Kirjamielellä

Ekokatastrofien jälkeisessä maailmassa selviytyminen on nyt todella suosittua niin aikuisten kuin nuortenkin kirjoissa. Aiheeseen on tarttunut myös Annika Luther , joka on minulle uusi kirjailija, vaikka on ollut aiemmin mm. Finlandia Junior -ehdokkaana. Kirjassaan Kodittomien kaupunki (De hemlösas stad) Luther kertoo veden alle jääneestä maailmasta, jossa Helsinki ja rannikkoseudut on hylätty ja uudeksi pääkaupungiksi on noussut Jyväskylä. Kodittomien kaupungin päähenkilö on Lilja, joka on saanut pakkomielteen Helsinkiin jääneestä tädistään. Lopulta Lilja päättää karata ja etsiä sukulaisensa omin nokkinensa. Pako uudesta pääkaupungista valvovien silmien alta ei ole helppoa, mutta se on vain pieni osa niistä ongelmista, joita Lilja joutuu kohtaamaan myöhemmin. Mutta vaikeuksista huolimatta Liljaa odottaa uponneessa kaupungissa myös iloisia hetkiä, ystävyyttä ja tietysti kasvamista. Luther on poiminut kirjaan mukaan monia yhteiskunnallisia teemoja, joista hän on saanut sekoitett...

Mikäpä sopisi syystunnelmiin paremmin kuin kimppu ruusuja? Sain Erjan lukupäiväkirja -blogista virtuaalisen ruusupuskan tunnustuksen muodossa. Kiitos! Tässä siis vastauksiani tunnustuksen mukana kulkeviin kysymyksiin. Helppoahan ei ole antaa vain yhtä vastausta lempiasioita listattaessa, joten katsotaan miten selviän. Lempiruoka: Heti tuli kauhean vaikea kysymys... Näin syksyisin pidän eniten lämmittävistä ja mausteisista pataruoista, vaikka kunnolla ja pitkään haudutetusta lihapadasta tai intialaisittain maustetusta broilerista. Ehkä eniten tällä hetkellä kuitenkin maistuisi itse tehty chili con carne äidiltä opitulla tavalla valmistettuna. Lempimakeinen: Pidän yleensäkin makeisista. Salainen ja outo paheeni on Lakrisal, jota syön samalla, kun juon punaviiniä. Siis todellakin otan salmiakin suuhun ja hörppään punaviiniä päälle. Ja se on hyvää... Lempilukeminen: Kyllä se on spekulatiivinen fiktio, varsinkin fantasia ja maaginen realismi venytettyine genrerajoineen. Pidän siit...

Yksi Avaimen tämän syksyn kiinnostavimpia kirjoja on mielestäni Annabel Lyonin Aleksanterin opettaja . Se kertoo Aristoteleen elämästä ja varsinkin hänen suhteestaan oppilaaseensa, jonka historia tuntee Aleksanteri Suurena. Kirja esittää Aristoteleen paitsi opettajana, myös oppilaana ja ihan tavallisena miehenä, joka kiinnittää ehkä hiukan liikaa huomiota siihen, miten pukeutuu. Aleksanterin opettajan kieli on jännittävää. Se soljuu ajatuksenvirtana, mutta saattaa pysähtyä yhtäkkiä varoittamatta johonkin lauseeseen, joka tuntuu sijaitsevan muuhun tekstiin verrattuna eri tasolla. Vaikuttaa siltä, että kirjan kertojan, Aristoteleen, ajatukset kulkevat samaan aikaan usealla eri tasolla. Miehen aivot työskentelevät yhtä tehokkaasti niin maailmankaikkeuden kuin kutsujen ruokalistankin parissa. Sama kahtia jakaantuneisuus leimaa koko Aleksanterin opettajaa . Kirjan Aristoteleen oireet viittaavat kaksisuuntaiseen mielialahäiriöön, sillä mies vaipuu välillä täydelliseen synkkyyteen ja mas...

