Siirry pääsisältöön

Kai Ekholm ja Yrjö Repo: Kirja tienhaarassa vuonna 2020


Pöydälläni on jo jonkin aikaa ollut Kai Ekholmin ja Yrjö Revon Kirja tienhaarassa vuonna 2020. Olen lueskellut sitä sieltä täältä ja ihmetellyt kaavioita. Kirja tienhaarassa tietää, että käyttämäni lukutapa on verkon myötä yleistynyttä selailua, viewing.

Olen kuitenkin myös lukenut kirjaa ihan lukemalla, sillä kirja on kirjoitettu helppotajuisesti ja aihe on todella kiinnostava. Vaikka joukossa on toki kaavioita, numeroita ja summia, ei se tee lukemisesta ollenkaan hankalaa. Kirjassa pohditaan monelta kantilta suomalaista kirjateollisuutta ja mietitään sen tulevaisuutta.

Sähkökirjan tuleminen pohdituttaa monia kirjojen lukijoita ja siihen ovat paneutuneet myös kirjan tekijät. Heidän näkemyksensä mukaan sähköinen kirja voi tuoda lukijoiden ulottuville sellaisiakin teoksia, jotka eivät mahdu kirjakauppojen hyllyille. Ja sehän palvelisi kuluttajia erinomaisesti. Kirjassa on myös kerrottu, mistä e-kirjan hinta koostuu ja miksi e-kirja ei ole tavallista kirjaa halvempi.

Kirja tienhaarassa vuonna 2020 on hyödyllinen ja kiinnostava kirja kirjojen ystävälle. Se sisältää myös sellaista knoppitietoa, jolla voi ihastuttaa kirjanystävien tapaamisessa tai muuten vain osoittaa sivistyksensä. On hyvä myös välillä pysähtyä pohtimaan oman harrastuksensa takana olevaa suurta koneistoa.

Jos kirjan tulevaisuus pelottaa, lohduttavat kirjoittajat kertomalla, että kirjan historiaan on aina kuulunut uhkia ja kriisejä. Nykytilanne ei siis ole huolestuttava, vaan voimme rauhassa jatkaa kirjojen kuluttamista.

Lukunäyte sivulta 88:
Verkko soveltuu erinomaisesti suurten aineistojen jakeluun ja yksittäisten tiedostojen hakuun. Se levittää myös kirjatietoa. Sen heikkoutena on epätasainen laatu, palveluiden tuottamisen ja uusintamisen kalleus ja verkon politiikkaan liittyvä maksuttomuus. Laadukkaiden maksullisten palveluiden luominen tähän ympäristöön vaatii ison tuotantokoneiston ja pitkäjännitteisen rahoituksen.

Kirjan esipuhe ja sisällysluettelo löytyvät Gaudeamuksen sivuilta.

Ekholm, Kai ja Repo, Yrjö: Kirja tienhaarassa vuonna 2020. Gaudeamus, 2010.

Kommentit

  1. Hei Marjis tämä oli taas hyvä lukuvinkki ja ihmettelin, miksei mulla ole tätä kirjaa! Täytyypä kirjastossa käydä...

    VastaaPoista
  2. Sara, tähän kirjaan kyllä kannattakin tutustua. Se oli tosi valaiseva! :)

    VastaaPoista

Lähetä kommentti