ole aikaa?

Linkistä pääset Ylen 101 kirjaa -sivun kautta lukemaan Kaksi seppää tai katsomaan Risto Rasan haastattelun.

Rasa, Risto: Kaksi seppää, 1976, Otava.

Kommentit

  1. Onpa kiva idea ottaa kirjasta kuva niin, että runot voi lukea. Ainakin nuo kaksi runoa tuovat mieleen japanilaiset haikut ja tankat.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti