Siirry pääsisältöön

Margaret Atwood: Herran tarhurit


Tämän syksyn uutuuskirjoista odotin eniten Margaret Atwoodin Herran tarhureita. Kyseessä on Oryx ja Crake -kirjan sisarteos, joka kertoo samasta Vedettömästä tulvasta, epidemiasta, joka tuhoaa lähes koko ihmiskunnan. Kirjat lomittuvat toisiinsa ja jatkavat toistensa tarinoita. Myös aika monet tutut henkilöt ovat siirtyneet tähän uuteen kirjaan. Kirja varmasti toimii yksinäänkin, mutta kannattaa ehkä kuitenkin lukea Oryx ja Crake ennen tätä kirjaa.

Herran tarhurit kertoo saman nimisestä uskonlahkosta, joka varautuu pahimpaan, eli ihmiskunnan loppuun. Lahko opettaa lapsiaan elämään ilman luonnon riistämistä kierrättämällä, keräämällä ja kasvattamalla. Se on heidän mielestään ainoa keino selvitä sitten, kun Vedetön tulva tulee ja yhteiskunta tuhoutuu. Tarhurit elävät suojassa omissa puutarhoissaan yhteiskunnan pohjasakan naapureina halveksittuina ja vihattuinakin.

Kirja rakentuu kahden naisen tarinan kautta. Toby, naisista vanhempi tulee tarhureiden luo vähän vahingossa. Epäilyistään huolimatta Toby nousee yhdeksi Eevoista, jotka opettavat lapsia ja johtavat lahkoa. Nuorempi naisista on arka Ren, joka tulee äitinsä mukana lahkoon Piiristä, parempien ihmisten suojatuista ympyröistä. Kirjan lukujen välissä on otteita Herran tarhureiden puheista ja virsiä, jotka löytyvät itse asiassa sävellettyinä Atwoodin nettisivuilta.

Kun Oryx ja Crake kertoi miesten tarinaa, on Herran tarhurit nimenomaan kertomus naisista. Seksuaalinen riisto ja väkivalta ovat asioita, joihin jokainen nainen törmää Atwoodin luomassa tulevaisuuden maailmassa, josta kaikki luonnollinen on lähes kadonnut. Luonnon loputon riistäminen, ekokatastrofit, geenimanipulaatiot ja suurten, maailmalaajuisten yritysten valta ovat jo Oryxistä ja Crakesta tuttuja teemoja.

Tärkeänä teemana tässä kirjassa on myös uskonto. Uskonnon piiriin saapuminen ja siitä lähteminen eivät koskaan ole täysin kivuttomia siirtymiä. Uskonnon kaikuja saattaa nousta syvältä mielestä vielä pitkään sen jälkeen, kun ihminen luulee jo jättäneensä ne asiat taakseen. Ja entä, jos jokin uskonto ei olekaan aivan sellainen kuin ihminen on luullut?

Aluksi olin hiukan hämmentynyt siitä, että kirjan tarina oli niin lähellä Oryxiä ja Crakea, mutta tarinan imu alkoi kuitenkin vaikuttaa pian. Myönnän, että ahmin kirjan liian nopeasti. Olisi pitänyt varmaan lukea hitaammin, mutta hyvillä kirjoilla on minuun sellainen vaikutus. Hyvä että saan luettua sivun loppuun, kun jo pitää pikaisesti siirtyä seuraavalle. Nyt tekisi mieli lukea Oryx ja Crake heti uudestaan. Margaret Atwood on juuri niin hyvä.

Lukunäyte sivulta 17:
Varokaa sanoja. Varokaa mitä kirjoitatte. Älkää jättäkö jälkiä.
Näin tarhurit opettivat, kun kasvoin lapsena niiden parissa. Ne kohottivat meitä turvaamaan muistiimme, koska mihinkään kirjoitettuun ei voinut luottaa. Henki kulkee suusta suuhun, ei esineestä esineeseen: kirjat voidaan polttaa, paperi hapertuu, tietokoneet voidaan tuhota. Vain Henki elää ikuisesti, eikä Henki ole esine.
Kirjoittaminen puolestaan on vaarallista, sanoivat Aatamit ja Eevat, sillä viholliset pääsevät sen avulla meidän jäljillemme, saavat meidät satimeen ja käyttävät meidän omia sanojamme hyväkseen tuomitakseen meidät.

Atwood, Margaret: Herran tarhurit (The Year of the Flood, 2009). Suomentanut Kristiina Drews. Otava, 2010.

Kommentit

  1. Oryx ja Crake on kyllä niin hyvä että täytyyhän tämäkin lukea. Ja toki myös muuta Atwoodia, toistaiseksi kun olen lukenut vain tuon yhden ainoan.

    VastaaPoista
  2. Tämän haluan lukea ehdottomasti syksyn uutuuksista! Sinun kirjoituksesi vain lisäsi odotusta - olisiko tässä hyvä kirja pukin konttiin...

