Siirry pääsisältöön

Tekstit

Maggie Shayne: Hämärän muistot – Yön siivet 2

Maggie Shaynen Yön siivet -sarjan toisessa osassa, Hämärän muistoissa , tavataan Rhiannon, entinen Egyptin prinsessa ja nykyinen hemaiseva vampyyrinainen. Rhiannon on iskenyt silmänsä toisen vampyyriin, jo sarjan ensimmäisessäkin osassa vilahtaneeseen Roland-vampyyriin. Miehellä on kuitenkin salaisuus, joka estää häntä lankeamasta Rhiannonin viettelyksiin. Hämärän muistot -kirjassa seikkailevat myös ensimmäisen kirjan päähenkilöt, Eric ja Tamara, sekä Jamey-poika. Myös vanha vihollinen on selvinnyt taisteluista ja vaanii jälleen vampyyreitä. Tällä kertaa asialla on yliluonnollisia asioita tutkivan järjestön lisäksi myös toinen uhkaaja. Suuri osa kirjaa on kuitenkin päähenkilöiden välistä rakkausdraamaa, kun ei osata ilmaista omia tunteita ja ymmärretään väärin kaikki, mitä toinen tekee. Tämä kirja kuuluu siihen romanttiseen Nocturne-kirjojen luokkaan, jossa haikaillaan rakastetun perään ja epäillään tämän tunteita samalla, kun taistellaan vihollista vastaan. Toki Hämärän muistoi...

Mitäs sitten lukisi?

Otsikon kysymys on aika usein mielessä varmaan kaikilla kirjojen ystävillä. Kun sulkee loppuun luetun kirjan, nousee usein ihan heti mieleen ajatus siitä, minkä kirjan seuraavaksi voisi lukea. Usein näin saattaa käydä myös silloin, kun edellinen kirja on vielä kesken. Teen harvoin tarkkoja suunnitelmia siitä, missä järjestyksessä tai mitä kirjoja aion seuraavaksi lukea. Minulla on koneella pari listaa kirjoista, jotka haluaisin mahdollisesti joskus lukea tai jotka haluan itselleni hankkia. Päivitän listoja erittäin satunnaisesti, mutta ne ovat kyllä ihan käyttökelpoisia. Viime aikoina olen alkanut kerätä kirjoja Adlibris -tilin toivelistalle. Se on kätevä lista, johon voi kerätä sekä jo julkaistuja että vasta tulossa olevia kirjoja. Tosin sitäkin pitäisi aina välillä siivota, että siitä olisi jotain iloa. Lisäksi minulla on ihan konkreettinen luettavien kirjojen pino kotona. Siinä on uusia hankintoja, arvostelukappaleita ja jostain syystä pinoon jumiutuneita kirjoja. Tarkistin j...

Danielle Trussoni: Enkelioppi

Luin jokin aikaa sitten jostain, että enkelit ovat fantasiakirjallisuuden seuraava suuri hitti. Nyt tämä väite on laskeutumassa, sillä enkeleistä kertovia kirjoja on sekä jo ilmestynyt että vielä ilmestymässä. Danielle Trussonin Enkelioppi julkaistiin alkukielellä vasta viime vuonna, mutta se ehti jo alkuvuodesta julkaisuun myös suomeksi. Kirja kertoo Evangelinesta, joka on asunut suurimman osan elämästään luostarissa. Naisen elämä on täynnä rutiineja, jotka kuitenkin sekoavat, kun vanhoja kirjeitä etsivä Verlaine pyytää Evangelinen apua. Pian nainen huomaa, että on joutunut syvälle vaarallisiin enkelitutkimuksiin, joiden vuoksi hänen äitinsä murhattiin Evangelinen ollessa vasta lapsi. Koko Evangelinen suku on ollut enkelitutkijoita, ja nyt on vihdoin tullut aika paljastaa, mitä tutkijat piilottelevat. Enkeliopissa on runsaasti kristillistä symboliikkaa ja myyttejä, jotka on kiedottu onnistuneesti ja saumattomasti enkelitutkijoiden teoriaan ja historiaan. Eniten tukea kirja hake...

Charlaine Harris: Kylmäveristen klubi

Charlaine Harrisin Sookie Stackhouse -romaanien lukeminen on edennyt sarjan kolmanteen kirjaan, joka on Kylmäveristen klubi . Tämä onkin toistaiseksi viimeinen sarjan suomennoksista, mutta lisää kirjoja on tulossa tänä vuonna vielä kolmin kappalein. Kylmäveristen klubissa Sookie joutuu kamppailemaan sekä yliluonnollisten että arkisten asioiden kanssa. Rahat ovat tiukalla, ja poikaystävä, vampyyri-Bill, salailee jotain ja lähtee matkoille valehdellen matkakohteensa. Pian selviää, että Bill on kidnapattu ja Sookien pitää lähteä etsimään miestä. Avukseen Sookie saa kaksi yliluonnollista komistusta, jo aiemmista kirjoista tutun Eric-vampyyrin ja uuden tuttavuuden, Alcide-ihmissuden. Jälkimmäinen saa Sookien miettimään elossa olevan poikaystävän etuja. Ericin lisäksi Sookie tutustuu Kylmäveristen klubissa paremmin myös Pamiin, Ericin naispuoliseen apulaiseen, joka vaikuttaa yllättävän huumorintajuiselta vampyyriltä. Sookiella ei ole juurikaan ystäviä, joten Pam on hyvä lisä naisen tutt...

