Siirry pääsisältöön

Joululahjatoiveita

Joulukuu on jo ehtinyt pitkälle, enkä ole muka ehtinyt blogittaa ollenkaan. Hiukan on ollut joulukiireitä, kutimet käyvät kiivaina ja muutakin näperrellään. Onneksi on ollut kuitenkin aikaa miettiä pari joululahjatoivetta itselleni. Joulupukille vinkiksi, että kirjalahja on aina onnistunut.

Lyhyellä joululahjalistallani on siis seuraavat teokset:
Finlandia-voittaja, Antti Hyryn Uuni tai Lotta Sonnisen toimittaman Minä, Mauri Kunnas -kirja.

En tiedä kumpaa toivon enemmän. Kumpikin tai molemmat käyvät. Uuni tosin helpottaisi lukupiiriä, sillä suosittujen uutuuskirjojen hankkiminen luettavaksi kirjastosta on varsin haasteellista. Mutta varamasti joku lukupiiriläinen kuitenkin saa kirjan lahjaksi ja voimme jälleen lukea Finlandia-voittajan.

Mitä sinä olet toivonut joululahjaksi? Onko kirjalahja paras lahja?

Kommentit

  1. Heh, minäkin toivoin juuri tuota Mauri Kunnas -kirjaa lahjaksi. Yleensä olen täysin estoton kirjalahjatoiveiden määrässä, mutta tänä vuonna tyydyin kummallisesti yhteen. En tietenkää pahastu, jos kuitenkin saan muitakin kirjoja kuin tuon M. K. -elämäkerran. :)

    Kirjalahjat on kyllä parhaita! Annan aina perheenjäsenille kirjoja muiden lahjojen lisäksikin, koska minusta kirjalahjoja pitää antaa ja saada. Annan kirjoja kuitenkin vain tietyille ihmisille, koska kirjalahjat ovat myös vaikeita, kaikille en osaa niitä ostaa.

    Miehen kanssa mulla on paha mietintätilanne päällä: annoin sille viime vuonna NELJÄ kirjaa eikä se ryökäle ole kai lukenut ensimmäistäkään. En tiedä, ansaitseeko hän tänä vuonna kirjoja. Tai toivooko hän jopa, että saisi itse valita kirjansa? ;)

    VastaaPoista
  2. Todella huonoa käytöstä mieheltä. Tänä jouluna hän on ansainnut ehkä vain itsehoitokirjan, joka opettaa lukemaan. ;)

    VastaaPoista
  3. Ehkä se kirja "Miten puhua kirjoista joita ei ole lukenut"? :)

    VastaaPoista
  4. Uusin Patricia A. McKillip tai juuri tuo Mauri Kunnaksen elämänkerta. Jälkimmmäinen onkin varmasti pukinkontissa, kiitos isoäidilleni.

    Olen tainnut (tänäkin) vuonna hankkia lahjaksi kirjan kaikille niille lahjansaajille jotka osaavat lukea. Ja oikeastaan niillekin, jotka vasta opettelevat.

    Olen siis Se suvun Täti, jolta saa aina VAAN kirjoja.. :)

    VastaaPoista
  5. Heh, lukulahjoihin erikoistuneita Kirjatätejä on siis enemmänkin! :) Minä annan tänä vuonna siskonpojalle kirjalahjan jopa meidän kissojen nimissä (Pekka Töpöhäntä -kokoelman), niin saan antaa vielä enemmän kirjoja. ;)

    VastaaPoista
  6. Yksi Kirjatäti ilmoittautuu myös! Yhtenä vuonna kummityttöni avasi kirjapakettiaan ja totesi minulle, että kirjastosta saa kirjoja ihan ilmaiseksi. :D

    VastaaPoista

Lähetä kommentti