Kirjamielellä

Hanna van der Steenin Tähtisilmät -sarjan ensimmäinen osa oli hyväntuulinen ja piristävä lukukokemus. Tämä toinen osa, Kirous , näytti ja kuulosti heti kättelyssä aika tavalla synkemmältä. Onneksi ihan mustanpuhuvasta kirjasta ei kannesta huolimatta ole kuitenkaan kyse, vaan ensimmäisen kirjan mukava tunnelma kulkee tässäkin kirjassa mukana. Ennustuksessa päästiin tutustumaan sadunhohtoiseen fantasiamaailmaan, mutta Kirous tapahtuukin yllättäen suurimmaksi osin Suomessa. Ihan tavallista elämää ei kuitenkaan ole tiedossa, sillä sisarukset Elena ja Armada saavat yhdessä aikaan kaikenlaista pientä sähellystä. Lisäksi Elenan kotikaupungin asukkaista paljastuu yllätyksiä, jotka tarkkaavainen lukija tosin on jo ennalta arvannutkin. Kirous laajentaa Tähtisilmien maailmaa ja tuo uusia kiinnostavia henkilöitä mukaan tarinaan. Pernaisten rehtori ja hänen 49 poikaansa tulevat tutuiksi ja paljastuvat aika mahtaviksi tyypeiksi. Pientä romantiikkaakin leijuu ilmassa, mutta sen suhteen jäädään ku...

Sain eilen käsiini pitkään odottamani kirjan, juuri ilmestyneen Diana Wynne Jonesin Chrestomancin maailmoihin sijoittuvan suomennoksen, Kohtalon koukkuja . Se on neljäs näistä maailmoista kertova suomennus ja on täysin itsenäinen kirja, vaikka sisältääkin jo edellisistä kirjoista tuttuja hahmoja. (Tuo numerointi otsikossa on ihan omani.) En tietenkään malttanut odottaa kirjan lukemista, sillä minulla oli päällä opiskeluahdistus, jota on paras lievittää juuri tämänlaisella kirjalla, josta toisaalta tietää, mitä on odotettavissa, mutta toisaalta taas ei. Kirjojen ensimmäinen osa, Noidan veli , on yksi lapsuuteni rakkaimpia kirjoja, ja sen tunnelmaan on edelleen turvallista sujahtaa. Sitä samaa tunnelmaa on myös Kohtalon koukuissa. Kohtalon koukkujen päähenkilö on Conrad, jonka elämä on aika ankeaa. Vaikka hänen perheeseensä kuuluu myös äiti, sisko ja eno, on poika hyvin yksinäinen – lähes hylätty. Koska pojan päällä on pahaa karmaa edellisestä elämästä, lähetetään hänet läheiseen ta...

Hyvän fiiliksen kirjoja tarvitaan näköjään erityisesti silloin, kun pitäisi kirjoittaa gradua. Mitään kauhean raskasta tai liian masentavaa ei voi todellakaan lukea, joten kotimainen lastenfantasia täyttää juuri sopivasti lukutarpeen. Sainkin nyt luettua Hanna van der Steenin Ennustuksen , johon ihastuin selaillessani kirjaa ajankulukseni. (Vaarallisia nuo liikennemyymälöiden kirjakaupat.) Ennustus on Tähtisilmät -trilogian ensimmäinen osa. Se kertoo vauvana toisistaan erotetuista prinsessakaksosista, jotka vanhemmat ovat pitäneet toisistaan tietämättöminä ennustusta pelätessään. Siskon olemassaolo on kuitenkin paljastunut fantasiamaassa asuvalle prinsessa Armadalle, joka ennustuksesta piittaamatta päättää hankkia kaksosensa Elenan kotiin Suomen Pernaisista. Seikkailuhan siitä sukeutuu. Ennustuksen parasta antia on rajaton mielikuvitus ja sen yhdistäminen mitä arkisimpiin asioihin. Prinsessa Armadan uskomattomat puvut ja kengät olivat minusta kaikkein hauskimpia. Vai mitä sanotte...

