Siirry pääsisältöön

Hanna van der Steen: Ennustus – Tähtisilmät 1

Hyvän fiiliksen kirjoja tarvitaan näköjään erityisesti silloin, kun pitäisi kirjoittaa gradua. Mitään kauhean raskasta tai liian masentavaa ei voi todellakaan lukea, joten kotimainen lastenfantasia täyttää juuri sopivasti lukutarpeen. Sainkin nyt luettua Hanna van der Steenin Ennustuksen, johon ihastuin selaillessani kirjaa ajankulukseni. (Vaarallisia nuo liikennemyymälöiden kirjakaupat.)

Ennustus on Tähtisilmät-trilogian ensimmäinen osa. Se kertoo vauvana toisistaan erotetuista prinsessakaksosista, jotka vanhemmat ovat pitäneet toisistaan tietämättöminä ennustusta pelätessään. Siskon olemassaolo on kuitenkin paljastunut fantasiamaassa asuvalle prinsessa Armadalle, joka ennustuksesta piittaamatta päättää hankkia kaksosensa Elenan kotiin Suomen Pernaisista. Seikkailuhan siitä sukeutuu.

Ennustuksen parasta antia on rajaton mielikuvitus ja sen yhdistäminen mitä arkisimpiin asioihin. Prinsessa Armadan uskomattomat puvut ja kengät olivat minusta kaikkein hauskimpia. Vai mitä sanotte esimerkiksi hedelmäkengistä, joista lirahtaa mehua joka askeleella? Ällörulliaisia, karvamahakkaita ja muita hassutuksia riitti kirjassa toisaalta niin paljon, että ne veivät hiukan huomiota itse tarinalta.

Minua myös vähän häiritsi se, että Ennustuksen luvut olivat todella lyhyitä. Se teki lukemisesta katkonaista, ja tuntui kuin tarina olisi hypellyt asiasta toiseen. Toisaalta tämä rakenne ei varmasti haittaa sellaisia lukijoita, jotka ovat vielä vähän hitaita lukemaan, eli juuri sitä kohderyhmää, jolle kirja onkin tarkoitettu. Luulisinkin, että kirja on eniten noin 10-vuotiaiden tyttöjen mieleen, muutaman vuoden heitolla molempiin suuntiin.

Ennustus sopiikin lapsille oikein hyvin, sillä vaikka siinä on muutamia jännittäviä kohtia, se ei kuitenkaan ole pelottava. Lisäksi kirjassa on koko ajan sellainen positiivinen ja hyväntuulinen yleistunnelma. Siinä käsitellään toki ihan vakaviakin asioita kuten itsenäisyyttä, mustasukkaisuutta ja valehtelua, mutta oppi niistäkin menee perille ilman liiallista alleviivausta. 

Suosikkihenkilökseni Ennustuksessa nousivat mahtavat Elenan isoäiti Orvokki sekä Hovinoita, jotka porskuttivat tätimäisellä tahdonvoimalla läpi kaikista ongelmista ja käytännössä kasvattivat prinsessat, sillä näiden höpsöt vanhemmat olivat aika vastuuttomia. Onneksi hekin vähän petrasivat lopussa, joka oli yllättävän liikuttava ja erittäin viisas. Se lupaa hyvää sarjan tulevaisuudelle, ja aionkin jatkaa prinsessojen seikkailujen seuraamista. Tähtisilmät-sarjan toinen osa, Kirous, onkin jo ilmestynyt.

Lukunäyte sivulta 66:
Isoäiti makasi autokatoksessa yksisarvismobiilinsa alla ja paukutti työkaluillaan sen sisuksia. Yksisarvismobiili oli avoauto, jonka etuosaan isoäiti oli maalannut laikukkaan yksisarvisen kuvan. Elenasta yksisarvinen ei ollut kaunis ja uljas, niin kuin yksisarviset yleensä olivat, vaan pikemminkin se muistutti siivekästä lehmää. Yksisarvisen otsalla, keskellä konepeltiä, sojotti kullanvärinen sarvi, jota isoäiti käytti useimmiten koukkuna käsilaukulleen. Isoäiti nimittäin käytti yksisarvismobiilia pääasiassa silloin, kun hänellä oli jokin hienompi meno. Niin kuin mennessään torille ostamaan munkkeja.

Ennustus Kariston sivuilla, Kirjaseurannassa ja Adlibriksessä.

Steen, Hanna van der: Ennustus – Tähtisilmät 1. 405 sivua. Kansi: Sakari Tiikkaja. Karisto, 2011. ISBN: 9789512352920

Kommentit

  1. Voi kun mainiota, että olit valinnut juuri tämän kohdan lukunäytteeksi, se oli nimittäin yksi niistä, jotka saivat minut purskahtamaan nauramaan ääneen :) Ennustus on ihana hyväntuulenkirja, ja Kirouskin on seuraavana lukulistalla :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vera, viimeinen lause sai minutkin purskahtamaan. :D

      Poista
  2. Tämäkin on lukulistallani.. Luulin tosin, että se olisi suunnattu hieman vanhemmille. Haastoin sinut muuten blogissani.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tintti, kyllä sen voi vähän vanhemmatkin ihmiset lukea, kuten tässä itsekin todistin! :D

      Poista
  3. Blogissani on sinulle jotakin. :)

    VastaaPoista

Lähetä kommentti