Siirry pääsisältöön

Muuta hauskaa

Hassunhauska kirjakisailu pyhäpäivän piristykseksi

Otsikon perusteella voisi luulla, että blogissa on tarjolla vallan hulvatonta menoa, mutta voi, luvassa onkin matematiikkaa! Kirjakisailun aiheena on testata, miten pitkälle voi laskea kirjojen avulla. Tarkoitus on siis kerätä kirjoja, joiden nimessä on numeroita nollasta ykköseen, kakkoseen, kolmoseen ja niin edespäin, kunnes seuraavaa numeroa ei enää löydy.

Kisailuun ovat kelvollisia kaikki suomenkieliset kauno- ja tietokirjat, joiden nimessä on luonnollinen luku, eli 1, 2, 3, jne – tosin sarjojen järjestysnumerot eivät kelpaa. Numero voi olla missä tahansa suomen kielen sijamuodossa, myös järjestysluvut ja roomalaiset numerot käyvät, mutta jälkimmäiset pitää kirjoittaa auki. Numero voi olla myös osa yhdyssanaa. Numero kelpaa vain kokonaisuudessaan, eli numero 1941 ei siis kelpaa osina vaan kokonaisena lukuna. Samaa kirjaa saa ehdottaa vain yhden kerran, vaikka siinä olisikin useampia erillisiä lukuja. Edit: eli edetään numerojärjestyksessä seuraavaan lukuun.

Kisaan saa osallistua kuka tahansa, tosin palkinnoksi tästä saa vain henkistä mielihyvää. Jokainen voi osallistua kerrallaan yhdellä kirjalla ja numerolla, eikä kahta peräkäistä numeroa voi ehdottaa, vaan pitää odottaa, että joku toinen ehtii väliin. Osallistumiskertoja ei ole kuitenkaan rajoitettu, eikä kirjoja ole tarvinnut itse lukea. Kilpailu on avoin ikuisesti ja voin tarkentaa sääntöjä niin halutessani.

Alkuperäisen ajatuksen kirjoista ja numeroista sain Reeta Karoliinan Kertomus jatkuu -blogista, jossa hän yhdessä kommentissaan mainitsi kirjoja, joiden nimessä on numero viisi. Osa tämän matemaattisen huippukisailun kunniasta kuuluu siis hänelle.

Minä aloitan itseoikeutetusti kisailun julkaisemalla numeron nolla, jonka olen päättänyt tässä tapauksessa kuuluvan luonnollisten lukujen joukkoon. Valituksia ei oteta vastaan.

Alkuperäinenn ketju numeroineen löytyy täältä! Viimeisin hyväksytty numero on 160!

Osallistu Digitalkoisiin

Pelaa myyräpeliä ja osallistu samalla Kansalliskirjaston sanomalehtiarkiston tallentamiseen digitaaliseen muotoon. Tästä Digitalkoisiin.

Kirjablogit kätevästi

Seuraa kotimaisia kirjablogeja Facebookissa tai Twitterissä!

Kommentit

  1. 1. Yksi lensi yli käenpesän

    VastaaPoista
  2. Hmph.. Enpa tule tanne valittamaan mutta kuiteski.. jotain muuta kun kirjojal...... awwwrghh! oikeasti.. Teidan etta kommentti on typera mutta heipa hei.. tanne sivulle en oakaa jisjaab

    VastaaPoista

Lähetä kommentti