    VastaaPoista
  3. Pitää lukea! Oryx ja Crake odottaa hyllyssä, se siis ensin.

    VastaaPoista
  4. Jaahas. Se olisi sitten lukilistaan lisättävä ensin Oryx ja Crake ja sitten tämä uusin. Saat ne kuulostamaan sen verran mielenkiintoisille :)

    VastaaPoista
  5. Suosittelen todellakin! :) Pidin tästä kirjasta enemmän kuin O&C:sta noiden tarhureiden takia. Herran tarhurit kuulemma perustuu johonkin oikeaan olemassa olevaan uskonlahkoon. Se on kiinnostavaa.

    VastaaPoista
  6. Viimeaikaisen keskustelun innoittamana uskaltaudun nyt kommentoimaan tätä lokakuista arviota vielä näin helmikuussa :)

    Pidin kirjasta valtavasti. Oryx ja Crake ei ensimmäisellä yrittämällä iskenyt, mutta toisessa mielentilassa innostuin ja luin sen mielenkiinnolla. Herran tarhureissa Atwood onnistui taas nyrjäyttämään ajatusmaailmaa. Entä jos maailmanloppua povaava uskonlahko olisikin oikeassa, ja aikalaisten naureskelemat kummalliset tavat tulisivatkin tarpeeseen (vertaa esim. Jehovan todistajien nopea talonrakennus, jota heidän mukaansa tarvitaan Harmageddonin jälkeen, kun kaikki on tuhoutunut).

    VastaaPoista
  7. Onna, mukava että kommentoit! Kyllä näin hyvään kirjaa kannattaakin kommentoida vielä pitkään. :)

    Ihan totta, nykyään on niin monenlaisia ajatusmaailmoita, tieteitä, lahkoja ja uskontoja, että ehkä joku niistä on oikeassa. Mä jotenkin symppasin Herran tarhureita, koska ne kuitenkin yritivät turvata luontoon.

    VastaaPoista
  8. Hei, minäkin myöhääsenä luin kirjan vasta nyt. Vaikuttavahan se oli. Ekokatastrofi ja maailman loppuun kuluminen ovat niin ajankohtaisia aiheita, että tällainen maailma edes LÄHItulevaisuudessa ei tunnu mahdottomalta. Kirja vei jonkin verran siis yöunia - ei ihan parasta iltalukemista! Niin kuin hyvin sanot, sen imu vei mennessään, ja kun ei edes nukuttanut, niin...
    Luin myös Diane Leachin hyvä arvion kirjasta täältä:
    http://www.popmatters.com/pm/review/112217-the-year-of-the-flood-by-margaret-atwood/

    Hän kertoi Atwoodin sanoneen lehtihaastattelussa: Jos et ole kauhuissasi, et kiinnitä huomiota.
    Huoh. Hui. Pelottavaa. Karmaisevaa. Mahtavaa. Siis, vaikuttava kirja.

    VastaaPoista
  9. Saila, juuri puhuttiin kaverin kanssa, että just nyt ei huvittaisi lukea mitään dystopioita, kun katastrofit on niin ajankohtaisia. :(

    Oletko lukenut tuon Oryx ja Crake -kirjan? Se kertoo saman tarinan toisen puolen, eli enemmän siitä, miten luontoa muokattiin ja myös sen, mistä se katastrofi lähti liikkeelle. Kannattaa lukea... ainakin joskus. :)

    VastaaPoista
  10. En, mutta sen voisi lukea kun taas kokee olevansa valmis tuontapaiseen ryöpytykseen! Enkä tarkoita pahalla, vaan Atwodin tapa ja kyky ravistella ovat loistavia, mielestäni. Mutta kirjat joiden parissa kuluvat yökaudet ovat aina raskaita.
    Kiinnostavaa, tajusin vasta Atwoodin muuta tuotantoa tutkiessani, että juuri hänen kirjansa pohjalta tehtiin leffa Orjattaresi (Handmaid's Tale), joka on jäänyt kolkuttelemaan mieleeni 20 vuodeksi. Sitä(kään) ei pysty unohtamaan. Varsinainen power-nainen tuo Atwood. Olisi erittäin mielenkiintoista tavata hänet. Taidan olla fani!

    VastaaPoista
  11. Ymmärrän täysin! Välillä pitää lukea kevyempiä kirjoja, ettei menetä vallan yöuniaan. Ja varsinkin silloin jos todellisessa elämässä on jo valmiiksi kaikenlaista.

    En olekaan nähnyt Orjattaresi-leffaa, mutta kirja on tehnyt vaikutuksen. Atwoodin ei-scifikirjat ovat myös erittäin hyviä, vaikka eivät kevyitä nekään. :)

    Hänellä on muuten myös blogi, joka kantaa tämän kirjan nimeä, mutta mun mielestä siellä on kyllä aika kaikenlaisia juttuja: http://marg09.wordpress.com/

    VastaaPoista

Lähetä kommentti