Kirjojen Suomen haaste, Kirjablogit ja 101 kirjaa on edennyt vuoteen 1976 - samaan vuoteen, jolloin minä synnyin. Haaste heitti minut myös tavallista huterammalle alustalle, sillä runojen lukeminen on pakollisten opintojen jälkeen jäänyt vähälle. Luettavakseni osui Risto Rasan runokokoelma Kaksi seppää. En muista aiemmin tutustuneeni tarkemmin Risto Rasaan, vaikka hänen luontoteemaisesta runoudestaan olenkin kuullut paljon kehuja. Teos sopi luettavaksi juuri tähän kevätaikaan, kun sepät takovat lähistön puissa ja luonto kasvaa voimalla. Kuten odotinkin, luonto ja sen ilmiöt ovat runoissa pääosassa. Ne ovat inhimillisiä, mutta uskollisia lajilleen. Kukat ja linnut kujeilevat ja kalliolla on syvä kaipaus kadonneeseen. Teksti tarkastelee myös ihmisen ja luonnon suhdetta. Parhaimmillaan suhde näyttäytyy yhteiselona, joka ei kuitenkaan ole vain yhdensuuntaista. Luonto tarkkailee myös ihmistä ja tämän tekoja. Runoissa on myös yllätyksellisyyttä, iloisuutta ja leikkisyyttä, joka on
En muista, milloin viimeksi avasin blogin. Viime aikoina lukeminenkin on ollut vähäistä, mutta jotkut kirjat palaavat mieleen jatkuvasti. Huomaan miettiväni yhtäläistyksiä Johanna Sinisalon Auringon ytimen ja Margaret Atwoodin Herran tarhureidein välillä. Joulu taas saa minut kaipaamaan vanhoja rakkaita kirjoja, jotka olen jo monesti lukenut. Kaivoin esiin Terry Pratchettin Noitasiskokset. En tiedä, mistä sain innoituksen etsiä blogin salasanan ja kurkistaa sisään. Ehkä tästä syntyy varovainen toinen aloitus. Tervetuloa mukaan, juuri sinä. :)