Kirjamielellä

  L. M. Montgomeryn Sara, Tarinatyttö on uusi suomennos aiemmin nimellä Sara Stanleyn tarinat tunnetusta kirjasta. Uuden suomennoksen on tehnyt Montgomeryn kirjoihin perehtynyt Sisko Ylimartimo . Suomentaja kertoo kirjan jälkisanoissa, että hänen tarkoituksenaan on kääntää myös kirjan aikaisemmin suomentamaton jatko-osa The Golden Road . Kirjan lähtökohta on tyttökirjaksi aika erikoinen. Kirjan kertoja on aikuinen mies, joka muistelee lapsuutensa kesää Prinssi Edwardin saarella. Saarella viettää lapsuuden onnellisia vuosia myös joukko lapsia, sekä poikia että tyttöjä – sukulaisia ja naapureita. Heidän joukossaan on myös suurenmoiset kertojanlahjat saanut Sara, jota kutsutaan myös Tarinatytöksi. Saran kertomat pienet tarinat ovat lumoavia. Niiden aiheina voivat olla niin oman kylän ihmiset kuin arkkienkelienkin onneton rakkaus. Jopa kertotaulu kuulostaa Saran kertomana kiinnostavalta ja elävältä. Tarinoiden näyttämönä toimii usein hedelmätarha, joka on täyn...

Juuri kun tiedossa oli suunnitelmista vapaa viikonloppu, joka piti käyttää lukemiseen, sairastuin tietysti maailman kauheimpaan räkätautiin. Sitä on seurannut sitkeä yskä ja loputon väsymys, kun ei pysty nukkumaan kuin lyhyissä pätkissä ja silloinkin puoliksi istuen. Vähentynyt aivotoiminta vaatii ihan omanlaistaan luettavaa. Onneksi sitä löytyy esimerkiksi edellisen kirjoituksen satujen parissa. Vielä paremmaksi luettavaksi on kuitenkin osoittautunut L. M. Montgomeryn uusi suomennos, Minerva Kustannuksen julkaisema Sara, tarinatyttö . Kirja muistuttaa itse asiassa vähän Tuhannen ja yhden yön tarinoita , sillä siinäkin on tyttö, joka kertoo lumoavasti pieniä tarinoita. Kirjaa voi siis hyvin mielin lukea myös pienissä paloissa, joiden välillä voi vaikka nukahtaa. Ja mikä parasta, kirja saa minut myös paremmalle tuulelle. Mitä sinä luet sairaana ollessasi? Onko muilla kirjoja, jotka liittyvät selkeästi johonkin tiettyyn tilanteeseen tai aikaan? Itselläni oli kouluikäisenä esimerkiks...

Syksy on mielestäni varsinaista satujen aikaa. Kun flunssa vaivaa, on parasta vain käpertyä peittoon ja tarttua satukirjaan. Onneksi tuttuja satuja riittää luettavaksi myös uusina sovituksina ja ennen kaikkea upeasti kuvitettuna. Riikka Juvonen on muokannut Tuhannen ja yhden yön tarinakokoelmasta uuden satukirjan, jonka hän on myös kuvittanut. Tuhannen ja yhden yön tarinoita on kirjoitettu sujuvasti ja sadut toimivat hyvin myös ääneen luettuina. Kirja sisältää lähes 20 satua, joiden joukossa on myös tutut tarinat Ali Babasta ja ryöväreistä sekä Sindbadin retkistä. Parasta kirjassa on mielestäni kuitenkin kuvitus. Juvosen taidokkaissa kuvissa on paljon katseltavaa varmasti sekä lapsille että aikuisille. Kuvien runsaat yksityiskohdat ja heleät värit vievät suoraan satujen maailmaan. Niitä on niin mukava katsella, että kuvia olisi saanut olla kirjassa enemmänkin - vaikka onhan niitä nytkin lähes jokaisella aukeamalla. Kirja on kaunis ja hurmaava lukukokemus kaikille satujen ystäv...

Harlequin on tehnyt uuden aluevaltauksen ja alkaa julkaista kirjasarjaa paranormaalista romantiikasta, eli rakkaustarinoista, joissa on yliluonnollisia osapuolia. Suomalaisille tuttuja esimerkkejä paranormaalista romantiikasta ovat sekä Stephenie Meyerin Twilight -sarja että Charlaine Harrisin suosittu Southern Vampire Mysteries , joka tunnetaan myös tv-sarjana True Blood . Esimakuna uudesta Nocturne -sarjasta Harlequin on julkaissut Pimeyden olennot - kirjan, jossa on kolme tarinaan vampyyrien ja ihmisten välisestä rakkaudesta. Ensimmäinen kirjan tarinoista on Charlaine Harrisin Tanssiva kuolema . Se tapahtuu samassa maailmassa kuin Southern Vampire Mysteries -tarinat, eli vampyyrit ja ihmiset yrittävä elää yhdessä. Tämä tarina on ehdottomasti kokoelman helmi. Vaikka tarina tarjoaa runsaasti romantiikkaa, se myös kysyy, miten pitkälle naisiin kohdistuvan väkivallan pitää mennä, ennen kuin siihen puututaan. Kirja alkoi siis erittäin lupaavasti ja odotin jo mielenkiinnolla kirj...