Tuskin olin ehtinyt kirjoittaa Kariston syksyn kirjojen esittelytilaisuudesta , kun postiluukusta kolahti yllätyspaketti. Joku hyvä kirjahaltijatar oli käynyt lukemassa blogia ja laittanut minulle luettavaksi sekä Kirsti Ellilän Eksyneet näkevät unia ja China Miévillen Toiset . Jälkimmäistä ehtikin kommenteissa minulle jo vahvasti suositella Sivukirjasto -blogin Liina. Ensimmäiseksi tartuin kuitenkin Ellilän kirjaan. Eksyneet näkevät unia on lasten ja nuorten fantasiakirja, jossa on mukana juuri sopivasti satujen lumoa. Kirja kertoo Nimettömästä, eksyneestä lapsesta, joka yhdessä koiransa kanssa lähtee maahisten luota ihmisten maailmaan etsimään muistojaan ja itseään. Samalla tyttö haluaisi selvittää myös sen, miksi asiat ovat joka paikassa kääntyneet niin huonolle tolalle. Nimetön törmää matkallaan sekä pelottaviin että ystävällisiin olioihin ja ihmisiin. Vasta Orientian kaupungissa mysteerit alkavat selvitä. Eksyneet näkevät unia -kirjan maailma on raikas ja kekseliäs, mutta...

Olin keväällä Gummeruksen syksyn kirjojen esittelytilaisuudessa ja siellä kiinnostuin Katja Krekelän Romisko -lastenkirjasta. Viikonloppuna en ehtinyt juurikaan lukea, mutta onneksi Romisko oli nopealukuinen ja sain sovitettua sen aikatauluuni. Kirjan mahtavan kuvituksen on tehnyt Sanna Sipi . Romisko on vanha romuinen talo, jossa asuvat Riepu ja Orpana. He myyvät Romiskosta käsin kaikenlaista tavaraa, mitä joku muu saattaisi sanoa keräilyharvinaisuuksiksi – tai romuksi. Rievun ja Orpanan elämä menee sekaisin, kun heidän puotiinsa tunkeutuu eräänä päivänä Pamppu, joka aikoo laittaa Romiskon maan tasalle. Riepu ja Orpana ovat kuin kuka tahansa lapsi, joskus reipas kuin Orpana ja joskus taas tavattoman ujo reppana kuten Riepu. Romisko onkin ennen kaikkea Rievun kasvutarina. Aina ei pysty pistämään kampoihin vahvemmille, mutta onneksi pelokaskin voi muuttua rohkeaksi, kun sillä on ystäviä ja hyviä ideoita. Kirjan henkilöhahmot ovat minusta oikein onnistuneita aina sivuhahmoihin as...

Kaksiosainen uudelleentutustuminen Ronja ryövärintyttäreen on nyt onnellisesti suoritettu. Aikaisemmin kesällä oli lukupiirikirjanamme Astrid Lindgrenin Ronja, ryövärintytär -kirja, ja eilen kävin muutaman kirjoista pitävän ystävän kanssa katsomassa Ryhmäteatterin näytelmän Ronjasta Suomenlinnassa. En ollut lukenut Ronja, ryövärintytärtä vuosikausiin. Epäilen, että mahdollisesti olen lukenut sen viimeksi lapsena. Ainakin olin unohtanut monia asioita. Kaikki asiat eivät kuitenkaan olleet unohtunet, sillä muistin edelleen kaikkein jännittävimmät kohdat yllättävänkin hyvin. Oli joka tapauksessa mahtavaa lukea Ronjaa jälleen. Se olikin paljon hauskempi ja viisaampi kuin muistin. Siinä on hauskaa kieltä ja reipasta menoa, ja kaiken takana on kuitenkin rakkaus ja hyvyys. Ihana lastenkirja. Birk ja Ronja, Ryhmäteatteri . Kuva: Sini-Marja Niska. Entäs sitten Ronja, ryövärintytär -näytelmä? Se oli puitteiltaan upea, sillä vanha linnoitus toi mieleen ryövärinlinnan. Näyttämö oli monita...

Elana Madyn kirjoittama Ella Auran tuomiopäiväkirja kuulosti minusta niin kiinnostavalta, että otin sen luettavaksi heti, kun sen sain käsiini. Ella Aura on keijun ja tontun jälkeläinen, keitu, joka on ystävystynyt ihmislapsen kanssa. Tämä ei kuitenkaan ole ollut sattumaa, vaan keitulapsilla on tehtävä. Heidän pitää auttaa ihmislapsia kasvamaan turvassa ja pelastamaan lopulta maailman. Kirja aloittaa sarjan, jonka pituudesta tai jatkosta en löytänyt vielä tietoa mistään. Kirjan alku ja kieli tuntuivat ensin oudoilta, mutta pääsin äkkiä kirjaan sisälle ja kohta jo nautiskelinkin siitä täysillä. En tiedä, uskaltaako tätä edes ääneen sanoa, mutta minusta Ella Auran tuomiopäiväkirjassa oli pitkälti samanlainen tunnelma kuin Harry Potter -kirjoissa, sellainen hauska ja lämminhenkinen. Kirjan hahmot ovat inhimillisiä ja sympaattisia tai sitten äärimmäisen tyhmiä ja kauheita. Mutta tyhmienkin tyyppien käytökselle löytyy syynsä, ja ainoa oikeasti paha hahmo on epämääräinen voima, joka odott...