Takana on rentouttava viikonloppu, jonka aikana en tarttunut kertaakaan kirjaan. Koko viikonlopun aikana luin yhden sanomalehden, mutten tainnut edes koskea kirjaan. Outoa ja kummallista! Toisaalta myös esimerkiksi TV:n katselu oli erittäin vähäistä. Viikonloppu oli kuitenkin siitä poikkeuksellinen, että vietimme sen yhden vanhan ja rauhallisen sekä toisen nuoren ja erittäin aktiivisen mäyräkoiran seurassa. Olimme siis avomiehen kanssa koiravahtina vanhempieni luona. Olin pakannut mukaan useita kirjoja, mutta jotenkin koiraseura ja ennen kaikkea hypnoottisen rauhallinen järvimaisema veivät ajatukset ihan muualla kuin lukemiseen. Järvelle tuijottaminen on lepoa parhaasta päästä varsinkin kun vieressä köllöttelee pari rapsutuksia kaipaavaa koiraa. Aloinkin pohtia, että miten kauan lukutoukka voi olla vapaaehtoisesti lukematta? Taisin lukea kirjaa viimeksi torstaina, eikä tunnu yhtään pahalta. Luulen kyllä, että lukemattomuus loppuu viimeistään huomenna aamulla työmatkabussissa. Eli...

Maggie Shaynen Yön siivet -sarjan uusin osa on nimeltään Uusi elämä . Näistä Yön siivistä taitaa ilmestyä suomeksi valikoitu kokoelma, sillä nyt huomasin kirjan takakannessa merkinnän, että tämä on neljäs kirja yhdeksästä. Oikeasti sarjan osia on melkein tuplasti tuon verran. Mutta minua ei silti haittaa, vaikka niistä ihan jokaista ei käännettäisikään, koska sarja ei kuulu ykkössuosikkieni joukkoon. Uusi elämä kertoo Jameson Bryantista, joka on jo aiemmista kirjoista tuttu, tosin tällä kertaa pojasta on kasvanut aikuinen mies. Jameson lähestyy kolmeakymmentä, eli vampyyriksi muuttaminen alkaa lähestyä. Mies on joutunut DPI:n, eli Paranormaalin tutkimuksen jaoston käsiin, minkä seurauksena Angelica, nuori vampyyrinainen, alkaa odottaa Jamesonin lasta. Lasta aiotaan käyttää tutkimuksiin, joiden avulla vampyyreistä yritetään päästä eroon. Tämä ei tietenkään sovi lapsen vanhemmille tai muille vampyyreille. Kirjan kertojaääninä toimivat sekä Jameson että Angelica, vasta luotu vampyyri...

Varoitus: seuraava teksti sisältää huolestuttavan määrän omakehua ja itsekritiikitöntä paistattelua valokeilassa, jota ei ole edes suunnattu blogin kirjoittajaan. Kohdalleni sattui kuitenkin sellainen ilahduttava asia, että minun on ihan pakko se jakaa blogissani. Sain nimittäin jokin aikaa sitten tietää, että Seija Vilén halusi Mangopuun alla -pokkariin otteen kirja-arvostelustani! Tällaiselle harrastelija-arvostelijalle on hieno juttu nähdä oma bloginsa kirjan selkämyksessä ihan virallisten kirjakritiikkien joukossa. Kiitos siis Seijalle ja Avaimelle tästä kunniasta. Jotta tämä ei menisi täysin itsekehun puolelle, kerrottakoon, että ensimmäisen kerran olen nähnyt lainauksen kirjablogista Siiri Enorannan Nukkuu lapsi viallinen -kirjassa. Siinä on nimittäin ote Vinttikamarissa -blogin Ahmun arviosta Enorannan esikoiskirjasta, Omenmean vallanhaltijasta . Sen kautta löysin tieni Ahmun blogiinkin. Sama lainaus on myös kirjailijan uusimmassa, Gisellen kuolemassa . Minusta...

Pakko kai se on nyt vihdoin tunnustaa sekä itselleen että muille. Hal Duncanin Vellumin epäonnekas tie jatkui vuoden lukupino-odottelun jälkeen kesäkirjalistalle ja sieltä lopulta kesken jääneiden kirjojen joukkoon. En ole tainnut koskaan kirjoittaa blogissani kirjasta, jonka olen jättänyt kesken, mutta tämän kirjan kohdalla minusta tuntuu, että haluan hiukan eritellä fiiliksiäni. Ajatukseni kirjasta ovat nimittäin kaikkea muuta kuin selkeitä. Vellumin aihe on erittäin mielenkiintoinen, ja aloittaessani kirjaa olin aivan ihastuksissani siitä, miten kirja lähti avautumaan. Minulla oli pitkästä aikaa sellainen tunne, että kirja on aivan erilainen kuin mikään lukemani, ja että siinä ei ole mitään rajoja. Jopa henkilöt olivat arvaamattomia ja mystisiä, ja oikein odotin että pääsen lukemaan syvemmälle kirjaan. Alku oli siis erittäin lupaava. Mutta apua, sitten sain todellakin tuta sen, että Vellumilla ei ollut rajoja. Tapahtumat ja henkilöt alkoivat kertaantumaan, aikaa ei ollut ja ...

