Siirry pääsisältöön

Tahaton taukoilija

Tämä tahaton taukoilija lähti ennen joulua lomalle ja pakkasi mukaansa ison kasan kirjoja ja läppärin, jotta voisi myös päivittää blogia vuodenvaihteessa. Suunnitteilla oli teemaviikkoa, jouluntoivotuksia ja Blogistanian Finlandia -äänestystä.

Toisin kuitenkin kävi, sillä vaikka kaikki tietokonehärpäkkeet olivat laukussa, itse tietokone jäi olohuoneen pöydälle. Edessä oli siis kaksi viikkoa ilman konetta. Nettiin toki pääsin kännykällä, mutta minun vanhassa puhelimessani sitä ei voi hyvänä puolena pitää.

Siihen kariutuivat sitten kaikki suunnitelmat, joista harmittavimpana oli tietysti BF-äänestys. Tuloksen kävin toki katsomassa kännykällä, joten ihan ulkopuoliseksi en jäänyt. Yllättävän helppoa oli kuitenkin olla ilman konetta ja nettiä, siitä piti huolta lähes jokapäiväinen remontointi ja muu ohjelma.

Nyt ollaan kuitenkin kotona, joten päivittämättömyyteen ei ole teknisiä esteitä. Lupaankin pyhästi, että alan jälleen päivittää blogia hiukan tiiviimpään tahtiin. Kiitos kaikille teille, jotka olette mukana pysyneet, ja kirjarikasta vuotta 2013. :)

Kommentit

  1. Ihana, kun päivitit viimein. Puhelimella ei tosiaan blogia paljon päivitetä, mut sait varmaan tauon aikana hyvin luettua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En saanut luettua lainkaan niin paljon kuin luulin. ;)

      Poista
  2. Kiva kun oot taas kehissä! Ehdin jo hiukan huolestua! Mutta konetauko tekisi varmaan meikäläisellekin ihan hyvää... ;)

    VastaaPoista

Lähetä kommentti