Alkuvuodesta kuollut Diana Wynne Jones oli taitava ja tuottelias lasten- ja nuortenkirjailija, jonka Chrestomancin maailmat -sarjan aloittava Noidan veli oli yksi lapsuuteni suurimpia suosikeita. En edes tiedä, miten monta kertaa olen kirjan lukenut. Kirjasta ilmestyi viime vuonna uusi painos ja samalla suomennettiin myös Tietäjän lapsuus -kirja. Tämä Taikuuden taakka on itsenäinen kertomus, joka jatkaa Noidan veljestä tutun Kissan, eli Ericin seikkailuja Chrestomancin linnassa. Kirjassa nousevat esille myös läheisen kylän asukkaat, joilla on taikuuteen liittyviä salaisuuksia. Noituutta harjoittavat kyläläiset eivät pidä linnan asukkaista, jotka valvovat taikuuden käyttöä. Vuosisatojen mittaiset noituuden perinteet ja taikuuden säätely joutuvat törmäyskurssille kirjassa. Taikuuden taakka on kirjoitettu edellisten kirjojen tunnelmaa kunnioittaen. Vaikka tämä kirja on kirjoitettu vasta vuonna 2006 ja aikaisemmat suomennokset jo vuonna 1977 ja 1988, sitä ei arvaisi ollenkaan, sillä ...

Viime lukupiirissä kirjana oli Enid Blytonin elämäkerta ja siihen samaan yhteyteen sai vielä lukea jonkin Blytonin kirjoittaman kirjankin. Seikkailu -sarja on ollut suurin suosikkini Blytonin kirjoituksista, mutta toki Viisikkokin oli suuressa kulutuksessa lapsena. Se on myös unohtunut muististani Seikkailua tehokkaammin, sillä Seikkailu -kirjoja olen lukenut moneen kertaan vielä myöhemminkin. Siksi valitsinkin tällä kertaa luettavaksi Viisikko -kirjan. Olisin halunnut lukea sen ihan ensimmäisen Viisikon , mutta kirjastossa ei ollut juurikaan valinnanvaraa, joten päädyin valitsemaan Viisikko pulassa -kirjan. Olin muuten siinä luulossa, että Viisikkoja olisi suurin piirtein 40–50 kappaletta, mutta eihän niitä olekaan kuin 21 kirjaa. Kirjastossa niitä oli silloin lapsena aina niin monta paikalla, että määrä tuntui loputtomalta. Viisikko pulassa kertoo lasten pyöräretkestä, joka päättyy tietysti seikkailuun. Viisikko tapaa matkalla rikkaan ja hemmotellun Richard-pojan, joka lyöt...

Harmittelin joskus, että tulee luettua liian vähän lasten fantasiakirjallisuutta. Olenkin sittemmin yrittänyt korjata tätä asiaa. Tällä kertaa luettavaksi päätyi juuri ilmestynyt Päivi Lukkarilan Kolmen ajan maa. Kirjan on muuten kuvittanut 12-vuotias Oona Liukkonen . Kolmen ajan maan päähenkilö on Miima, kymmenenvuotias tyttö, joka asuu pikkuveljensä ja äitinsä kanssa. Lasten äiti tekee paljon töitä ja lapset joutuvat olemaan paljon kahdestaan. Miiman pikkuveli Miko ei osaa puhua ääneen, vaan hän puhuu Miimalle ajatusten kautta. Lapset törmäävät yhtenä päivänä pelottaviin hukattuihin lapsiin, joita Miko tahtoo auttaa. Miima ei suostu tähän, mutta kun Miko katoaa, tytön on oltava rohkea ja lähdettävä pelastamaan lapsia. Kolmen ajan maan opetukset tuntuivat aikuislukijasta melko alleviivatuilta mutta kuitenkin ihan sympaattisilta. Kirjan ajatus on, että lasten tulisi olla lapsia mahdollisimman pitkään, vaikka jotkin aikuiset yrittävätkin varastaa lasten elämänvoiman. Tämä teema j...