Mistä tietää, että koulut ja muut opinahjot ovat alkaneet? No, tietenkin siitä, että George Orwellin Eläinten vallankumous nousee kuukauden luetuimpien kirjoitusten kärkisijoille. Tällä hetkellä kirja on rymistellyt sijalle viisi. Jännitystä aiheuttaa se, pitävätkö pitkään kärjessä sijainneet Vampyyripäiväkirjat ja muut pintansa Orwellille, vai joutuvatko ne taipumaan klassikon alle. Se jää nähtäväksi.

Joskus kannattaa antaa lukuharrastuksensa jonkun toisen käsiin ainakin hetkellisesti. Tämän Alan Bennettin Epätavallisen lukijan valitsi minulle avomieheni, joka tyrkkäsi kirjan käteeni viime kirjastoreissulla. Minut oli helppo suostutella lukemaan kirja, jonka kannessa on kirjoja ja takakansi alkaa sanoilla: "Kaikki on koirien syytä". (Lisäksi kirja oli niin ohut, ettei haittaisi, vaikkei se ihan nappiin osuisikaan.) Epätavallinen lukija kertoo siitä, miten kuningatar sattumalta löytää palatsin pihalle kerran viikossa pysähtyvän kirjastoauton. Vaikka kuningattarella ei ole kirjastokorttia, saa hän autosta silti kirjan lainaan. Kirjojen lainaaminen ei jää siihen, vaan pian kuningattarella on kirja mukanaan joka paikassa. Tämä aiheuttaa kuitenkin hämmennystä kuningattaren palvelusväessä ja lähipiirissä. Miten pitäisi suhtautua siihen, että kuningatar lukee koko ajan? Ja mihin se oikein johtaa? Hauskan ja kepeän kirjan pinnan alla on vakavampiakin sävyjä, mutta minä keskit...

Koska olen jotenkin onnistunut ohittamaan Anu Holopaisen Syysmaa -sarjan, päätin sivistää itseäni ja tartuin sarjan ensimmäiseen osaan Welman tytöt . Minua vähän nauratti takakannen luonnehdinta, jonka mukaan kirja sopii varttuneille nuorille. Yritin miettiä, minkä ikäisiä lukijoita tuo määritelmä tarkoittaa, mutta en oikein saanut tartuttua siihen. Ilmeisesti se on jotain varhaisnuorten ja nuorten aikuisten välillä? Welman tytöt aloittaa siis kertomuksen Syysmaasta, joka on miehinen yhteiskunta. Naiset ovat alistettuja ja esineellistettyjä. Heidän tehtävänään on kodin hoitaminen ja lasten synnyttäminen. Naisten ei ole sallittua omistaa mitään, opiskella tai olla muutenkaan mukana yhteiskunnassa. Ainoa hyöty tyttölapsista on se, että heidän avioliittojensa avulla voidaan luoda suhteita. Juuri tällaisessa tilanteessa onkin kirjan päähenkilö Adaira. Adairan isä ilmoittaa tytölle, että on etsinyt tälle aviomiehen. Tytön kauhuksi aviomies on kauheampi kuin mikään hänen kuvitelmansa. Ed...

Tuskin olin ehtinyt kirjoittaa Kariston syksyn kirjojen esittelytilaisuudesta , kun postiluukusta kolahti yllätyspaketti. Joku hyvä kirjahaltijatar oli käynyt lukemassa blogia ja laittanut minulle luettavaksi sekä Kirsti Ellilän Eksyneet näkevät unia ja China Miévillen Toiset . Jälkimmäistä ehtikin kommenteissa minulle jo vahvasti suositella Sivukirjasto -blogin Liina. Ensimmäiseksi tartuin kuitenkin Ellilän kirjaan. Eksyneet näkevät unia on lasten ja nuorten fantasiakirja, jossa on mukana juuri sopivasti satujen lumoa. Kirja kertoo Nimettömästä, eksyneestä lapsesta, joka yhdessä koiransa kanssa lähtee maahisten luota ihmisten maailmaan etsimään muistojaan ja itseään. Samalla tyttö haluaisi selvittää myös sen, miksi asiat ovat joka paikassa kääntyneet niin huonolle tolalle. Nimetön törmää matkallaan sekä pelottaviin että ystävällisiin olioihin ja ihmisiin. Vasta Orientian kaupungissa mysteerit alkavat selvitä. Eksyneet näkevät unia -kirjan maailma on raikas ja kekseliäs, mutta...

