Siirry pääsisältöön

Ja sitten Gummeruksen kevään kirjoja

Vaikka uusia kirjakuvastoja ei ihan joulukalenterin tahdissa postiluukusta tipahtelekaan, tuli tällä viikolla myös toinen kevätkuvasto, nimittäin Gummeruksen ensi kevään kirjakuvasto. Täytyy sanoa, että nämä kirjakuvastot saavat minut unohtamaan kaiken muun ja uppoutumaan siihen, mitä keväällä on luvassa.

Tällä kertaa minua kiinnostaa Gummeruksen alkuvuoden tajonnasta eniten kaksi kotimasta scifikirjaa: Hannu Rajaniemen Kvanttivaras ja Sami Parkkisen Punainen pyörre. Kumpikin on minulle ennestään tuntematon kirjailija. Kvanttivaras on Rajaniemen esikoinen mutta Parkkisella on jo useampiakin romaaneja.

Kvanttivaras on siitä kummallinen suomalainen kirja, että se kirjoitettiin ja julkaistiin ensin englanniksi nimellä The Quantum Thief. Gummeruksen esitteen mukaan englantilainen Gollancz-kustantamo solmi Rajaniemen kanssa sopimuksen kirjasta vain yhden luvun perusteella. Eikä siinä kaikki, samaan sopimukseen nimittäin kuuluu kaikkiaan kolme kirjaa. Aploodeja Rajaniemelle! Hannu Rajaniemi on muuten väitellyt tohtoriksi säieteoriasta ja on kuvan perusteella lisäksi aika komea mies.  

Kvanttivaras ilmestyy maaliskuussa ja kuuluu ehdottomasti lukulistalleni, vaikka minua kyllä myös vähän mietityttää, onko se liian tekninen minun makuuni. Onneksi Gummerus on liittänyt kuvastoon myös lukunäytteet monista kirjoista, eikä Kvanttivaras vaikuta lukunäytteen perusteella ollenkaan pelottavan tekniseltä, vaikka kylläkin hyvin älykkäältä.

Sami Parkkisen Punainen pyörre sijoittuu lähitulevaisuuteen, joka ei vaikuta kovin valoisalta. Dystopiset tulevaisuusuhat ovat aina korkealla lukutoivelistallani, joten odotan mielenkiinnolla Parkkisen kirjaa. Se ilmestyykin jo tammikuussa, joten toivottavasti voin kirjoittaa kirjasta lisää jo hyvinkin pian.

Tietokirjojen puolella minua kiinnostaa Gummeruksen kevään tarjonnasta eniten Adrian Goldsworthyn kirjoittama Antonius ja Kleopatra, joka kertoo näiden historiallisten henkilöiden rakkaussuhteesta. Kleopatra on aina kiinnostanut, joten aion tutustua myös tähän kirjaan.

En löytänyt Gummeruksen esitettä vielä heidän nettisivuiltaan, mutta jos paperinen kuvasto osuu jossain silmiin, kannattaa siihen tutustua. Lukunäytteet ovat todella hyvä lisä kirjaesittelyihin, sillä niiden perusteella voi jo aika hyvin päätellä, kiinnostaako joku kirja vai ei.

Kommentit

  1. Hmm, miten noita kirjakuvastoja oikein saa putkahtamaan omaankin postilaatikkoonsa? Oletko tilannut ne kustantamojen sivuilta vai miten?

    VastaaPoista
  2. Mä sain Tammen kuvastoja kun tilasin sieltä yhden arvostelukappaleen, ja uppouduin lukemaan niitä pitkäksi aikaa. Sieltä tuli tosi paljon hyviä kirjavinkkejä. Aloin oikein ihmetellä, että missäs näitä uutuuskuvastoja oikein on jaossa, koska en muista pitkään aikaan lukeneeni muuta kirjakuvastoa. Vai eikö niitä olekaan jaossa? Lähettävätkö kustantajat niitä vain jälleenmyyjille?

    VastaaPoista
  3. Luulen, että mulle on tullut noita kuvastoja siksi, että olen ainakin näiden kustantajien tiedotuslistalla. Monet eivät silti lähetä muuta kuin sähköpostiin uutisia. :)

    VastaaPoista
  4. Mie sain Otavalta kuvaston, mutta en muilta. Vaikka minun pitäisi olla myös muiden kustantajien tiedotuslistalla. Noh, näkeehän noita kuvastoja myös netistä, mutta ihana olisi selata niitä kädessäkin.

    VastaaPoista
  5. No jopa on sekavat käytännöt! No, enköhän mene minäkin selailemaan niitä netistä, vaikka paperilla niitä varmaan jaksaisi katsella pidempään...

    VastaaPoista
  6. Quantum Thief odottaa sängyn vieressä Hannu Mäkelän Mestarin loppumista... kuulosti kiinnostavalta takakannen perusteella ja ainahan sitä pitää uteliaana lukea, jos joku suomalainen saa kustannussopimuksen suoraan ulkomailla ja vielä vain lyhyen tekstinäytteen perusteella... näin olen ainakin ymmärtänyt tapahtuneen Hannu Rajaniemelle

    VastaaPoista
  7. Eriqou, kyllä. :) Juuri näin on Gummeruksen esitteen mukaan tapahtunut. Aika mielenkiintoista!

    Luin muuten Risingshadow-sivustolta, että Rajaniemi ei ole itse kääntänyt kirjaa suomeksi, koska hänellä on ollut niin kiire.

    VastaaPoista
  8. Kustantajien kuvastoja voi selailla kirjakaupoissa ja kirjastoissa :)

    VastaaPoista

Lähetä kommentti