Kirjamielellä

Vuosi on lopussa ja on aika tehdä kurkistus vuoden aikana luettuihin kirjoihin. Tänä vuonna luin selvästi enemmän kirjoja kuin parina edellisenä vuonna. Kirjaan kaikki lukemani kirjat LibraryThingiin, joten on helppo pysyä perillä siitä, mitä on tullut luettua. Valitettavasti en saanut näitä luetteloitua lukemisjärjestyksessä, joten kirjat ovat nyt tekijän mukaan aakkostettuna. 2009 luetut kirjat 1. Aristofanes: Naistenjuhlat (teoksesta Kolme komediaa) 2. Austen, Jane: Ylpeys ja ennakkoluulo 3. Auster, Paul: Sattumuksia Brooklynissa 4. Bagge, Paula: Talvipihan tunnelmia 5. Baum, L. Frank: Ihmemaa Oz 6. Bennett, Lindsay: Kreeta (osin) 7. Bergman, Ingmar: Kohtauksia eräästä avioliitosta 8. Bradley, Marion Zimmer: Avalonin usvat. 1. nide 9. Bradley, Marion Zimmer: Avalonin usvat. 2. nide 10. Bradley, Marion Zimmer: Avalonin metsät 11. Bradley, Marion Zimmer: Avalonin valtiatar 12. Bruun, Erik Anis ja iisoppi : vanhoja lääkekasveja 13. Christie, Agatha: Eikä yksikään pelastunut 14. Christi...

Vampyyrikirjat ovat julkinen paheeni, joten olen tietysti lukenut myös Stephenie Meyerin Twilight -kirjat, vaikka en kuulukaan kirjojen kohderyhmään. Kirjat ovat olleet mielestäni ihan kohtuullista viihdettä, sillä kliseisyydestä ja tyhjyydestä huolimatta on niissä ollut myös jotain omaleimaista. Tai niin luulin, kunnes luin ensimmäisen Charlaine Harrisin Southern Vampire Mysteries -kirjan. Sarjan ensimmäinen kirja, Dead Until Dark on julkaistu 2001 ja Meyerin Twilight nelisen vuotta myöhemmin. Täytyy sanoa, että olen todella hämmästynyt kirjojen samankaltaisuudesta. Vai miltä nämä yhtenäisyydet kuulostavat? Minun mielestäni eivät ainakaan sattumalta. 1. Päähenkilönä on nuori nainen, joka rakastuu vampyyrimieheen. 2. Parisuhteesta tulee tietysti kummallinen, mutta seksuaalista vetovoimaa riittää. 3. Päähenkilö tai tämän vampyyrirakastettu on ajatustenlukija, joka ei kuitenkaan pysty lukemaan kumppaninsa ajatuksia. 4. Vampyyrin kilpakosija on päähenkilön ystävä, mukava naapurinpo...

On aika alkaa joulunviettoon. Toivotan kaikille blogini lukijoille oikein hyvää ja kirjojentäyteistä joulunaikaa. Tässä pieni muisto viime joululta. Kun me muut availimme paketteja, eräs pieni Sampo-koira kietoi itsensä pakettiin.

Tätä kirjaa en suosittele joululukemiseksi, mutta lukea se ehdottomasti kannattaa. Aihe on kauhea ja rankka, mutta kirja on todella hyvä ja vaikuttava. Cormac McCarthyn Tie ei saarnaa, ei syytä eikä tuomitse. Se on vakava ja hiljaisen toteava tarina miehestä ja lapsesta keskellä tuhoutunutta maailmaa. Tie kertoo modernin maailman lopusta joitain vuosia katastrofin jälkeen. McCarthy ei kerro, mikä katastrofin aiheutti tai kuka siihen oli syypää. Eikä sillä olekaan enää merkitystä vähäisille eloonjääneille. Kun suurin huoli on hengissä pysyminen, ei syyllisten etsimisestä ole mitään hyötyä. Uhkana ei kuitenkaan ole vain nälkä ja sairaudet vaan myös ne muutamat muut jäljelle jääneet ihmiset. Maailma on jakautunut kahtia - pahat ovat todella pahoja ja hyvät piileskelevät peloissaan. Unet ja muistot ovat täynnä väriä, mutta todellisuus on harmaa, nälkäinen ja likainen tie. Kirja on erittäin onnistunut monella tapaa. Tekstin tyyli tukee tarinaa ja antaa sille lisää voimaa. Tekstistä väli...

Miten tässä näin on päässyt käymään? Yleensä minulla on vain muutama kirja kesken samaan aikaan: yksi lukuromaani, tietokirja ja joku kevyt työmatkakirja. Paitsi nyt. Äkkiseltään muistan ainakin nämä keskeneräiset kirjat: Linn Ullmann: Ennen unta (tylsä) Pekka Vartiainen: Länsimaisen kirjallisuuden historia (mutta tällä ei olekaan mikään kiire) Günter Grass: Peltirumpu (hyvä kirja, mutta liian tuttu tarina) Cornelia Funke: Musteloitsu (hmm... en ole päässyt alkua pidemmälle) Siiri Enoranta: Omenmean vallanhaltija (luen säästellen, koska on niin ihastuttava) Helmi Kekkonen: Kotiin (kiinnostava, mutta novellit eivät nyt vaan toimi) Cormac McCarthy: Tie (jostain syystä halusin aloittaa tämän aamulla) Apollinaire Guillaume: Mätänevä velho (on ollut kesken niin kauan, että pitää varmaan aloittaa alusta uudelleen) Marjatta Kurenniemi: Onnelin ja Annelin kootut kertomukset (suloisia välipaloja) Toivon, että saisin joulun aikana luettua mahdollisimman monta kirjaa loppuun. Hain kyllä kirjastos...

Erilaiset vampyyritarinat ovat olleet taas kovassa suosiossa viime aikoina. Siitä innostuneena päätin lukea uudelleen teinisuosikkini, Anne Ricen vampyyritarinat. Silloin lukioikäisenä rakastuin kirjoihin ihan täysillä, sillä kirjojen vampyyrimytologia oli niin erilaista kuin aiemmin lukemani tarinat. Nyt kirjat eivät uponneet samalla tavoin, mutta toisaalta ne antoivat nyt erilaisen elämyksen. Anne Ricen kirjat kertovat monen vampyyrin tarinan. Kirjojen päähenkilö on Lestat, johon tutustutaan aluksi Louis-nimisen vampyyrin kertomuksen kautta. Veren vangit -kirjassa Louis kertoo oman tarinansa siitä, miten Lestat teki hänestä vampyyrin ja millaista hänen elämänsä oli sen jälkeen. Vampyyri Lestat puolestaan kertoo Lestatin tarinan alusta alkaen täydentäen ja muuttaen myös Louisin tarinaa. Kadotettujen kuningatar taas on jatkoa tarinoille. Parasta Anne Ricen tarinoissa on rikas ja pursuileva kieli ja uudenlainen, eroottinenkin kuvasto, jota hän käyttää. Homeiset vampyyrilinnat ja...

Seuraa blogiani Bloglovinin avulla