John Masefieldin kirja Keskiyön kansaa on tarina merirosvoista, seikkailuista, noidista ja puhuvista eläimistä. Se on yksi lapsuudensuosikeistani, jota olen lukenut aina uudelleen. Valitsin sen jälleen yhdeksi kesäkirjoistani, koska kesä ja vanhat kirjasuosikit kuuluvat ehdottomasti yhteen.
Kirja kertoo nuoresta Kai Harkerista ja hänen isoisänsä isän, kapteeni Harkerin, hukkaamasta aarteesta. Aarre ei kuulunut isoisälle, vaan hän yritti pelastaa erään länsi-intialaisen kirkon aarteen ryöstäjiltä. Aarre kuitenkin katosi, kun kapteeni Harkerin laivan miehistö kääntyi häntä vastaan. Monet ihmiset uskoivat, että kapteeni itse varasti ja piilotti aarteen, ja suvun mailla pyörii monenmoisia aarteenetsijöitä.
Kai päättää ryhtyä selvittämään aarteen kohtaloa ja siinä häntä auttaa muun muassa ovela kissa, kettu ja suuri joukko vanhoja leluja. Ongelmia etsinnöissä aiheuttavat noitajoukko ja kotiopettajatar, joka on kovin hankala. Mukaan seikkailuun tulee myös joukko lähistön eläimiä ja jopa itse kapteeni Harker antaa Kaille neuvoja.
Keskiyön kansaa on ihana nuortenkirjaklassikko, joka muistuttaa vähän viattomammasta ajasta. Siinä on hiukan samaa tunnelmaa kuin Peppi Pitkätossu -kirjoissa. Kirjassa on myös Riikka Juvosen upea kuvitus.
Lukunäyte sivulta 46:
Mutta nyt Kain katsellessa muotokuvaa isoisän isä Harker astui selvästi askeleen eteenpäin, ja silloin tuuli heilutti hänen takkinsa lievettä ja ravisteli pensaita. Kaksi sinistä perhosta, jotka olivat istuneet pensaassa seitsemänkymmentä pitkää vuotta, lehahti huoneeseen. Isoisän isä Harker astui huoneeseen ja hymyili. Nyt Kai näki hänen takanaan olevan pensaikon: se oli sama paikka, missä nyt oli Kain linnoitus. Puksipuut olivat kasvaneet valtavasti isoisän isän ajoista, mutta punatulkkuja niissä oli jo silloinkin ollut.
John Masefield: Keskiyön kansaa (The Midnight Folk, 1927). Vuonna 1928 julkaistun Aune Suomalaisen suomennoksen pohjalta uudistettu ja täydennetty laitos. WSOY, 1976.
Luen kirjaa uudestaan, ja juuri siteeraamastasi kohdasta pidän kaikkein eniten, eli missä Kai ja iso-isoisä kohtaavat :)
VastaaPoistaKiva, että kommentoit, Jokke! Löysin blogisi. :) Minustakin tuo kohta on todella mainio. Ja muutenkin pidän kirjasta todella paljon. :)
VastaaPoistaTodella hyvä kirja minustakin ja lukiessani sen uudestaan löysin kokonaan toisen taso, jota aiemmin en ole lainkaan nähnyt. Kuinka kaapparista tulee aatelinen, hänen maksansa estää ilonpidon, monta kohtaa joita en aiemmin osannut ajatella lainkaan.
VastaaPoistaKirjan hahmoihin suhtautui nyt aikuisena ihan eri tavalla. Joihinkin oli tullut juuri tuollainen humoristinen pilke, jota lapsena ei tajunnut ollekaan. :)
VastaaPoistaToivottavasti sinua ei haittaa, että linkkasin omaan juttuuni sinun loistavan jutun linkin, joka tiivistää kirjan hyvin ja sinulla on uudempi painos ja hyvä kuva kannesta, minulla on jostain syystä koulukirjaston 1928 painos. Laitan tähän kirjoittamasi lainauksen aiemman suomennoksen mukaan, jossa on hieman eroavaisuuksia.
VastaaPoistaJohn Masefield: Keskiyön kansaa 1928
”Mutta nyt Kai huomasi, että iso-isoisä Harker astui askeleen eteenpäin, ja hänen niin tehdessään tuuli heilutti …. Puksipuut olivat tavattomasti kasvaneet siitä ajasta, vaikka punatulkkuja oli jo silloinkin ollut niissä”.
En itse asiassa tiennyt ilman hakua, mitä puksipuut sana tarkoittaa, kuten en untelokaan, joka mainitaan tarinan alussa ”Minusta näyttää Sir Teompompus huomautti, että te teette tästä nuoresta miehestä vähän untelon”
Jokke, ei haittaa tietenkään! :)
VastaaPoistaKiitos, että laitoit tuon saman lainauksen, niissä on selvästi eroja! Nyt tekee mieli oikein vertailla niitä enemmänkin. :)