Siirry pääsisältöön

Kuka? Mitä? Missä? Millä? Milloin? Mitä mielessä nyt?


Sain Opuscolosta KMMMMM-haasteen, eli minun pitää vastata otsikon mukaisiin kysymyksiin. Tässäpä siis vastauksia tiukkoihin kysymyksiin. Haaste on jo kiertänyt aikansa, mutta jos sinä et ole vielä vastannut, nappaa haaste mukaasi tästä!

Kuka?
Marjis. Tähän mennessä elämää on kertynyt avomies ja kaksi bonustytärtä, joiden kanssa taannun välillä hihitteleväksi teiniksi. Takana 10 vuotta mainontaa ja kolmas tutkinto työn alla. Paljon luettuja kirjoja ja hyllymetreittäin vielä lukemattomiakin.

Mitä?
Kirjoja, koruja, käsitöitä. Yleensä kaikkia edellä mainittuja on samaan aikaan kesken useita kappaleita.

Missä?
Sohvalla tai parvekkeella. Ne ovat parhaat paikat lukea sekä tehdä käsitöitä ja koruja. Viihdyn kyllä muuallakin.

Millä?
Tietokoneella. Käteni ja pääni ovat niin tottuneet erilaisten toimintojen peruutusmahdollisuuteen, että jopa kutoessa aivot lähettävät käsille käskyn perua toiminto esimerkiksi silloin, jos huomaan purkaneeni silmukoita turhaan.

Milloin?
Illalla. En voi käsittää, miksi aktivoidun iltaisin. Silloin tulee kaikenlaisia ajatuksia kirjahyllyjen järjestelystä ja askartelusta.

Mitä mielessä nyt?
Keskeneräinen shaali kangaspuissa, keskeneräinen gradu, ensi kesän parvekekasvit, kesäloman ajankohta, laukussa oleva keskeneräinen kirja.

Kommentit

  1. Hauskaa, että vastasit haasteeseen! Onko kuvasi jo tältä keväältä? Mikä ihana auringon läikkä, jossa lueskella! :)

    VastaaPoista
  2. Huu, ei sentään ole kuva vielä tältä vuodelta. :) Pelkissä haaveissa vasta tuolla parvekkella tarkenee, sillä meillä ei ole lasitettua partsia. Mutta onneksi siellä alkaa vihertää jokak evät jo todella aikaisin. :)

    VastaaPoista
  3. Haastan sinut joskus esittelemään näitä käsitöitäsi, vaikka käsityökirjabloggauksen ohessa. :)

    VastaaPoista
  4. Hanna, on tainnut joskus jossain kuvassa näkyäkin keskeneräiset villasukat. :D Mut joo! Pitää joskus kuvata jotain. :)

    VastaaPoista
  5. Hauska tuo "peruuta"-toiminnon heijastuminen kutomiseen :). Itse huomaan usein harmittelevani, miksei avaimiin tai silmälaseihin voi soittaa, jos olen hukannu ne :D

    VastaaPoista
  6. Oli kiva lukea vastauksesi! En vain nyt käsitä, oletko sama Marjis, jonka muistan bloggaajien tapaamisesta kirjamessuilta? Se Marjis näytti noin 20-vuotiaalta, mutta miten sinulla sitten voisi olla kymmenen vuotta mainontaa takana?

    Joko olen sotkenut henkilöt tai sitten olet hyvin säilynyt. :)

    VastaaPoista
  7. Pienen mökin emäntä, ajattelen ihan samoin! Mulla on jatkuvasti jotain hukassa, joten olisi kiva voida huutaa "Avaimet!" ja sitten avaimet vastaisivat "Täällä!". :D

    Iik, Karoliina! :D Tietääkseni siellä bloggaritapaamisessa ei ollut muita marjiksia, joten ehkä tuo satunnainen taantumiseni teiniksi on nuorentanut mua. Tai sitten vaan sekoitat mut johonkin toiseen. Olen siis oikeasti 35-vuotias. :D

    VastaaPoista
  8. Kyllä minäkin luulen, että olet se, ketä muistelen, mutta vaikutit todella nuorelta (siis et henkisesti...)! Mietin sitäkin, olisiko mielikuvaani voinut vaikuttaa opiskelijastatuksesi tai se, että luet paljon nuortenkirjoja, mutta mielestäni en vielä tuntenut blogiasi tuolloin, joten ei tämäkään selitys toimi.

    Olet siis vain harvinaisen hyvin säilynyt ja nuorekas. :)

    VastaaPoista
  9. Karoliina, ehkä mä olen sitten jotenkin onnistunut hämäämään sua. :D

    VastaaPoista

Lähetä kommentti