Siirry pääsisältöön

Steve Alten: Mayojen testamentti

Mayojen kalenteri päättyy talvipäivänseisaukseen vuonna 2012. Päivämäärä on saanut monet mielikuvitukset liikkeelle. Steve Altenin Mayojen testamentti kertoo yhden tarinan siitä, mitä viimeisinä hetkinä ennen sitä viimeistä päivää tapahtuu. Loppuuko maailma tuona päivänä?

Arkeologi Julius Gabriel on käyttänyt koko elämänsä ikiaikaisten salaisuuksien selvittämiseen ympäri maailmaa. Työ on tuhonnut hänen uransa ja lopulta vienyt hänet ennenaikaiseen hautaan. Miehen ainoa poika, Michael Gabriel, on joutunut mielisairaalaan väkivaltaisena ja vaarallisena potilaana. Michaelin ainoa toivo on uusi harjoittelija, joka voisi auttaa miestä pelastamaan maailman.

Mayojen testamentti yhdistelee vanhoja myyttejä ja kovaa tiedettä mielenkiintoiseksi sekoitukseksi. Tarina oli lisäksi sen verran jännittävä, että minua ei haitannut vaikka välillä asiat menivätkin melko teknisiksi. En jaksanut syventyä kovin tarkkaan sotataktiikkaan tai avaruudellisiin mittoihin. Sen sijaan oli kiinnostavaa lukea vanhojen myyttisten paikkojen tutkimisesta. Kirjassa on myös muutamia kuvia tutkimuksia värittämässä.

Tarinaan kuuluu myös poliittista juonittelua ja maailmanpolitiikkaa, joka ei anna kovin myönteistä tulevaisuudenkuvaa ihmiskunnalle. Lisäksi kirja pohtii elämän syntymistä maapallolla ja ihmisten kehittymistä nykyiseen pisteeseensä sekä hyvän ja pahan olemusta. En oikein pitänyt siitä ajatuksesta, että pahuus on tullut maailmaan jostain ulkopuolelta. Se on mielestäni vähän liian helppo tapa päästä itse vastuusta.

Kirjan tutkimukset olivat hyvin vakuuttavia ja ainakin minusta näyttivät hyvin aukottomilta. Tapahtumat etenivät vauhdilla ja kirja oli hyvin viihdyttävä. Se kannattaa ehdottomasti lukea ennen tuota mayojen kalenterin viimeistä päivää, sillä se lisää kirjaan pienen tulevaisuuslisän.

Lukunäyte sivulta 56:
Dominique tuijottaa Mickiä silmiin kun tämä latelee sanojaan kasvot vain muutaman sentin päässä hänen kasvoistaan. "Mick, päästä minut – " Hän sormeilee kynää.
"Kuuntele minua – sinä kysyit minulta, uskonko että ihmiskunta tuhoutuu neljän kuukauden kuluttua. Minun vastaukseni on kyllä – jos en saa tilaisuutta saattaa loppuun isäni työtä. Siinä tapauksessa me kaikki kuolemme."
Dominique napsuttelee kynää uudestaan ja uudestaan, hänen sydämensä hakkaa hurjasti ja hän on pelon vallassa.
"Dominique, ole niin kiltti – sinun täytyy saada minut ulos tästä sairaalasta ennen syyspäiväntasausta."

Alten, Steve: Mayojen testamentti (Domain, 2001). Suomentanut Laura Beck. Bazar, 2010.

Kommentit

  1. Houkuttelevaa! Olen aina valmis tutkimaan vanhoja myyttisiä paikkoja, ja tieteen yhdistäminen siihen kuulostaa hyvältä. :)

    VastaaPoista
  2. Joo, suosittelen! Mäkin kiinnostun aina kun kirjassa keksitään vaikka pyramidien olemassaolon salasiuus. :)

    VastaaPoista
  3. Haluan ehdottomasti tutustua tähän kirjaan. Juuri oikeanlainen kirja minulle, vaikkakin klassikkojen ohella. :)

    VastaaPoista
  4. Huomasin tilastoista, että tätä on googleteltu viime aikoina tosi paljon, mutta en keksi miksi. :) Hauskaa kuitenkin, että kirja herättää kiinnostusta!

    VastaaPoista
  5. Tämä on ollut joillain myydyimpien pokkarien listoilla, joten ehkä siksi haettu juttuja paljon :)

    Olin vältellyt tämän arviointeja ennen lukemista, enkä ilmeisesti takakanttakaan kovin huolella lukaissut kun odotukset olivat hieman erilaiset... Tuo avaruusoliot & scifi -aspekti tuli ihan yllärinä :) Muutenkin hieman pettynyt olin, vaikka ihan menevä ja viihdyttävä tarina olikin.

    VastaaPoista
  6. Kata, muistaakseni ne tulivat yllärinä mullekin. Mutta koska Stargate on suosikkisarjojani, en ollut kovinkan pettynyt. :D

    VastaaPoista
  7. Huh! Olen lukenut huonoja kirjoja, mutta tämä meni kyllä kärkeen. Luin masokistisesti loppuun asti. Ei olisi kannattanut. Täynnä miljoonia kertoja käytettyjä kliseitä, jossa kauniit ja rohkeat Amerikkalaiset pelastavat maailman ja selviytyvät viime sekuneilla epätoivoisista tilanteista.
    Pyramidien yhteys toisiinsa oli tosin ihan hieno idea, mutta kirjailijan juonen luominen on ala-arvoista.
    Sopii tusinatoimintadiggareille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hihii! Jos halaut kiusata itseäsi vielä enemmän, niin tälle on tulossa syksyllä jatko-osa! ;)

      Poista

Lähetä kommentti