Vasta muutama blogimerkintä sitten keskusteltiin siitä, miten lapset saisi kiinnostumaan Suomen historiasta. Eilen vastaus sitten saapuikin postissa, nimittäin Raili Mikkasen ja Laura Valojärven Suomen lasten linnakirja . En ole kirjaa vielä ehtinyt lukea kokonaan, mutta oli pakko päästä kirjoittamaan siitä jo nyt, sillä kirja on niin mahtava. Suomen lasten linnakirja kertoo Suomen linnojen historiasta yhdistämällä tietoa tarinoihin. Ensin tässä Raili Mikkasen kirjoittamassa kirjassa selvitetään erilaisten linnojen eroja ja sitä, miten linnoja ja niiden historiaa tutkitaan. Sen jälkeen paneudutaan suomalaisiin, vielä ehjiin linnoihin, kuten Turun linnaan ja Olavinlinnaan. Jokaisesta linnasta on ensin tieto-osuus, joka on sekin mielenkiintoisesti kirjoitettu, ja sitten seuraa satuja, jotka kertovat tarinan muodossa historian tapahtumista. Kirjan viehätys ei kuitenkaan nojaa pelkästään tarinoihin, vaan Laura Valojärven upea kuvitus tekee siitä todella lumoavan. Tämä on sellainen kirj...

Muistatko vielä Kultasiskoni ? Minä olin unohtanut koko kirjan, mutta se palasi heti mieleeni, kun näin uusintapainoksen. Kultasiskoni on kirjoittanut Astrid Lindgren ja kuvittanut Hans Arnold , jonka piirrokset tekevät kirjasta lumoavan. Kultasiskoni on lyhyt satu. Se kertoo Liisasta, jolla on salainen sisko salaisessa paikassa. Sinne pääsee kiipeämällä koloon ruusupensaan alla. Liisan siskon nimi on Ylva-lii ja hän on Kultaisen Salin kuningatar. Salaisessa maailmassa tytöt ratsastavat ja pitävät hauska ilman, että kukaan muu tietää siitä. Luulen, että Kultasiskoni kuvitus teki siitä lapsena niin ihanan. Kuvat ovat täynnä yksityiskohtia ja asioita, joista kaikki pikkutytöt pitävät: koiria, kaneja, hevosia ja kukkasia. Kuvissa on myös synkkiä sävyjä, esimerkiksi Ilkeät, jotka asuvat Hirmuisessa Metsäsässä. Niillä on vihreät silmät ja takkuiset turkit. Kuvia voi tutkailla vaikka kuinka kauan, sillä tuntuu, etteivät yksityiskohdat lopu millään. Huomaan, että muistan edelleen asioita ...

Edellisen blogimerkinnän Noidan veljen jälkeen lukuvuoroon pääsi tietysti Diana Wynne Jonesin Chrestomancin maailmat -sarjan toinen osa, Tietäjän lapsuus . Olen varsin innoissani siitä, että sarjan suomentamista on nyt jatkettu. Sarjan kolmas osa, Taikuuden taakka , ilmestyy toukokuussa. En lukenut Tietäjän lapsuudesta edes takakantta etukäteen, joten olin yllättynyt, kun kirja ei kertonutkaan Ericistä. Tämän kirjan päähenkilö oli Christopher, joka oli Noidan veli -kirjassa Chrestomanci. Chrestomancihan on ammatti, kuten edellisessä kirjassa selvisi. Edellisessä kirjassa Chrestomanci ja hänen perheensä jäivätkin aika vähälle huomiolle, joten oli mielenkiintoista lukea miehen lapsuudentarina. Christopher on melko tavallinen poika, jolla on kuitenkin varsin epätavallinen unimaailma. Unissa poika nimittäin matkustaa jännittävään paikkaan, josta on pääsy lukemattomiin maailmoihin. Kun pojan onnistuu tuoda yöllisiltä matkoiltaan tavaroita mukanaan, paljastuu, että maailmat ovatkin tode...

