Siirry pääsisältöön

Charlaine Harris: The Southern Vampire Mysteries


Millainen maailma olisi, jos vampyyrit julkistaisivat olemassaolonsa? Keinotekoisen veren keksiminen mahdollistaa Charlaine Harrisin The Southern Vampire Mysteries -sarjassa sen, ettei vampyyrien enää välttämättä tarvitse tappaa ihmisiä. Tästä syystä vampyyrien ei tarvitse piilotella, vaan he alkavat vaatia itselleen oikeutta elää halutessaan myös ihmisten joukossa. Kaikki ihmiset eivät kuitenkaan ota vampyyreitä vastaan avosylin. Vampyyrit saavat kokea niin ennakkoluuloja kuin totaalista palvontaakin.

Sarjan päähenkilö on 25-vuotias Sookie Stackhouse, joka ei ole elämässään oikein pärjännyt, koska hän osaa lukea ihmisten ajatuksia. Koko lapsuutensa ja nuoruutensa hän on kärsinyt muiden ihmisten ajatuksista ja pyrkinyt pystyttämään mielensä ympärille muuria. Kun Sookie tapaa vampyyrin, hän huomaa, ettei pysty lukemaan tämän mieltä. Sookie ja vampyyri alkavat seurustella ja Sookie vedetään keskelle vampyyrien maailmaa.

Olen nyt lukenut sarjan kolme ensimmäistä kirjaa: Dead Until Dark, Living Dead in Dallas ja Club Dead. Sarja on kirjoitettu selvästi aikuisille. sillä siinä on runsaasti seksiä ja väkivaltaa, joista varsinkin jälkimmäisen määrä tuntuu kasvavan koko ajan. Club Dead -kirjassa Sookien kimppuun hyökätään niin toistuvasti, ettei kohtauksilla ole enää mitään tehoa. Lähinnä alkaa ihmetyttää, miten kauan nainen voi sellaista kestää. Toivottavasti seuraavissa osissa tehokeinoksi löytyy jotain muutakin kuin pelkkää väkivaltaa.

Parasta kirjoissa ovat mielenkiintoiset ja todentuntuiset henkilöhahmot. Päähenkilö Sookie on sanavalmis, rohkea ja teräväpäinen, mutta samalla kuitenkin mukavan epätäydellinen ihminen. Sookie joutuu koko ajan ongelmiin, kun hän puuttuu muiden ihmisten asioihin tarkoituksenaan auttaa.

Kirjat eivät oikeastaan ole juoneltaan kovinkaan kummoisia. Jos niistä otettaisi pois kaikki yliluonnollinen, jäljelle jäisi rikoksia ratkaiseva nuori nainen, jolla on runsaasti ihmissuhdemurheita. Mutta onneksi kirjoissa on tuo yliluonnollinen osuus, sillä se tekee niistä paljon kiinnostavampia. Vampyyreiden lisäksi kirjoissa on esimerkiksi ihmissusia ja hahmonvaihtajia sekä viittauksia antiikin mytologiaan. Odotin myös True Blood -tv-sarjassa mainostettuja viikinkejä, mutta ilmeisesti ne on kehitetty tv-sarjaan vain muutamien pienten kirjoissa olevien mainintojen kautta. True Blood alkaa siis TV2:lla maaliskuussa ja tulossa on sarjan molemmat tuotantokaudet yhteen menoon.

Lukunäyte sivulta 132 (Dead Until Dark):

I went back to work the next day. No matter what Bill's healing powers were, I was a little uncomfortable, but boy, did I feel powerful. It was a totally new feeling for me. It was hard not to feel - well, cocky is surely the wrong word - maybe incredibly smug is closer.
Of course, there were the same old problems at the bar - the cacophony of the voices, the buzzing of them, the persistence. But somehow I seemed better able to tone then down, to tamp them into a pocket. It was easier to keep my guard up, and I felt consequently more relaxed. Or maybe since I was more relaxed - boy, was I more relaxed - it was easier to guard. I don't know. But I felt better, and I was able to accept the condolences of the patrons with calm instead of tears.


Charlaine Harris: True Blood Omibus - Dead Until Dark, Living Dead in Dallas, Club Dead. Orion Publishing Group, 2009.

Kommentit

  1. Telkkarisarjaa odotellessa! En ole pitkään aikaan seurannut yhtikäs mitään telkkarista ja olen kaivannut hyvää viihdesarjaa... Vamppyyrit käy hyvin sellaisest!

    VastaaPoista
  2. Toisaalla mainitussa Amazon-tilauksessani oli mukana myös Dead Until Dark, joten on ollut mielenkiintoista lukea kommenttejasi sarjasta! :)

    VastaaPoista
  3. Satu, tuskailen juuri sitä, että en tajunnut tilata näitä kirjoja Amazonilta. Olen lähdössä lomalle ja ne olisivat olleet erittäin hyviä lomakirjoja, mutta eihän niitä näin nopeasti ehdi kirjastosta saamaan. En viitsisi ostaakaan niitä tuplahinnalla täältä. Pah!

    VastaaPoista
  4. Kirjapeto, minäkin odotan ihan mielenkiinnolla, vaikka ensikosketukseni sarjaan ei ollutkaan ihan onnistunut. Mutta katsotaan nyt kuin käy! ;)

    VastaaPoista
  5. tv-sarja on musta ainakin mieletttömän hyvä! tykkään tosi paljon, oon nyt kattonu kummatkin kaudet, 2.kausi paljon jännittävämpi mitä eka! Siis mä aivan rakastan sitä sarjaa, en jaksais oottaa ett 3 kaus tulee.. Aion lukee kirjatkin, toivottavasti ovat yhtä hyviä

    VastaaPoista
  6. Hei anonyymi! Kiva kuulla, että sarja on koukuttava. :)

    En tiedä, miten tarkkaan sarjan kaudet seuraava kirjoja, eli onko ensimmäinen kausi ensimmäisestä kirjasta jne., mutta tuo toinen kirja oli minusta paljon ensimmäistä jännittävämpi. Kolmonen olikin sitten aikamoista pyöritystä. ;)

    VastaaPoista
  7. koskahan tulee club dead suomeksi?

    VastaaPoista

Lähetä kommentti