Piipahdin eilen Seurahuoneella tutustumassa Bazarin syksyn kirjoihin. Olin ensimäistä kertaa Seurahuoneella ja olin hyvin vaikuttunut hienosta paikasta. Se loi juhlavat puitteet muuten rennolle kirjatapaamiselle. Bloggarikollegat Hanna ja Katja ovat jo ehtineet raportoida tapahtumasta kuvien kera, joten koska minulla ei ole kuvia esiteltävänä, kerron minua kiinnostavista Bazarin uutuuskirjoista. Laura Gallego García: Idhunin kronikat II: Herääminen Tämä nuorten fantasiakirja on toinen osa viime syksynä ilmestyneelle Vastarinta -kirjalle. Sarja on minusta kiinnostava ja lisäksi se saa pisteitä espanjalaisuudestaan. Kannatan ehdottomasti kirjojen kääntämistä muistakin kielistä kuin englannista. John Boyne:  Nooa Notkoniitty karkaa kotoa  Kirja oli minulla vahvalla ehkä -listalla, kunnes kuulin eilen, että kirjassa on mukana mäyräkoira. Mäyräkoirat ovat koirien ykkösiä, joten kirja pitää ehdottomasti lukea! Kirjan juoni on myös kiehtova. David Safier: Huono karma ...

En ole varmaan koskaan lukenut mitään keittokirjaa näin tarkasti kuin tätä Kausiruokaa herkuttelijoille ja ilmastonystäville -kirjaa. Monipuolisen tieto- ja keittokirjan ovat tehneet Tuuli Kaskinen , Outi Kuittinen , Saija-Riitta Sadeoja ja Anna Talasniemi . Kausiruokaa herkuttelijoille ja ilmastonystäville koostuu sekä resepteistä että runsaista tieto-osuuksista, joissa kerrotaan ilmastoystävällisestä ruoanlaitosta. Myös kaikkien kirjan reseptien hiilijalanjälki on laskettu, mikä onkin minusta hyvä idea. Muutenkin kirjan esimerkit ovat yksinkertaisia ja niiden avulla näkee aika helposti, millainen ero on esimerkiksi avomaanporkkanan ja ympärivuotisen kasvihuonekurkun hiilijalanjäljellä. Jälkimmäisellä se on jopa isompi kuin broilerilla. Juuri tällaiset tiedot ovatkin minusta kirjan parasta antia. Vaikka olen lukenut Kausiruokaa- kirjaa enemmän kuin muita keittokirjoja, en ole kuitenkaan tehnyt suoraan kirjan ohjeilla yhtään ruokaa. Sen sijaan olen soveltanut sen reseptejä usein. J...

Olin eilen tutustumassa Kariston syksyn uutuuksiin, ja tyypilliseen tapaan taas silmät vetäisivät enemmän kuin mieli pystyy kirjoja ahmimaan. Mutta ei sille mitään voi, kun kerran mielenkiintoisia kirjoja tuntuu riittävän. Tällä kertaa minua eniten kiinnostavat uutuudet löytyvät fantasiakirjallisuuden saralta. Kirsti Ellilä: Eksyneet näkevät unia Jo ilmestynyt kirja on ollut mukavasti esillä blogeissa ja arvosteluissa, ja sitä on kehuttu paljon. En ole uskaltanut lukea arvioita kauhean tarkkaan, sillä aion itsekin lukea kirjan, enkä halua tietää siitä ennakkoon sen vuoksi liikaa. Kirjassa on muuten todella kaunis kansi. Anu Holopainen:  Varjoja – Syysmaa 5 On aina vähän kauhea tilanne, kun huomaa jonkun kiinnostavan kirjasarjan, josta on ilmestynyt jo monta osaa. Pitäisi siis löytää aikaa lukea sarjan kaikki aiemmatkin osat, jos haluaa tutustua uusimpaan kirjaan. Osaisiko joku kertoa, millainen sarja Syysmaa on? Holopaisen haastattelun perusteella nimittäin uskon, ett...