Huomasin jokin aika sitten, että Diana Wynne Jonesin Noidan veljestä , yhdestä lapsuuteni suosikkikirjasta on otettu uusi painos. Tällä kertaa käännetään koko Chrestomancin maailmat -kirjasarja – tai sarjan toinen osa on jo ehditty julkaistakin. Koko asia oli mennyt minulta kokonaan ohi, kuten jo yhdessä aikaisemmassa blogimerkinnässä kirjoitin. Syytän tästä kirjojen kansia, jotka olen epäselvän tekstin takia jättänyt huomiotta. Noidan veljen päähenkilö on Kissa eli Eric, joka jää sisarensa Gwendolenin kanssa orvoksi, kun heidän vanhempansa kuolevat siipirataslaivan onnettomuudessa. Lapset ottaa hoitoonsa eräs noita, joka järjestää Gwendolenille noitaopetusta huomattuaan tämän suuret kyvyt. Ericillä puolestaan ei näytä olevan mitään erikoisia taitoja. Pian mahtava Chrestomanci kiinnostuu lapsista ja ottaa heidät luokseen asumaan. Muutos on vaikea Gwendolenille, joka alkaa kapinoida ja tehdä pieniä kiusoja Chrestomancin oudossa linnassa. Mutta pulaan joutuukin tietysti Eric. Minua v...

Minun tulee luettua aika vähän varsinaista lastenkirjallisuutta. Johanna Sinisalo on kuitenkin yksi suosikkikirjailijoistani, joten tartuin myös tähän hänen viime kesänä julkaistuun kirjaansa. Möbiuksen maa on lasten fantasiaseikkailu, jonka päähenkilö on kahdeksanvuotias Pii-niminen tyttö. Miisa Lopperin sympaattinen kuvitus tuo kirjan tapahtumat todella lähelle lukijaa. Pii on aloittamassa yksinäistä kesälomaansa, kun hän yhtäkkiä tapaa oudon kissan ja joutuu hyvin kummalliseen maailmaan. Outo maa on täynnä mitä oudompia olioita ja kasveja. Pii joutuu ratkaisemaan myös hyvin suuria ongelmia, sillä kummallinen maa on lähellä tuhoa. Piin tehtäväksi tulee matkustaa maailman laidalle selvittämään maata uhkaavaa vaaraa. Apuna Piillä on onneksi paikallisia olentoja ja runsaasti tietoja siitä, miten vastaaviin tilanteisiin joutuneet lapset ovat kirjoissa toimineet. Samalla Pii oppii asioita myös omasta maailmastaan. Kirjassa pohdiskellaan menettämistä, kasvamista ja erilaisuutta. Tärke...

Jouluun on aikaa enää viikko ja tontut kurkkivat sisään ikkunoista. Onkin siis syytä hiukan kerrata, millaisia tontut oikeastaan ovat. Koska tontut ovat todella vikkeliä ja piiloutuvat ihmisiltä, paras keino tutustumiseen on avata Suuri tonttukirja . Ihanan tonttuopuksen on kirjoittanut Wil Huygen ja kuvittanut Rien Poortvliet . Suuri tonttukirja taisi olla lapsuuteni kirjastossa se kirja, joka oli kaikkein eniten kulunut lasten käsissä. Itsekin vietin pitkiä aikoja kirjaa lukien – taisin jopa tehdä kirjasta muistiinpanoja vihkoon, jotta voisin tarkistaa asioita sitten, kun kirja jo piti palauttaa kirjastoon. Kirjan kuvat ja hauskan yksityiskohtaiset tonttutiedot ovatkin jääneet ahkeran lukemisen ansiosta syvälle muistiin. Suosikkilukuni Suuressa tonttukirjassa on ehdottomasti se, jossa kerrotaan tonttujen ja eläinten suhteesta. Tontut voivat nimittäin auttaa eläimiä monissa pulmissa. Ne voivat poistaa vaikka rautalankaa hirvien sarvien ympäiltä tai vapauttaa sarvista toisiinsa ki...

Nyt on pikkujouluviikonloppu ja joulun odotus on siis alkanut. Mikäpä olisi parempi keino viettää pikkujoulua kuin lukea itsensä joulupukin kirjoittamia kirjeitä? Yksi joulun ihanimpia kirjoja on Kirjeitä joulupukilta. Se on kokoelma kirjeitä, jotka J. R. R. Tolkien on lähettänyt lapsilleen joulupukin nimissä yli kahdenkymmenen vuoden aikana. Joulupukki kertoo kirjeissään  Pohjoisnavan väestä ja kommelluksista, joihin he joutuvat joulupukin tärkeimmän karhuapurin, Napakontion, takia. Kirja sisältää runsaasti kuvia kirjeistä, jotka ovat itsessäänkin taideteoksia, sillä ne sisältävät myös kuvia ja runoja. Aluksi kirjeet ovat lyhyitä, mutta ne pitenevät vuosien myötä. Kirjeet muuttuvat pieniksi tarinoiksi, joissa taistellaan esimerkiksi hiisiä vastaan ja selvitellään Napakontion aiheuttamia pulmia. Tolkien on mestari kertomaan tarinoita, myös tällaisia pieniä satuja. Eikä voi olla ihailematta miestä, joka jaksaa piirtää ja keksiä tarinoita lapsilleen joka joulu. Onneksi nämä ki...