Minulla on ollut kaksi aivan täydellistä iltaa. Tiistaina pääsin tutustumaan muutaman muuhun kirjabloggariin, kun Avain-kustantamo kutsui meidät kylään. Pääsimme myös tapaamaan Seija Vilénin, joka on kirjoittanut Mangopuun alla -kirjan, ja hänen puolisonsa Anna Kortesalmen , joka on yksi Hullu Akka! -kirjan (Like) kirjoittajista. Oli todella mielenkiintoista kuunnella kirjailijoita ja ennen kaikkea kysellä ja puhua ja puhua. Eikä kukaan ollut hämmästellyt, että miksi tuo puhuu koko ajan kirjoista. Kotimatkalla istuimme Saran kanssa bussissa pää pyörällä ja kirjapinot sylissä. Kiitos muut kirjabloggarit ja Avain! Viikon kruunasi vielä eilen lukupiirin tapaaminen, joten ei voisi paljon täydellisempää viikkoa olla. Nytkin istun tyytyväisenä kotisohvalla ja kertaan mielessäni kaikkea, mitä on tapahtunut. Edes alkava flunssa ei lannista mieltä, kun tietää, että edessä on vapaa viikonloppu, jonka voi käyttää vaikka lukemiseen. Kyllä kirjabloggarina olo on vain parasta! Kirjabloggaritap...

Mitä, jos törmäisit 30 vuotta nuorempaan itseesi? Malttaisitko antaa itsesi löytää oman tiesi siksi ihmiseksi joka nyt olet? Entä yrittäisitkö pysäyttää vallankumouksen, jos tietäisit, että uusi hallinto ei ole vanhaa parempi? Tällaisiinkin asioihin Vartioston Sam Vimes törmää, kun hän joutuu ajallisen sekaannuksen takia 30 vuotta ajassa taaksepäin Terry Pratchettin Kiekkomaailma -sarjan uutuuskirjassa Yövartiosto . Sam Vimes on juuri pidättämässä rikollista, kun he molemmat yhtäkkiä tempautuvatkin ajassa taaksepäin. Rikollinen pääsee vapaaksi ja surmaa John Keel -nimisen sankarin. Vimesin on nyt astuttava Keelin saappaisiin ja laitettava historia tapahtumaan niin kuin se tapahtui hänen nuoruudessaankin. Samalla Vimesin pitää opettaa nuoremmalle itselleen ne asiat, jotka John Keel hänelle opetti, sillä ilman niitä Sam Vimes ei selviä hengissä nykyisyyteen asti. Vaikka Yövartiosto onkin jo 27. Kiekkomaailmasta kertova kirja, ei sitä vaivaa väsymys. Kirja on tuttua, ha...

Lähde: Wikimedia Commons Tänään on kulunut 120 vuotta Agatha Christen syntymästä. Minä tutustuin kirjailijaan ensimmäisen kerran varmaan noin 20 vuotta sitten. Yllättävää, miten pitkä aika siitäkin jo on. Agatha Christie kuuluukin minulle eniten juuri nuoruuden kirjailijoihin. Niihin, joihin on joskus hauska palata nostalgiamatkalle. Vuosi sitten luinkin kaksi Christen kirjaa, Idän pikajunan arvoituksen ja ikisuosikkini, Eikä yksikään pelastunut ( Kymmenen pientä neekeripoikaa ). Parasta kirjoissa on mielestäni se yläluokkainen tunnelma ja hienostorikolliset. Ja tietysti kaikki ne pelottavat lastenlorut, joihin Christie on saanut laitettua ihan uusia merkityksiä. Christie loi myös mielenkiintoisia henkilöhahmoja. En koskaan suuremmin välittänyt neiti Marplesta, mutta Hercule Poirot sen sijaan oli mielestäni hauska hahmo. Pidin hänestä suuresti myös saman nimisessä tv-sarjassa. Siinä Poirotia esitti David Suchet. Juhlavuoden kunniaksi WSOY julkaisee uusintapainoksia Christien...