Siirry pääsisältöön

Huolestuttavaa hidastumista

Tutkailin hieman lukemieni kirjojen määrää tänä vuonna. Huomasin, että viime vuoden kirjasaldon ylittääkseni minun pitää lukea vuoden loppuun mennessä vielä yli 20 kirjaa.

Tämän vuoden lukutahti alkoi reippaana, mutta nyt on pientä hidastumista huomattavissa. Enkä edes ole lukenut mitenkään kovin pitkiä ja hitaita kirjoja. 20 kirjaa kuulostaa paljolta, mutta ei se oikeasti niin paljoa ole. Luku näyttää ihan erilaiselta kun ajattelee, että pitää lukea vähän yli kirja viikossa. Ei kuulosta pahalta – mutta totuus on, etten ole pariin viikkoon lukenut juuri yhtään. Pitää ottaa siis itseä niskasta kiinni.

Kommentit

  1. No mä en voi edes vertailla, kun en ole saanut vieläkään kirjalistoja ajan tasalle.;) Mutta mullakin lukutahti on heikentynyt, veikkaisin.

    VastaaPoista
  2. Onneksi tässä on vielä aikaa ottaa itsensä kiinni. :) Parin viikon lukuloma tosin voisi olla tarpeen.

    VastaaPoista
  3. Ei vaan ehdi. Ja se ahdistaa. Pitää juosta kuin pieni jänis, jotta saa pidettyä työpaikkansa tässä irtisanomisten ja lomautusten maailmassa. Hullua. Niin hullua. Ja minä kun vaan haluaisin pitää lukulomaa. Muttei ehdi. Ehkä syksypimeillä ?? :)

    VastaaPoista
  4. Otin hidastumiseen avuksi kevyet kirjat, jotka eivät vaadi ajattelua. Ehkä sitten syksymmällä jaksaa taas paneutua johonkin muuhunkin?

    VastaaPoista

Lähetä kommentti