Kalevalan tarinat on uusi laitos vuonna 1966 ilmestyneestä kirjasta. Kirjan on suorasanaisesti kertonut Martti Haavio ja sen on kuvittanut Aleksander Lindeberg . Kalevalan tarinat on varmasti monelle sellainen nostalginen teos, jonka kuvat ovat jääneet mieleen jo lapsuudessa. Kirjassa on aika paljon vieraita sanoja ja outoja sanontoja, mutta teksti soljuu ääneen luettuna kauniisti. Siinä on tallella Kalevalan henki. Kirjan kuvat puolestaan antavat aika sotaisan ja maskuliinisen kuvan Kalevalasta . Toisaalta kuvien ansiosta kirja voisi kiinnostaa erityisesti poikia ja aikuislukijasta ne ainakin ovat upeita. Päätin kokeilla, mitä nykyaikaisiin satuihin tottunut lapsi pitää Kalevalan tarinoista . Koeyleisönä minulla oli 4-vuotias Adessa , joka totta puhuen oli vielä turhan pieni tälle kirjalle. Katselimme kirjan kuvia ja luin lyhyitä pätkiä kuviin liittyen ja selostin loput tapahtumista (vähän kyllä kaunistellen). Vaikka olin ennakkoon ajatellut, että kuvat ovat liian pelottavi...

J.R.R. Tolkienin Satujen valtakunta nousee ehdottomasti yhdeksi tämän syksyn suosikkikirjoistani. Teos sisältää kokoelman jo aiemminkin suomeksi julkaistuja itsenäisiä tarinoita. Kirjan on kuvittanut Alan Lee , tunnettu Tolkienin tarinoiden kuvittaja. Pelkästään kannen kuvakin on niin upea, että sitä voisi tuijottaa vaikka kuinka kauan. Pisin kirjan tarinoista on satu Roverandom . Se kertoo pienen mustavalkoisen Rover-koiran seikkailuista. Koira sattuu puraisemaan velhoa, jolloin velho suuttuu ja muuttaa tämän pieneksi lelukoiraksi. Rover joutuu mahtaviin seikkailuihin ja pääsee tutustumaan kaikenlaisiin outoihin otuksiin, kuten Kuu-ukkoon ja tämän lentävään koiraan. Kirjassa on myös kolme lyhyempää satua: Maamies ja lohikäärme , Seppä ja satumaa sekä Niukun lehti . Sokerina pohjalla kirjan lopussa on Tolkienin kirjoittama essee Saduista , jossa hän pohdiskelee satujen kirjoittamista ja mielikuvituksen voimaa. Se on mielenkiintoista luettavaa kaikille satujen ystäville. Alkuperäis...

Syksy on mielestäni varsinaista satujen aikaa. Kun flunssa vaivaa, on parasta vain käpertyä peittoon ja tarttua satukirjaan. Onneksi tuttuja satuja riittää luettavaksi myös uusina sovituksina ja ennen kaikkea upeasti kuvitettuna. Riikka Juvonen on muokannut Tuhannen ja yhden yön tarinakokoelmasta uuden satukirjan, jonka hän on myös kuvittanut. Tuhannen ja yhden yön tarinoita on kirjoitettu sujuvasti ja sadut toimivat hyvin myös ääneen luettuina. Kirja sisältää lähes 20 satua, joiden joukossa on myös tutut tarinat Ali Babasta ja ryöväreistä sekä Sindbadin retkistä. Parasta kirjassa on mielestäni kuitenkin kuvitus. Juvosen taidokkaissa kuvissa on paljon katseltavaa varmasti sekä lapsille että aikuisille. Kuvien runsaat yksityiskohdat ja heleät värit vievät suoraan satujen maailmaan. Niitä on niin mukava katsella, että kuvia olisi saanut olla kirjassa enemmänkin - vaikka onhan niitä nytkin lähes jokaisella aukeamalla. Kirja on kaunis ja hurmaava lukukokemus kaikille satujen ystäv...