James Joycen Ulysseksen uusi käännös ilmestyi!

Tänään julkaistiin vihdoin kymmenen vuoden käännösurakka, kun James Joycen Ulysseksen uusi suomennos ilmestyi. Pääsin mukaan julkistamistilaisuuteen Irlannin suurlähetystöön, jossa tilaisuuden avasi Irlannin suurlähettiläs, H.E. Mr Dermot Brangan (vas.). Sen jälkeen Leevi Lehto (oik.) kertoi mietteitään Joycesta ja tämän teoksen kääntämisestä.

Minua kiinnosti erityisesti se kääntämisen teoria, jolla Lehto on teosta lähestynyt. Hän kertoi ottaneensa tavoitteekseen sen, että Ulysses olisi suomalaisille yhtä vaikea kuin se on englantia puhuvillekin. Käännöksessä ei ole siis selitetty tai oikaistu mitään vaan se on tarkoituksella pidetty yhtä etäällä kuin alkuteoskin.

Joissakin kohdissa kääntäjä on kuitenkin joutunut tekemään toisin kuin oli ajatellut, sillä teoksen jokainen luku on oma kokonaisuutensa, ja se mikä toimii toisessa luvussa, ei toimikaan enää toisessa. Lehto paljasti pallotelleensa yhtä lukua vielä huhtikuussa, kun ei saanut sitä mieleisekseen. Perinpohjaisesta työstä kertoo se, että kirjassa on kuulemma noin 5000 alaviitettä!

Odotan suoraan sanottuna aika innossani, että pääsen Ulyssuksen kimppuun. Erityisesti odotan sitä lukua (en enää muista sen numeroa), joka vaikuttaa ehkä samantapaiselta kuin vähän myöhemmin ilmestynyt Virginia Woolfin Orlando, jossa tekstin tyyli vaihtuu kirjallisuuden tyylien mukaan. On jännittävää nähdä, millaisia vaikutteita Lehto on suomesta ottanut. Tämä oli siis yksi niistä luvuista, joissa kääntäjä kertoi joutuneensa tekemään myönnytyksiä alkuperäiseen käännösstrategiaansa.

Kuten tuolla alkuvuodesta kirjoitin, on siis kimppaluvun aika! Silloin moni ilmoittautui mukaan tähän luku-urakkaan, mutta lisää lukijoita saa tulla mukaan! En myöskään loukkaannu, jos joku tiputtautuu pois. Lukea voi tämän uuden suomennoksen, sen edellisen tai vaikka alkuteoksen, jos uskaltautuu. Ja toki kommentoida saa, vaikka lukemiseen ei nyt osallistuisikaan.

Sitten onkin enää päätettävä aika ja luku-urakan kesto. Sopisiko aloitus esimerkiksi heinäkuun alkuun, jolloin kirjaa jo varmasti löytää kirjastoistakin? Ajattelin, että lukemiseen voisi käyttää kuukauden, ja kerran viikossa pohdittaisiin yhdessä lukemaamme. Miltä kuulostaa? Sivuja kirjassa on reilut 800, mutta ne ovat aika väljiä. Se tekisi viikossa vain noin parisataa sivua, riippuen tietysti kappaleiden pituuksista, sillä niiden mukaan kirjaa kannattanee lukea.

Jos kirja vielä epäilyttää, kannattaa vahvistusta hakea Sivukirjasto-blogista. Liina luki Saarikosken käännöksen jokin aika sitten – ja ihastui! Lisää tietoa kirjasta löytyy Gaudeamuksen sivuilta. Kai olette vielä mukana?

PS: Innokkaimat voivat aloitella jo nyt lauantaina 16.6. Bloomsday Helsingin merkeissä!