Siirry pääsisältöön

Jean Rhys: Siintää Sargassomeri

Kuva ensipainoksesta Wikipediasta.
Eräällä kirjallisuuden kurssilla tuli taas eteen Jean Rhysin romaani Siintää Sargassomeri. Tutustuin kirjaan ensimmäisen kerran muutama vuosi sitten eräällä toisella kirjallisuuden kurssilla. Oli hauska nähdä, miten paljon sitä on kehittynyt kirjojen analyysissä, sillä vaikka olin kirjoittanut kirjasta silloin esseen, ei siinä ollut mitään käyttökelpoista tämän kerran tehtävään. Kirja on ehdottomasti yksi suosikkejani, joten sen lukeminen uudeellen on aina yhtä mahtavaa.

Siintää Sargassomeri kertoo itsenäisenä teoksena nuoren tytön kasvamisesta yksinäisessä ja salaisuuksien varjostamassa maailmassa, joka lopulta suistaa hänen mielenterveytensä raiteiltaan. Toisaalta teos on myös vastakirjoitus Charlotte Brontën Kotiopettajattaren romaanille ja raottaa verhoa Rochesterin kartanon ullakolle suljetun hullun naisen menneisyydestä.

Tarina alkaa uhkaavissa tunnelmissa. Orjuus on lakkautettu Länsi-Intiassa, ja entiset orjanomistajat ovat pulassa. Tarinan päähenkilö, Antoinette Cosway, on tarinan alkaessa vasta lapsi, eikä tunnu täysin ymmärtävän, mitä on tapahtumassa. Antoinette elää kahden maailman rajalla kuulumatta oikein kumpaankaan. Hänen sukujuurensa tulevat puoliksi Euroopasta, puoliksi Martiniquen saarelta. Antoinetten perhe ei kuulu valkoisiin eikä mustiin, joten sekä entiset orjat että eurooppalaiset halveksivat heitä.

Antoinetten äiti on etäinen ja kantaa huolta Antoinetten nuoremmasta veljestä, joka on sairaalloinen ja heikko. Antoinette ei osaa tehdä mitään, millä saisi äitinsä kiintymyksen tai edes huomion. Tämä passiivisuus seuraa Antoinettea koko hänen elämänsä läpi. Lopulta Antoinette menettää kaiken, myös mielenterveytensä.

Vaikka Antoinetten tarinan loppu onkin tiedossa, se vain lisää kertomuksen vetovoimaa. Hämmästyn aina uudelleen Rhysin tekstin hienoutta, jonka suomennoskin on saavuttanut. Teksti muuttuu Antoinetten mukana ja särkyy hänen mielenterveytensä kanssa samassa tahdissa. Kirjaa on aika huonosti saatavilla edes kirjastosta, joten olisi kyllä aika saada tästä kirjasta uusi painos.

Lukunäyte sivulta 19:
Tuona iltapäivänä oli liian kuuma. Näin hikihelmet hänen ylähuulellaan ja mustat renkaat hänen silmiensä alla. Aloin löyhytellä viuhkalla, mutta hän käänsi päänsä pois. Hän sanoi, että hän voisi levätä, jos jättäisin hänet rauhaan.
Kerran olisin mennyt hiljaa takaisin katsellakseni, kun hän nukkui sinisellä sohvalla – kerran keksin tekosyitä saadakseni olla hänen lähellään, kun hän harjasi tukkaansa, pehmeää mustaa viittaa, joka peittäisi minut, kätkisi ja suojelisi.
Mutta en enää. En nyt enää.

Rhys, Jean: Siintää Sargassomeri (Wide Sargasso Sea, 1966). Suomentanut Eva Siikarla. WSOY, 1968.

Kommentit

  1. Hieno kirja se on! Ja mukavaa, että se nostettiin kurssilla esiin. :) Oma esseeni siitä jäi kylläkin lyhykäiseksi, melkein epäreilua näin hienoa kirjaa kohtaan...

    VastaaPoista
  2. Pakko myöntää, etei minunkaan tekstistäni tullut mikään syväluotaus. Siksipä päätinkin tehdä myös loppuesseen tästä kirjasta. :)

    VastaaPoista
  3. Hei Marjis, aivan mahtavaa, että tämä Rhysin kirja on suosikkejasi, niin myös minunkin! Erityisesti pidän siitä, koska Kotiopettajattaren romaani on lempikirjojani ja tämä on Antoinetten näkökulma asioihin, ei Bertha Masonin. Käy lukaisemassa joku kerta blogi-juttuni, jonka olen kirjoittanut tästä kirjasta ja Jean Rhysistä. Oletko lukenut Rhysin muita kirjoja?

    VastaaPoista
  4. Sara, mä voisin jaaritella pitkät pätkät siitä, miten Jane Eyre ja Antoinette muistuttavat toisiaan. Molemmat kirjat ovat hyviä, mutta yhdessä ne muodostavat jotain paljon suurempaa.

    Olen lukenut myös muut Rhysin suomennetut teokset, mutta pidän tästä kuitenkin paljon enemmän kuin muista. Se passiivinen Rhysin kirjojen nainen on silti kaikissa kirjoissa jotenkin hyvin vetoava. :)

    VastaaPoista

Lähetä kommentti