Minua aina vähän epäilyttää tarttua keskiaikaista kuvastoa sisältäviin fantasiatarinoihin, koska usein ne ovat vain toistoa edeltäjistään. Steph Swainstonin Kuolemattomien kaarti osoittautui kuitenkin poikkeukseksi, ja erittäin hyväksi sellaiseksi.Kuolemattomien kaarti on trilogian ensimmäinen osa. Trilogiat ovat näköjään nyt kovassa suosiossa. Tarina on päällisin puolin tyypillinen sotakertomus, jossa vihollinen vaikuttaa ylivoimaiselta ja sitä vastaan taistelevat joukot hajoilevat sisäisten ristiriitojen paineessa. Kirjassa on kuitenkin monia tasoja, jotka nostavat sen tavanomaisuuden yläpuolelle. Siinä käsitellään mm. valtaa, luonnon ja ihmisen ristiriitaa, pelkoja ja addiktioita. Tämä on kirja nimenomaan aikuisille lukijoille.
Swainston onnistuu välttämään fantasiakirjojen tyypillisimmät kliseet ja on luonut maailman, joka hämmästyttää kirjan loppuun asti. Olennot ja niiden kummalliset ja brutaalit tavat sekä paikoittain vain hiukan meidän maailmastamme poikkeavat asiat toimivat niin hyvin yhdessä, että kirjaa on pakko ahmia eteenpäin. Kirjan maailma avautuu lukijalle pikkuhiljaa ja ihastuttaa jatkuvasti. Myös kieli poikkeaa totutusta. Tekisi melkein mieli kurkistaa alkuperäiseen, jotta näkisi millaisia ratkaisuja suomentaja on tehnyt. Ainakin minun mielestäni suomennos toimii hyvin. Suosittelen ehdottomasti!
Hiukan on pakko antaa miinusta Likelle huolimattomuudesta. Suomennoksen nimi on ilmeisesti vaihdettu viime hetkillä, kun kirjan takakannesta puhutaan kirjasta nimellä Sotamme vuosi ja nettisivuillakin on kirjasta tarjolla väärä kuva.
Edit: Taikakirjaimet-blogissa Raija kirjoittaa, ettei kyseessä ole edes trilogia vaan tällä hetkellä alkukielellä kirjoja on julkaistu jo neljä.
Lukunäyte sivulta 111–112:
Kun palasin huoneeseeni Linnassa, raaputin vahan pois ja sinetöin kirjeet huolellisesti uudelleen. Käytin erilaisia vahoja ja viimeisten sadan vuoden aikana väärentämiäni kartanoiden sinettejä, joita säilytän lukitussa kaapissa. Sitten vein kirjeet hoviin ja annoin ne keisarille raporttini kanssa.
Tuntia myöhemmin huomasin nojaavani seinään Valtaistuinsalin ulkopuolella. Haukoin henkeä ja tärisin päästä jalkoihin kuin kuumien lankojen varassa roikkuva palava nukke. Sääreni ja käsivarteni värisivät äärimmäisestä uupumuksesta, ja hieroessani tulehtuneita silmiäni sotkin meikkiä joka paikkaan. Nenästäni oli alkanut vuotaa verta pudottauduttuani alas liian nopeasti. Verta. Maskaraa. Vitun upeaa.
Swainston, Steph: Kuolemattomien kaarti (The Year of Our War). Suomentanut Hannu Tervaharju. Like 2010.
Mielenkiintoiselta vaikuttava kirja! Tai siis saaga. Toivoisin vain, että kaikki osat olisi jo kirjoitettu, että voisi ahmia koko setin kerralla. Luin nimittäin G.R.R.Martinin Tulen ja Jään laulua ja olen jo kyllästynyt odottelemaan jatkoa. En enää edes muista, mitä aikaisemmissa kirjoissa tapahtuu. Saagat ovat ihan jees, mutta jossain vaiheessa nekin pitää osata lopettaa.. Silti pitääkin perehtyä tähän tarkemmin. Kiitos vinkistä!
VastaaPoistaMä olen miettinyt pitäisikö lukea kaikki Tulen ja jään laulut ennen tätä uutta. Luulen, että olen unohtanut niin paljon. Olen sitä paitsi lukenut ne suomeksi, joten en tiedä pitäisikö odotella suomennosta vai vaihtaa kieltä. Tuolla postauksessa on muuten linkki Taikakirjaimet-blogiin - siellä on traileri siihen tulevaan tv-sarjaan. Näyttää mahtavalta. :)
VastaaPoistaSama vika, Valtaistuinpelin lukemisesta on niin kauan. Toisaalta, en ole vielä lukenut kokonaan Korppien kesttjäkään, koska en jotenkin osaa keskittyä siihen kunnolla, kun tiedän, ettei jatkoa ole luvassa. Siis vielä.
VastaaPoistaKävin katsomassa tuon trailerin (kiitos vinkistä!), ja voivoivoivoivoi, millähän tässä malttaa odotella kirjaan jatkoa ja vielä tuota tulevaa sarjaa.. Hieno uusi pohja muuten!
Kiitos! Tykkään tästä tosi paljon. :)
VastaaPoistaTaisin tätä hypistellä jokunen viikko kirjakaupassa. Nimi pisti silmään ja silmäilin kirjan ekoja sivuja toivekkaana. Heti kun se päähenkilö (?) lähti sitten lentämään siivet selässä mielenkiinto loppui. Harmi.
VastaaPoista-Artsi