Minulta on kysytty, miksi aikuinen lukee fantasiakirjallisuutta. En ole koskaan ihmeemmin ajatellut asiaa, koska minulle se on ollut aina ihan luontevaa. Miksi ei lukisi? Fantasia- ja scifi-kirjallisuutta on niin monenlaista, että moni aikuinen on tietämättään lukenut sitä – esimerkiksi Margaret Atwoodin Orjattaresi-kirjan tai Johanna Sinisalon Ennen päivänlaskua ei voi.
Fantasia- ja scifi-kirjallisuus on ehkä se äärimäisin keino etäännyttää tapahtumat pois lukijan kokemuspiiristä. Näin voidaan pohtia mitä tahansa ilmiötä vapaana kaikista sitä todellisuudessa rajoittavista asioista. Esimerkkinä voi olla vaikka juuri nyt lukemani Neil Gaimanin kirja Neverwhere – maanalainen Lontoo. Siinä tutun Lontoon alapuolella sijaitsee toisenlainen Lontoo, jonka kurjia ja likaisia asukkaita yläpuolisen kaupungin asukkaat eivät edes huomaa. Milloin viimeksi jätit tahallaan huomaamatta jonkun ihmisen, joka ei sopinut normeihin?
Minua miellyttää suuresti myös se, että hyvää fantasia- tai scifi-kirjaa lukiessa ei ole aavistustakaan siitä, mitä seuraavaksi tapahtuu. Muistan kun ensimmäistä kertaa tutustuin maagiseen realismiin. Olin aivan hämmentynyt. Miten jotain näin kummallista voi tapahtua yhtäkkiä kesken kirjan? Yllätyksellisyys on todella nautittavaa, samoin kuin se, jos kirjailija on saanut luotua yhtenäisen ja toimivan kuvitteellisen maailman.
Toki myönnän, että fantasiakiinnostukseeni liittyy jonkun verran myös eskapismia. Saatan varata esimerkiksi lomalukemiseksi jotain hömppäfantasiaksi kutsumaani, esimerkiksi Dragonlance-kirjoja. Hömppää näissä on se, ettei kirjoissa ole suuremmin sanomaa, van ne on tarkoitettu viihteeksi. Hömppäfantasia on loistava keino rentoutua ja kadota vähäksi aikaa arjesta.
Ymmärrän ja en ymmärrä. Tuollaiset "hieman omituiset", tätä mailmaa muistuttavat mutta omituisuudellaan kyseenalaistavat kirjat ovat mielestäni usein hyviä, taidokkaita ja mielenkiintoisia: Atwood ja Sinisalo ovat olleet minullekin hienoja lukukokemuksia sekä teemoiltaan että kirjoitustyyleiltään.
VastaaPoistaSen sijaan aivan kuvitteelliset uudet maailmankaikkeudet ja fantasiahahmot eivät oikein iske minuun. En ole lukenut sellaisia kirjoja lapsena, ja aikuisena ärsyynnyn niistä, kun menen sekaisin hahmojen nimistä ja kaikesta muustakin. Niissä ei ole edes sitä nostalgiaa, jota on vanhoissa, jo lapsena lukemissani lastenkirjoissa on, joten ne eivät kosketa minua millään tavalla, en saa "tartuttua" niihin kuten realistisempiin kirjoihin. Taru sormusten herrasta on hieno kirja monitahoisuudessaan ja myös kirjallisten ansioidensa takia, mutta "kieleltään neutraalia ja vailla sanomaa" olevaa fantasiaa/scifiä en haluaisi lukea.
Ymmärrän kuitenkin sen, että kaikilla lukutoukilla pitää olla kirjoja ja genrejä eri tarpeisiin. Välillä kirjoja tarvitaan aivojen treenaamiseksi, välillä niiden nollaamiseksi. Itse nollaan lähinnä vain kepeämmillä (ihmissuhde)romaaneilla.
Nautin fantasiasta ja scifistä. Myönnän, eskapismia ne minulle ovat, mutta niin ovat kaikki muutkin kirjat! En lue mitään mikä masentaa tai saa pahalle tuulelle (sotakirjat, jotkut elämäkerrat).
VastaaPoistaOnneksi kirjoja löytyy moneen lukutarpeesen. :) Ja välillä pitää vähän kokeilla, jos vaikka löytyisi uusia suosikkeja.
VastaaPoista