Mary Webb: Pieni suuri neulekirja – 300+ modernia ja perinteistä mallineuletta

Vaikka teenkin aika paljon käsitöitä, en silti yleensä ole lukenut käsityökirjoja. Minua epäilyttää kirjan hankkiminen parinkymmenen ohjeen takia, sillä silloin tuntuu, että kirja menee tavallaan hukkaan. Toisaalta minulla on kyllä kymmeniä keittokirjoja, joista en välttämättä ole tehnyt yhtään ruokaa, joten tunnustan ristiriitaisen ajatteluni. Kun neulekirja lupaa yli 300 neulemallia, en kuitenkaan voi olla kokeilematta. Mary Webbin Pieni suuri neulekirja – 300+ modernia ja perinteistä mallineuletta saa toimia neulekirjojen koekaniinina. Näppärän kokoinen kirja vaikuttaakin heti lupaavalta. Ohjeet eivät ainakaan lopu kesken. Pienen suuren neulekirjan alussa opetetaan neulomisen perustekniikat kuvien ja ohjeiden avulla. Sen jälkeen käydään läpi neulomisen vaiheet silmukoiden luomisesta viimeistelyyn ja kappaleiden liittämiseen. Tämän jälkeen esitellään erilaisia neulepintoja yksinkertaisista malleista vaikeisiin pitsikuvioihin. Mallineuleet on vielä jaettu vaikeustason mukaan. Ohj...

Charlaine Harris: Verenjanoa Dallasissa

Olen jatkanut Sookie Stackhouse -sarjan lukemista tiiviisti nyt pääsiäisvapaina. Olen vähän tällainen, että aivoni jäävät kiinni kirjasarjoihin, enkä voi siirtää seuraavien osien lukemista johonkin epämääräiseen tulevaisuuteen. Kirjat on luettava heti. Charlaine Harrisin Verenjanoa Dallasissa tuli siis lukuvuoroon heti sarjan ensimmäisen osan, Veren voiman , jälkeen. Sookie joutuu tässä kirjassa yhä syvemmälle vampyyrien maailmaan. Nyt, kun hänen telepaattiset kykynsä ovat vampyyrien tiedossa, haluavat nämä Sookien apua ongelmiensa ratkomisessa. Sookie ei voi kieltäytyä auttamasta, sillä määräykset tulevat alueen johtajalta, Ericiltä, joka on Sookien poikaystävää korkeammalla vampyyrien hierarkiassa. Lisäksi Eric on vaarallisen kiinnostunut Sookiesta myös muilla tavoilla. Verenjanoa Dallasissa vie Sookien telepaattisiin tehtäviin Dallasiin, jossa hän joutuu tietysti pahaan pulaan – mutta saa myös apua odottamattomalta taholta. Yllätyksekseni pidin tästä Verenjanoa Dallasissa - kir...

Markku Partinen ja Maarit Huovinen: Unikoulu aikuisille – Opi selättämään unettomuus

Uni on mielenkiintoinen asia. Se on myös asia, jota ei usein osaa arvostaa silloin, kun nukkuminen on normaalia. Unettomuus on kuitenkin yllättävän yleistä ja varmasti kaikki ihmiset ovat joskus elämässään kärsineet edes tilapäisestä unettomuudesta. Vaikka tästä blogista ei olekaan tulossa mitään terveysblogia, ajattelin nostaa esille Markku Partisen ja Maarit Huovisen kirjan Unikoulu aikuisille – Opi selättämään unettomuus . Unikoulu aikuisille sisältää uusinta tietoa unettomuudesta ja sen hoidosta. Lisäksi kirja on helposti lähestyttävä ja helppotajuinen. Se on jaettu kolmeen osaan, joista ensimmäinen osa sisältää runsaasti tietoa nukkumisesta ja unettomuudesta. Kirjan toisessa osassa pureudutaan unettomuuden syiden selvittämiseen ja unettomuuden hoitoon. Kolmas osa sisältää lähteitä ja liitteitä, joiden joukossa on myös apuvälineitä oman unettomuuden tutkimiseen. Kirja painottuu sellaisiin asioihin, joita jokainen voi tehdä itse parantaakseen untaan. Unikoulu aikuisille anta...